Netprofilen tuottama Insight Track -raportti tarkastelee tekoälyn vaikutuksia teknologia-alan viestintään ja markkinointiin. Tekoälyn tuomista mahdollisuuksista markkinointiviestintään ei ole epäilystäkään, mutta kuten kaikkea uutta teknologiaa, sitä tulee tarkastella myös kriittisesti. Muutoksen pyörteissä keskittyminen voi herpaantua. Mihin siis pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota?
Monet pitävät tekoälyä internetin veroisena keksintönä mullistavana teknologiana – eikä suotta. Tällä hetkellä emme kuitenkaan edes tiedä kaikkia niitä tapoja, joilla se jatkossa vaikuttaa meihin ja ympäröivään maailmaan. Tämän vuoksi on tärkeää, ettemme luota tekoälyyn sokeasti: siihen tehtävät investoinnin tulee tehdä tiedostaen ja harkiten.
Markkinointiviestinnän ammattilaisille oleellisinta on määrittää tekoälyn käytön oikea taso. Parhaimmillaan tekoäly vauhdittaa markkinointiviestinnän prosesseja sisällöntuotannosta automaatioon, mutta miten varmistetaan samalla tekemisen aitous, informatiivisuus ja eettisyys?
Tekoäly tuottaa blogikirjoituksen sekunneissa, mutta nopeus ei korvaa inhimillistä luovuutta. Yhdeksi suurimmista huolenaiheista nouseekin sisältöjen tylsistyminen ja erottautumisen vaikeus. Moni ammatikseen kirjoittava tunnistaa tekoälyn tuottaman tekstin heti sen toisteisista rakenteista ja jäykästä ilmaisusta.
Juuri siksi tekoälyn tehokas käyttö vaatii huolellista suunnittelua. Emmehän halua edes tehokkuuden nimissä tuhota yritysten huolella rakentamia viestejä, äänensävyä ja tarinaa.
Totta vai tarua? Tekoälyn eettinen käyttö edellyttää huolellista pohdintaa
Kuten jokainen suuri teknologinen innovaatio, myös tekoäly nostattaa monenlaisia eettisiä pohdintoja tekijänoikeuksien totetumisesta, misinformaation leviämiseen ja tietoturvan vaarantumiseen. Tämän vuoksi tekoälyn käyttöä on tarpeen tarkastella myös eettisyyden linssien läpi.
Miten tekoäly vaikuttaa ihmisten luottamukseen? Kun voimme luoda napin painalluksessa realistisia kuvia, videoita ja tekstejä, mistä tiedämme, mikä on totta ja mikä ei? Elämme aikakaudella, jossa totuuden raja on hämärtymässä, mikä voi pahimmillaan johtaa luottamuksen heikkenemiseen.
Tekoälyn kehittyessä kasvaa myös teknologian omistajuuden merkitys. Data on keskeistä tekoälyn käytössä, ja huippuluokan tehokkuudensaavuttaminen edellyttää yritykseltä selkeää ja tietoturvallista datastrategiaa.
Myös tekijänoikeudet ja niiden toteutuminen on merkittävä eettinen kysymys. Kun tekoäly luo sisältöä, kuka omistaa oikeudet? Aihe on erityisen kriittinen viestinnän ja markkinoinnin alalla, jossa aitous ja inhimillisyys ovat menestyksekkään viestinnän kulmakiviä.
Vastuun kantaa lopulta aina ihminen
Vastuu tekoälyn eettisestä käytöstä ei kuitenkaan ole koneella tai tekoälyllä itsellään vaan meillä ihmisillä. Uuden teknologian soveltamisesta viestintään ja markkinointiin on syytä käydä laaja-alaista keskustelua, jotta saamme sovittua alalle välttämättömistä tekoälyn käytön eettisistä ohjenuorista.
Meidän on haettava yhdessä ratkaisuja eettisiin kysymyksiin ja varmistettava, että tekoälyä käytetään vastuullisesti. Organisaatioiden on huolehdittava siitä, että niiden käyttämät tekoälytyökalut eivät tuota vääristynyttä tai kyseenalaista sisältöä. Vaatii jatkuvaa osaamisen kehittämistä, että tekoälystä saadaan kaikki irti ilman eettisiä kompromisseja.
Nyt kun olemme eläneet generatiivisen tekoälyn näkyvää nousukautta noin 1,5 vuoden ajan, voimme jo sanoa varmasti, että tekoälyn käyttö voi tuoda valtavia hyötyjä. Tekoäly on jo sekoittanut viestinnän ja markkinoinnin pakan, ja moni miettii seuraavia askelia. Kenenkään ei kuitenkaan kannata jäädä odottamaan valmiita vastauksia.
Pysyäkseen muutoksessa mukana, organisaation tulee tutkia ja testata itselle sopivia ratkaisuja heti, ei vasta ensi vuonna. Tekoälyn voi valjastaa oman brändinsä palvelijaksi, mutta samalla on oltava huolellinen siinä, ettei innostuksissaan erehdy ottamaan maineelle haitallisia harha-askelia.
Miten viestintä ja markkinointi voivat hyödyntää tekoälyä paremmin? Tähän kysymykseen saat vastauksen lataamalla Insight Track -raportin!