Essi Isomäki 10.3.2021 15:56

Netprofilen uusi Pauliina on kansainvälinen projektihai

Netprofilen tiimi kasvoi jälleen yhdellä, kun Pauliina Savola aloitti projektipäällikön tehtävissä. Pauliina on toiminut aikaisemmin muun muassa toimittajana, kääntäjänä sekä erinäisissä vaikuttajaviestinnän tehtävissä kansalaisjärjestökentällä.

Edellisessä työpaikassaan kansalaisyhteiskunnan ja edunvalvonnan asiantuntijana Pauliina vastasi globaalin kansalaisyhteiskunnan tilaan liittyvästä vaikuttamistyöstä ja Fingon jäsenjärjestöjen edunvalvonnasta. Ensikuulemalta Netprofilen tarjoama teknologiafokus tuntui kaukaiselta teemalta, mutta tarkemmin ajateltuna yhtymäkohtia löytyi paljonkin

”Teknologia kietoutuu olennaisesti erinäisiin kestävän kehityksen kysymyksiin, esimerkiksi eriarvoisuuteen tai ilmastonmuutoksen ehkäisyyn ja sopeutumiseen. Teknologialla on myös merkittäviä yhtymäkohtia ihmisoikeuksiin ja tieto- ja yksityisyydensuojaan. Tämä on monessa maassa haaste kansalaisyhteiskunnan toiminnalle ja siten demokratialle. Entisessä tehtävässäni olin mukana myös Fingon ennakointi- ja trendityössä, jossa pohdimme mihin suuntaan maailma muuttuu ja mitä se tarkoittaa järjestöille”, kertoo Pauliina.

Pauliina on työskennellyt toimittajana Salon Seudun Sanomissa ja tehnyt freelance-toimittajan ja kääntäjän töitä viitisen vuotta.

”Toimittajan työssä parasta on ollut tiivis työskentely ihmisten kanssa. Uskon vahvasti, että jokaiseen asiaan ja ihmiseen liittyy kertomisen arvoinen tarina, jos sitä vain pysähtyy kuuntelemaan. ”

Pauliina_blogi_aloitus

Pauliina tuo Netprofilelle mukanaan uteliaan mielen, intohimon uuden oppimiseen, monipuolista kokemusta viestinnästä ja vaikuttamisesta sekä can do -asenteen. Rautaiset kannukset projektityöhön on hankittu niin kansainvälisissä hankkeissa kuin organisaatioiden sisäisissä prosesseissa.

”Ajattelen monipuolisen taustani olevan ehdoton vahvuus tässäkin työssä. Olen opiskellut, asunut ja työskennellyt ulkomailla, valtionhallinnon eri tehtävissä ja perustanut osuuskunnan. Viestijänä olen kartuttanut kokemusta niin uutistoimituksessa, kääntäjänä, elokuvakriitikkona kuin vaikuttajaviestinnän parissa. Teinpä jopa ajantasaista kriisiviestintää Nepalin maanjäristyksestä pellon reunaan pystytetystä pressusuojasta. Viestintäkokemuksen lisäksi olen työskennellyt asiantuntijatehtävissä niin kansainvälistymisen, korkeakoulupolitiikan, kestävään kehityksen kuin ihmisoikeuksien parissa.”

Pauliinan vapaa-ajan täyttävät juoksulenkit, pyöräily, avantouinti, kirjat, kuoro, ja kokkailu.

”Kaipaan jo valtavasti crossfit- ja joogasalille sekä elokuvateatterin pimeään syliin, vaikka koronan tuoma hitaampi elämä on ollut myös omalla tavallaan arvokasta”, Pauliina miettii.

Netprofilessa Pauliina odottaa eniten yhteistyötä mielenkiintoisten asiakkaiden ja asiasisältöjen kanssa.

”Laadukkaan sisällön tuottaminen ja sujuva yhteistyö asiakkaiden kanssa on minulle kunnia-asia”, Pauliina sanoo.

Tilaa uutiskirjeemme!