Juha Frey 7.10.2019 16:18

Yritystarinasi ei ole satu vaan kasvun moottori

nong-vang-9pw4TKvT3po-unsplashAsiakas ei osta tuotteita tai palveluita, vaan palan niiden taustalla olevan yrityksen tarinaa. Sijoittaja ei laita rahojaan teknologiaan tai tiimiin, vaan innostavaan tarinaan. Lahjakas työntekijä ei valitse kauneinta toimistoa tai edes parasta palkkaa, vaan tarinan, jonka osa hän haluaa olla.

Piilaakson hyperkovan kilpailun keskellä tarinan voima näkyy kirkkaimmillaan. Kiersin syyskuussa Boardman Grow -ryhmän kanssa tapaamassa San Franciscon ja Piilaakson yrityksiä ja sijoittajia, ja yksi asia tuli selvääkin selvemmäksi: Yritystarina on järkyttävän tärkeä. 

Toimivan yritystarinan ytimessä on purpose, yrityksen olemassaolon tarkoitus. Mihin asiakkaille, sijoittajille ja työntekijöille merkitykselliseen asiaan yritys toiminnallaan vaikuttaa? Mitkä asiat, taustat, tapahtumat tai kokemukset tekevät juuri tästä yrityksestä todennäköisimmän supermenestyjän omalla alallaan?

Kylmä totuus on, että ilman kunnon tarinaa ei ole liiketoimintaa. Huikeinta kuultavaa meille pienimpiäkin sääntöjä pilkuntarkasti noudattaville suomalaisille on moneen kertaan toistettu sanoma siitä, ettei totuus ole niin kovin tärkeä. 

On paljon tärkeämpää olla kiinnostava kuin puhua täsmälleen totta

Kukaan ei tietenkään suoraan ohjeista valehtelemaan. Mutta. Tärkeintä on jäädä mieleen. Jos yrittäjän ja yrityksen purpose saadaan kiinnostavimmin esiin sopivasti väritetyllä tarinalla, olisihan se tyhmää jättää värit käyttämättä. 

Kun voittajan ratkaisee paras tarina, tärkeintä on - paras tarina. Kohtuullinen liioittelu on taitolaji: ylisuurten odotusten herättäminen on taattu väylä ongelmiin.

Disruptiopelissä uusi normaali on paras tarina

Piilaaksossa näkyi selvästi, miten fokus on siirtynyt teknologiadisruptioista kohti liiketoimintamallien disruptioita. Teknologia ja varsinkin AI on toki olennaista, mutta myyntikärkenä on yhä harvemmin teknologia – sitä on kaikilla. Kilpailun ydin on siinä, kuinka paljon teknologialla voidaan helpottaa asiaa x tai y.

Kainostelematta maailman huipulle tähtäävien innovaattorien tavoitteena on muuttaa ihmisten käyttäytymistä uudenlaisilla tuotteilla ja palveluilla. Onnistumisen mittari on se, ettei kukaan enää kaipaa tapaa, joilla markkinoiden entiset tähdet toimivat. 

Tähtäimessä on uusi normaali: uudenlaiset markkinat, joilla on uusi valtias

Uudeksi valtiaaksi ei päästä pelkästään aiempaa paremmalla tuotteella tai palvelulla, vaikka se olisi kuinka Jim Collinsin oppien mukainen eli ainakin kymmenen kertaa vanhoja parempi. Voittajaksi noustaan tarinalla, jonka ihmiset uskovat ja jossa he haluavat olla mukana. 

Mikäli markkinoilla jo toimivat yritykset aikovat pysyä tässä pelissä, niiden on syytä alkaa pelata uusilla säännöillä. Liiketoiminnan ydin ja kilpailuvaltti ei enää ole tuote tai palvelu ja sen ominaisuudet. Ydin on yrityksen purpose, ja tärkein kilpailuvaltti on tarina, jolla halutut kohderyhmät tuodaan mukaan samalle matkalle. 

Sijoittaja on tarinasi kriittisin yleisö

Ehkä kaikkein haastavin yritystarinan muoto on kasvuhakuisen yrityksen esittely mahdollisille sijoittajille. Investor pitchissä aika on kirjaimellisesti rahaa. Sijoittajien kärsimättömyyttä kuvaa, että pitchissä esimerkiksi yrittäjän nimi, yrityksen nimi ja varsinkin niiden kotimaa ovat täysin toisarvoista tietoa. 

Kun kaikkitietävinä itseään pitävien sijoittajien kiinnostus on herätettävä muutamissa sekunneissa, tärkein koukku on saatava sanotuksi ensimmäisten viiden sekunnin aikana. Siksi yritystarinaa pohtiessa kannattaa miettiä tarkkaan, mitä sijoittajat tarinalta kaipaavat - ja eivät kaipaa. 

Yritystarina ei ole satu. Se ei myöskään ole löysä sepitelmä perustajan neroudesta, vaikka niitä paljon näkee. Kun tarinankerronnan voima ja draaman elementit osataan valjastaa yrityksen toiminnan ohjenuoraksi, noustaan kokonaan toiselle merkittävyyden tasolle.

Muut kohderyhmät ovat ehkä kärsivällisempiä ja vähemmän kriittisiä, isoilla yrityksillä on enemmän vaihtoehtoja, mutta logiikka pätee. Herätä halu osallistua matkaasi tai tyydy väistämättömään tappioon.

Netprofilen juuret ovat nopealiikkeisten startup-yritysten markkinoinnissa ja viestinnässä, ja tavoitteemme on edistää elämänlaatua parantavien teknologioiden kehittymistä ja yleistymistä. Onko sinun yrityksesi tarina niin selkeä, erottuva ja innostava kuin se voisi olla? Ota yhteyttä, autamme mielellämme!

OTA YHTEYTTÄ