Janni Pellinen 15.9.2020 12:45

Miten yrityksesi menestyy Instagramissa

prateek-katyal-xv7-GlvBLFw-unsplash

Vuonna 2019 Instagramia käytti 1,6 miljoonaa suomalaista, mikä on sama määrä kuin suomalaisia LinkedIn- ja Twitter-käyttäjiä yhteensä. Vaikka tätä Facebookin omistamaa kuvapalvelua käyttävätkin eniten 15–29-vuotiaat, kasvua on kaikissa ikäluokissa. On siis odotettavissa, että pian suomalaisia ”Instan” käyttäjiä on jo kaksi miljoonaa.

Myös yritystilien suosio Instagramissa kasvaa. Erityisesti pienet yrittäjät voivat käyttää kanavaa omien palveluiden ja tuotteiden markkinointiin helposti, mutta yhtä lailla Instagram-tili voi hyödyttää isoja B2B-yrityksiä.

Instagramiin tulee koko ajan lisää ominaisuuksia: aiemmin Instagram aloitti kilpajuoksun Snapchatin kanssa tuomalla alustaan ”snäppien” kaltaiset 24 tuntia näkyvissä olevat kuvat ja videot. Näihin tarinoihin voi lisätä filttereitä, emojeja, GIFejä ja vaikka mitä muuta. Instagramin mukaan jopa joka kolmas katsotuimmista Instagram-tarinoista on peräisin yrityksiltä.

Viimeisimpänä uutena ominaisuutena mukaan ovat tulleet Reels-videot, jotka toimivat samalla periaatteella kuin TikTokin videot (lue lisää TikTokista Idan blogista).

Millaista on hyvä sisältö yritys-Instassa?

Miten yritys sitten voi puhutella ja houkutella asiakkaita Instagramissa? Uuteen somekanavaan ei kannata rynnätä suin päin vaan kannattaa huolellisesti miettiä, mitä kanavalta haluaa ja mitä lähtee tavoittelemaan. Seuraavien kuuden vinkin avulla luot hyvän pohjan yrityksesi menestyksekkäälle Insta-tilille.

Sisältösuunnitelma. Ennen uuden tilin luontia sisältöä kannattaa suunnitella etukäteen ja kaikki hulluimmatkin ideat on syytä kirjata muistiin. Suunnitelmaa tehdessä on hyvä analysoida yrityksenne tavoitteita: halutaanko tilillä lisätä tietoisuutta/tunnettuutta, viihdyttää seuraajia, informoida vai jotakin ihan muuta. Instagram on hyvä alusta vähän rennommallekin sisällölle, esimerkiksi työnantajamielikuvan luomiseen, yrityskulttuurin näyttämiseen ja hassutteluun. Instaa käytetään paljon myös inspiraation etsimiseen työssä ja opiskelussa, joten myös asiallisempikin sisältö toimii. Säännöllinen postaustahti ja monipuolinen sisältö ovat suunnitelman a ja o!

Johdonmukaisuus. Jotta seuraajia saadaan haalittua yritystilille, on tärkeää, että sisältö on johdonmukaista ja kohderyhmälle mietittyä. Kohderyhmä on siis hyvä päättää viimeistään sisältösuunnitelmaa tehdessä, sillä voi olla hankalaa saada samasta sisällöstä kiinnostumaan niin eläkeikää lähenevät business-päättäjät kuin parikymppiset vastavalmistuneet.

Tarjoa jotain uutta. Kilpailu seuraajista ja tykkäyksistä Instagramissa on kovaa. Vaikka yrityksiä ja brändejä seurataan yhä enemmän, sisällön täytyy tarjota seuraajalle jotain uutta, esimerkiksi oppia tai jo aiemmin mainitsemaani inspiraatiota. Jos tilin sisältö on laadukasta ja herättää seuraajissa tunteita, ei ole merkitystä onko profiili yksityishenkilön vai yrityksen ylläpitämä.

Aktivoi, puhuttele, huomioi. Järjestä kohderyhmällesi ajankohtaisia kampanjoita ja kilpailuja. Tee somessa yhteistyötä yrityksellesi ja kohderyhmällesi relevanttien tahojen kanssa. Luo monipuolista sisältöä niin syötteeseen kuin tarinoihin: syötteessä haetaan tykkäyksiä ja kommentteja, tarinoissa saa aktivoitua seuraajia helposti erilaisin äänestyksin ja kyselyin. Arvosta saamaasi huomiota tykkäämällä ja vastaamalla kommentteihin.

Visuaalisuus ja ilme. Instagramissa viehättävät erityisesti tyylikkäät ja ihmisiä sisältävät kuvat, joita alustan algoritmikin erityisesti suosii. Kuviin ja tilin yleisilmeeseen kannattaa siis panostaa aikaa ja luovuutta. Suosi aitoja, mahdollisuuksien mukaan itse otettuja kuvia ja vältä yleisiä, paljon käytettyjä kuvapankkeja. Tilistä saa yhtenäisen näköisen valitsemalla esimerkiksi yhden filtterin, jota käyttää kaikissa kuvissa.

Ei paineita. Vaikka nämä vinkit voivat kuulostaa siltä, että Instagram-tilin ylläpitäminen vaatii paljon aikaa ja rahaa, ei sen tarvitse olla niin. Älypuhelimella otetut kuvat sopivat alustaan oikein hyvin ja vähän kotikutoinenkin sisältö on huomattavasti parempi kuin ei sisältöä ollenkaan. Siispä rohkeasti vain kädet saveen!

Ps. Oletko törmännyt Verohallinnon Instagram-tiliin? Mielestäni siinä on yksi onnistuneimmista organisaation ylläpitämästä tilistä: vakavasta ja kaikkia koskettavasta aiheesta on saatu oivallinen internethuumorilla höystetty tili, jossa voi kysyä veroilmoituksen täyttämisestä ja seurata koiranpentu-livejä. Hyödyllistä ja viihdyttävää, eikö?

 

Kaipaatko apua sometekemiseen?

OTA YHTEYTTÄ