LUE JA OPI!

Netprofilen blogi kertoo, mitä viestinnän maailmassa tapahtuu juuri nyt.

Puhe Tero Lehdon muistolle

28.08.2019

Toimittaja Tero Lehto ja Netprofilen Christina Forsgård tekivät lähes kaksi vuosikymmentä yhteistyötä teknologiauutisten ja -viestinnän parissa. Molemmilla oli syvä kunnioitus toisen ammattia ja ammattitaitoa kohtaan. Työssä rajat ja intressit olivat molemmille selvät. Luottamus toiseen ammattilaisena kasvoi vuosien varrella syväksi arvostukseksi ja ystävyydeksi, jossa mikään keskustelunaihe ei ollut enää vieras. Tämä on Christinan pitämä puhe Teron muistojuhlassa 28.8.2019.


Hyvät Teron rakkaat lähimmäiset, ystävät, työkaverit ja tuttavat,

Olen Christina Forsgård. Tämä muistopuhe ei ole Terolle, tämä on meille tänne jääneille.

Teron veli Tomi ja Teron muut läheiset toivovat, että tämä Teron muistotilaisuus olisi kuin synttärijuhla. Muistaisimme Teroa ilolla ja pilke silmäkulmassa.

Kunnioitamme pyyntöä, sillä Tero inhosi pönöttämistä. Terokin todennäköisesti toivoisi meidän hoitavan tämän tilaisuuden napakasti purkkiin. Ollaanhan täällä sentään työajalla.

Terolla ei muuta aikaa tainnut ollakaan. Tero tiesi olevansa elämässään jatkoajalla, siksi hän ei aikaillut. Oli kyse sitten uutisesta, jonka jäljille hän oli päässyt, asiasta, joka piti selvittää tai uudesta työpaikasta tai haastateltavasta, joka oli Teron mielestä niin huono, että tarvitsisi hieman Teron hyvin tunteman viestintäkonsultin apua.


"Mä sanoin sille sun nimen, mut sä voisit soittaa sille ja auttaa sitä."

Aina kun Tero soitti, mitä tahansa saattoi olla tapahtunut tai tapahtumassa. Kerran koko mies oli hukassa ja hieman huppelissa jossain päin Tallinnaa, jossa hän oli seuraamassa Viron e-kansalaisuuden hankkimista ja siihen liittyviä tapaamisia. Eeppinen matka. ”En tiedä missä mä oon, taidan olla vähän hukassa. Löydättekste mut?”

Teron teknologiauutisnenä oli aina haistelemassa uutisia. Tietokone-lehden aikana Terosta kuoriutui Suomen merkittävin mobiiliteknologiasta kirjottava toimittaja, jonka haastateltavaksi halusivat kaikki mobiilialan johtajat tullessaan Suomeen. Tero myös sai runsaasti kutsuja ulkomaille. Hänet haluttiin, ei ketä tahansa toimittajaa.

Terolla oli kyltymätön into löytää teknologia-alan skuuppeja – sana, jota hän viljeli paljon - ja hänellä oli aina kiire seuraavaan juttuun. Siksi ne lehtijutut täpytettiin uskomattoman ketterillä nakkisormilla (Nokian kulta-aikoina kommunikaattorilla) valmiiksi jo tilaisuuden aikana ja lähetettiin heti homman päätyttyä toimitukseen.

Kun muut vasta keräilivät kamojaan ja lehtiöitään ja miettivät uutiskulmiaan, Terolla oli kulmat oiottu, särmät löydetty, juttu kirjoitettu ja reppu heitetty olalle.

"Pistin sen menemään jo. Luuletsä et olin eka, eihän kukaan muu vielä saanut tätä ennen mua? Voisit sä tilata sit taksin?”

Ja jälleen oli suunta kohti seuraavaa haastateltavaa tai tilaisuutta, intoa täynnä ja kysymykset valmiina. Tero muuten osasi kysyä. Lehdistötilaisuuksissa hän oli usein ensimmäinen, joka avasi suunsa. Ja usein se, jonka oivaltavista kysymyksistä myös muut pääsivät jyvälle mistä on oikeastaan kyse.

Sellainen veijari oli Tero. Pienisuuri ihmemies, jonka viimeiseksi julkiseksi viestiksi, Facebook-päivitykseksi, meille jäi: Kohta ne tulevat sisälleni peräkautta. (hymiö ööh). Aitoa Teroa!

Mutta millainen syntymäpäiväjuhlamuistopuhe tekee oikeutta mahtavalle tyypille, jolle jokainen elon päivä oli suunnaton lahja?

