Maisa Enqvist 20.1.2023 9:50

Harjoittelijamme Waltteri solahti sisään teknologiaviestinnän maailmaan

Tiimimme vahvistui tammikuussa, kun Waltteri hyppäsi mukaan viestinnän harjoittelijaksi. Markkinoinnin opintojaan Turun kauppakorkeakoulussa viimeistelevälle Waltterille harjoittelu on ensimmäinen kosketus viestintätoimiston arkeen.

Harjoittelulta hän odottaa pääsevänsä mukaan projekteihin, joissa näkee ja oppii uutta sekä Netprofilen tavoista ja keinoista viestiä että asiakkaille tehtävästä työstä. Opittavaa riittää ja ainakin alkuviikkojen fiilikset ja kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia.

”Vastaanotto ei olisi voinut olla parempi ja tunsin itseni heti tervetulleeksi. Perehdytykseen on selvästi panostettu ja olen päässyt tekemään myös jo ihan oikeita töitä. Odotan innolla mitä seuraavat kuukaudet tuovat tullessaan”, Waltteri kertoo.

”Teknologiassa minua kiinnostaa se, miten se antaa meille tilaa ja mahdollisuuksia toteuttaa itseämme. Muutos teknologian alalla on jatkuvaa, ja tuntuu että vauhti vain kiihtyy vuosi vuodelta. Teknologialla on merkitystä myös suuremmassa mittakaavassa, sillä se antaa meille mahdollisuuden ratkaista monia globaaleja ongelmia.”

Kiireinen kevät Waltterilla vierähtää harjoittelun lisäksi gradun työstämisessä ja tavoite onkin saada opinnot päätökseen ensi kesään mennessä. Gradussa Waltteri pääsee myös työskentelemään mielenkiinnon kohteidensa b2b-markkinoinnin ja uuden teknologian kanssa, tutkiessaan miten virtuaalitodellisuus voi toimia yhtenä arvomyynnin työkaluna.  

Into päästä harjoittelemaan juuri Netprofileen kumpusi halusta päästä tutustumaan b2b-markkinointiviestintään teknologia-alalla.  

”Olen opinnoissani painottunut b2b-markkinointiin, joten harjoittelu Netprofilella tuntuu juuri oikealta paikalta ja mielenkiintoiselta haasteelta.”

Antoisampaa harjoittelusta Waltterin mukaan tekee vielä se, että hän pääsee tutustumaan vielä syvällisemmin uusimpiin teknologisiin innovaatioihin ja tulevaisuuden trendeihin.  

”Tulevaisuudessa haluan työskennellä teknologia-alalla, joten tulen varmasti saamaan paljon kullanarvoista osaamista ja vinkkejä harjoitteluni aikana.”

Vapaa-ajalla Waltteri rentoutuu musiikkiharrastuksen ja urheilun parissa. Ala-asteen musiikkiluokan kautta löytynyt innostus kitaransoittoa kohtaan jatkuu edelleen ja Waltterin voikin löytää monesti kitaran varresta jammailemasta lempibiisejään. Myös musiikin yleinen fiilistely kotisohvalla, kuntosalilla tai milloin missäkin kuuluu hänen arkeensa. Waltteri tunnustautuu myös innokkaaksi jalkapallon ystäväksi ja Englannin Valioliigan onkin tiukassa seurannassa – lapsesta asti sydän on kuulunut Manchester Unitedille. 

Kiinnostaako viestintäharjoittelu Netprofilella? Aikaisempien harjoittelijoiden ajatuksia pääset lukemaan tästä.