Merja Haverinen 7.10.2022 12:44

Vakuuta ja vaikuta – näin onnistut median haastattelussa

Oman ajatusjohtajuuden välittäminen edellyttää aina enemmän kuin asiantuntijuutta. Se tarvitsee myös vaikuttavuutta. Vaikuttavuus syntyy vuorovaikutuksesta, siitä että kuuntelet, olet intensiivisesti läsnä ja välität siitä, miten viestisi otetaan vastaan.

Miten reagoit, kun toimittaja ottaa yhteyttä ja pyytää haastattelua mediaan? Onko reaktiosi ”Helppo homma, sen kun kerron, miten asia on” vai ennemmin ”Huh huh, tuleekohan sieltä vaikeita kysymyksiä. Entä jos en osaa vastata järkevästi? Entä jos mokaan?”

Suurimmalla osalla meistä vastaus on lähempänä jälkimmäistä. Jännityksen määrä riippuu toki monesta seikasta: mistä aiheesta haastattelu tehdään, mihin mediaan se tulee ja kuinka rutinoitunut vastaaja haastateltava itse on. Paikallislehti on tutumpi ja turvallisempi kuin esiintyminen aamu-tv:ssä. 

Vaara väijyy usein silloin, kun reaktio haastattelupyyntöön on heppoisasti ensimmäinen. Silloin haastateltava ei ehkä ota huomioon, mitä haastattelija on hakemassa – eli mitä median yleisö, lukijat, kuuntelijat tai katselijat odottavat.  

Asiantuntija ei välttämättä osaa kiteyttää viestiään ja vakuuttaa, vaikka osaisi asiansa juurta jaksain. Hän voi etäännyttää yleisönsä kapulakielellä, tai karkottaa sympatiat myymällä asiaa liian makoisin sanakääntein. Jos haastateltava ei ole itse miettinyt, mikä aiheessa on uutta ja muitakin kiinnostavaa sekä miten asian selittäisi, saattaa koko asian saaminen esiin tyssätä siihen.

Kolme vinkkiä haastatteluun

Haastattelussa onnistumiseen pätevät monet samat lainalaisuudet kuin muuhunkin esiintymiseen. Ota tilanne haltuun osaamisellasi, mutta ota huomioon sekä toimittaja että median yleisö. Näillä keinoin pääset pitkälle: 

  • 1. Osaa asiasi. Ja sinähän osaat – itse asiassa sinua pyydettiin haastatteluun juuri sen takia, olet yksi asian parhaista tuntijoista. Mutta se ei silti tarkoita, etteikö kannattaisi valmistautua etukäteen. Mikä asiassa on ajankohtaista ja kiinnostavinta juuri nyt? Mikä on median yleisölle kiinnostavaa? Käy aihe läpi useampaan kertaan, jos on tarve. 
  • 2. Välitä viesti vakuuttavasti. Lähde rakentamaan viestiäsi yhdestä asiasta, jonka haluat muistettavan. Parasta on, jos saat puettua asian loogisesti eteneväksi tarinaksi, joka antaa asiallesi taustan, kertoo missä mennään nyt ja perustelee, mitä siitä seuraa. Ole rauhallinen ja selkeä vastauksissasi. 
  • 3. Ole aito. Vaikka olisit haastattelussa asiallinen asiantuntija, voit silti antaa oman persoonasi näkyä. Puhu niin kuin puhuisit tuttavalle tai kollegalle. Innostu, jos olet aiheesta aidosti innoissasi! Välitä huolestuneisuutesi, jos asia on vakava. Tunteen näyttäminen ei vie pohjaa asialta, vaan päinvastoin tuo sille vahvuutta. Kun uskot asiaasi, olet myös vakuuttava, sanat löytyvät sujuvasti ja toimittajan on helppo tarttua tarinaasi ja välittää se eteenpäin.

Samoin kuin yleisölle esiintyminen, myös haastattelu voi jännittää – etenkin jos olet ensimmäisiä kertoja toimittajan kanssa tekemisissä. Ja se on ihan ok. Turhan ja lamaannuttavan jännityksen vähentämiseen on lukuisia erilaisia tekniikoita, joita kokeilemalla löydät itsellesi toimivan. Sopiva jännitys nostaa vireystilaa ja oikea eetos edistää vaikuttavuutta.

Olemme valmentaneet suomalaisen yhteiskunnan ajatusjohtajia vaikuttamaan julkisuuden valokeiloissa jo yli kaksi vuosikymmentä. Ota yhteyttä!