Syntymäpäiväjuhlissa sankari on paikalla. Tänään Tero ei ole enää luonamme. Tämä juhla ei ole hänelle, vaan meille: läheisille ja Teroa monin tavoin kaipaamaan jääneille ystäville, työkavereille ja tutuille. Me tarvitsemme oman nuotiopiirihetken muistelulle. Maailmamme pysähtyi Teron sydämen kanssa heinäkuun kolmantena päivänä. Yksi aikalaisistamme on poissa ja me emme ole enää me. Ikävä iskee puuskittain. Huomaan edelleen purskahtavani itkuun yhtäkkiä ja oudoissa paikoissa. Niin moni asia muistuttaa Terosta.

Terolla oli tapana soittaa puhelimella. Yleensä puhekone lähti käyntiin perjantai-iltaisin klo 7-8 välillä, jolloin puhelimeni ruudulla vilkkui Tero Lehto soittaa. "Hei, onko sulla ihan hetki aikaa, mulla on yks idea…” Yleensä olin vielä tunnin kuluttua puhelimessa Teron kanssa. Asiat käsiteltiin niin sanotusti kaikilta kanteilta ja perusteellisesti. Tero eli kuten halusi, teki mitä rakasti ja oli suunnattoman kiitollinen aktiivisesta elämästään, ihmisistä ympärillään - kaikista päivistä, jolloin hän sai toteuttaa itseään. Terolta pulppusi ideoita. Ja hänestä oli ilmeisen hauskaa esitellä niitä minulle.

Kesäkuun lopussa sain viimeisen puhelun Terolta. ”Kuule, olen ajatellut ryhtyä ruokablogaajaksi, olisko sulla vinkkejä miten tällä hommalla voisi tehdä rahaa?” (Tämähän on ihan looginen viesti, sillä Tero rakasti ruokaa ja viiniä ja kuvasi ja arvosteli lähes kaiken mitä valmisti ja söi.) Olin sängyssä kovassa flunssassa ja yskin. Aivoissa takoi vain yksi ajatus: älä nyt lyttää Teron ideaa. Sain yskältäni lopulta sanottua, että vaatii vähän enemmän keskustelua miettiä tuota asiaa. ”No, tuutte Peterin (valokuvaajamieheni) kanssa mun luo syömään, mä grillaan teille ja jutellaan lisää. Mulla on ideoita."

Niin kauan kuin meillä on jaettuja muistoja Terosta, hänen muistonsa elää. Teron vallaton elämänilo ihastutti monia. Teron kanssa oli hauskaa ja haasteellista – yhtäaikaa. Tero oli reilu. Hyvä ihminen. Tero vaikutti työnsä ja oman esimerkkinsä kautta monen ihmisen elämään. Hän vaikutti myönteisesti suomalaiseen yhteiskuntaan omilla kannanotoillaan ja esimerkillään. Tero osoitti, että ihminen voi valita itselleen paremman elämän, kuin mitä elämä itse tarjoaa.

En muista kuinka monet työpaikanvaihtokeskustelut olen Teron kanssa käynyt. Punnitsimme jokaista uutta uraliikettä ja mahdollisuutta kaikista kulmista, neuvoin, haastoin ja rohkaisin. Teron siirtyminen Tekniikka & Talouteen oli ehkä jännittävin siirto, sillä silloin Tero alkoi kukoistaa toimittajana. Siitä haluan kiittää hänen päätoimittajaansa Jyrki Alkiota, jonka selän takana Tero häntä minulle kehui. Tero osasi arvostaa esimiehiä ja johtajia sekä heidän haasteitaan tavoilla, joita monen työntekijän on vaikea edes ymmärtää.

Läheisen ja tärkeän ihmisen poismeno tuo usein surun lisäksi pettymyksen itseemme. Niin paljon jäi sanomatta, tekemättä ja kiittämättä. Kiitos Teron, näin ei käynyt. Tero haastoi jatkuvasti keskusteluihin, joissa vain rehellisyydellä ja kiitollisuudella oli sijaa. Saimme myös viime vuonna juhlia Teron näköisiä, hauskoja 40-vuotisjuhlia.

Olen onnellinen ja kiitollinen, että pääsimme syntymäpäiväjuhlissa runsain määrin yhteisesti kertomaan sen, mitä yleensä jätämme arkun reunalle, koska tyyppihän vain ylpistyisi. Minusta tuntui, että Tero kasvoi hieman pituutta tuon illan aikana. Hyvä niin. Teroa ylpeys puki. Hän oli aidosti ja syystä ylpeä siitä, että taisteli itselleen sellaisen elämän, jonka hän halusi elää.

Meitä lohduttaa tieto siitä, että Tero lähti luotamme tietäen miten rakastettu, rasittava, upea, uuvuttava, hauska ja hankala tyyppi hän osasi olla ja miksi arvostimme häntä poikana, veljenä, setänä, ystävänä, toimittajana, taistelijana, ihmisenä.

Kiitos, että saimme kulkea Teron kanssa yhteisen inspiroivan matkan. Matkan, joka rakentui innosta ja ideoista – rohkeudesta elää kuin huomista ei olisi.

Christina

    Kirjoittanut

    Uusimmat

    Kategoriat

    see all

    Twitter