Lyhyt katsaus keskiössä oleviin asioihin

16.09.2016

Keskiö

Kuvan keskiö ei liity tapaukseen.

Mitä olet viimeksi laittanut keskiöön? Pyörittelemme täällä Netprofilessa työksemme blogeja, luemme lehtiä ja muutenkin askaroimme erilaisten verkkotekstien parissa päivät pääksytysten.

Viime aikoina meitä on alkanut huolettaa keskiöiden riistokalastus.

Keskiö päätyy otsikoihin yhtenään. Siellä joko kerrotaan olevan jotain tai sinne vaaditaan laitettavaksi tai nostettavaksi kaikenlaista.

Tulevatko keskiön rajat jo kohta vastaan? Kuinka paljon on liikaa?!

Googlasimme hädissämme, mitä siellä keskiössä nyt sitten jo on, ennen kuin laitamme lisää:

Usein keskiössä on ihminen. Hän on keskiössä esimerkiksi

Ihmisen lisäksi kiireinen keskiöstä toiseen kiitäjä on asiakaskokemus. Se on esimerkiksi verkko-ostamisen, kumppanuuden, kehittämisen, Finnairin uuden organisaation, Tiedon ja LähiTapiolan yhteistyöntekemisen ja kaiken keskiössä.

Eikä tässä vielä kaikki! Viime vuosina keskiössä on luotettavien havaintojen mukaan ollut myös yhteisöllinen opiskeluhuoltoryhmä, urheilijan kokonaisvaltainen hyvinvointi, yksilön oman asenteen merkitys, lapsen kokemus, reilu meininki, kulttuurimatkailutuottaja, energiatalous Kymenlaaksossa, sosiaalinen media, kasvu ja turvallisuus, Uber-kuskit, perennat ja niiden hoito, musta ja tulisija, ykkösenä varattu NHL-sentteri ja Pihtiputaan keihäskoulu.

Huh, kylläpä on ruuhkaa keskiössä! Jos sinne vielä yrittää mennä kaksi mummoa, toinen ei välttämättä mahdukaan.

Suosittelemme varmuuden vuoksi laittamaan keskiöön kerrallaan vain yhden mummon. Eikä ole huono ajatus kysäistä viestintätoimistoltanne, jos varastosta löytyisi vaihtelun vuoksi joku toinenkin metafora.

Tilaa Netprofilen uutiskirje!

Tagit: Viestintä

Kirjoittanut

Uusimmat

Kategoriat

see all

Twitter