Juha Frey 12.11.2019 13:47

Tuunattiin Netprofile entistä ehommaksi – taitotiimit ja uudet johtajat kiihdyttävät ammatillista osaamista

IMG_4489 copy

Kutsuimme Maisa Mattilan johtoryhmään ja muotoilimme palvelumme taitotiimeihin.

Jatkuvaa oppimista ja osaamisen kasvattamista vaaliva työkulttuurimme on siivittänyt Netprofilen teknologia-alan markkinointiviestinnän tunnustetuksi tehonyrkiksi. Kasvavat asiakkuudet ja lukuisissa kilpailuissa palkitut asiakastyöt ovat seurausta ammattilaistemme sisäisestä palosta kehittää, löytää ja luoda uutta.

Tuunasimme nyt toimintamallejamme vahvistaaksemme edelleen oppimisen intoa ja vankistaaksemme pohjaa kasvulle. Tavoitteemme on kasvattaa jo 17-henkistä tiimiämme uusilla lahjakkailla ja innokkailla osaajilla.

Taito ja tuki luovat vankan selkärangan kasvulle

Kutsuimme johtoryhmämme uudeksi jäseneksi Ruosniemen panimon olutpullostakin tutuksi tulleen ekonomi Maisa Mattilan, jonka energia ja taidot ovat kirittäneet meitä jo neljä vuotta. Johtoryhmässä jatkavat Christina Forsgård, Juha Frey, Essi Isomäki ja Sallamaari Muhonen.

Kasvua ja oppimista tukemaan perustimme kolme taitotiimiä. Tavoitteena on varmistaa, että asiakkaamme saavat meiltä aina korkeatasoista ja ajantasaista osaamista keskeisiltä osaamisalueiltamme. Samalla huolehdimme siitä, että jokainen netprofilelainen saa aina tarvitsemaansa tukea työnsä tekemiseen parhaalla sykkeellä ja fiiliksellä.

Strategiajohtajaksi nimitetyn Sallamaari Muhosen luotsaaman strategiatiimin palveluihin kuuluvat liiketoiminnan kasvua ja kehitystä tukevat markkinointiviestinnän strategiat, johdon sparraus, kriisiviestintä ja kyberkriisipalvelut, IPO-viestintä sekä media- ja viestintävalmennukset.

Sisältöjohtaja Essi Isomäki vetää jatkossa sisältö- ja viestintätiimiä, joka tarjoaa asiakkaillemme vahvaan kokemukseen nojaavaa mediasuhteiden hoitoa sekä timanttisia sisältötuotoksia: artikkeleita, blogeja, käsikirjoituksia, videoita, podcasteja, oppaita ja whitepapereita, lehdistötiedotteita, mielipidekirjoituksia ja uutiskirjeitä. Tältä porukalta kannattaa kysellä myös blogikoulutusta ja tapahtumien konseptointia.

Digitaalisen markkinoinnin johtaja Maisa Mattila ottaa haltuunsa digi- ja sometiimin, jonka vastuisiin kuuluvat mm. some-, hakukone-, natiivi- ja vaikuttajakampanjat, video- ja webinaarituotannot, Hubspot-projektit sekä some- ja digimarkkinointiin liittyvät koulutukset.

Ainutlaatuinen yhdistelmä teknologiaa, markkinointia ja viestintää

Intohimo oman osaamisen kehittämiseen on keskeinen rekrytointikriteerimme. Työskentelymme perustuu itseohjautuvien ja moniosaavien ammattilaisten kykyyn suunnitella ja toteuttaa vaativia ja liiketoiminnan tavoitteita tukevia viestintäpalveluja.

Kasvumme rakentuu ainutlaatuiselle yhdistelmälle teknologian, markkinoinnin ja viestinnän osaamista. Uusia taitoja ja inspiraatiota ammennamme Netprofile Tour -matkoilta ympäri maailmaa, oman Netprofile Akatemiamme koulutuksista sekä ajankohtaisista teknologia- ja markkinointiviestintäalan tapahtumista.

Ota yhteyttä: näytämme mielellämme, miten siivitämme sinunkin liiketoimintaasi kasvuun! 

Sallamaari Muhonen, strategiajohtaja, sallamaari@netprofile.fi, 040 572 5729
Essi Isomäki, sisältöjohtaja, essi@netprofile.fi, 040 572 4648
Maisa Mattila, digitaalisen markkinoinnin johtaja, maisa@netprofile.fi, 040 747 0000

OTA YHTEYTTÄ