Pauliina Savola 11.6.2021 12:26

Psykologinen turvallisuus on ennen kaikkea onnistunutta viestintää

Luin viikolla entisen kollegani Terhi Ylikosken mainion blogin innovaatiokulttuurin rakennuspalikoista: yhteisöllisyydestä, arvostuksesta ja luottamuksesta. Nyökyttelin lukiessani ja mieleen nousi yksi suomalaisista menestystarinoista: äitiyspakkaus.

Entä jos 30-luvulla lapsikuolleisuutta torjumaan kehitetty idea olisi ammuttu kriittisin äänensävyin alas? “Eihän tämä nyt näin toimi. Kyllä neuvolaan pitää ohjata ennen kaikkea uhkasakolla”; ”En ymmärrä, että mikä tässä on ollut prosessi ja missä on sidosryhmäanalyysi!”; ”Turhaa äitiyden medikalisaatiota, kyllä luonto hoitaa!”

En tiedä, miten suurta kritiikkiä konsepti aikanaan sai. Sen tiedän, että jos idean takana olisin ollut minä ja palaute yllä olevan kaltaista, olisin saattanut käpertyä sohvannurkkaan potemaan ammatillista identiteettikriisiä. Sen sijaan äitiyspakkauksesta kehittyi vuosikymmenien saatossa maailmallakin ihastusta herättänyt konsepti.

Matkalla menestykseen tulee yleensä harha-askeleita. En ole sitä mieltä, että jokaista mokaa tulisi juhlia. Joskus moka on vain – no, moka. Silloin pyydetään anteeksi. Inhimillisen mokailun sietäminen ja siitä oppiminen on kuitenkin olennainen osa psykologisen turvallisuuden luomista työyhteisössä.

Psykologinen turvallisuus voi kuulostaa vaaleanpunaiselta pöhinäsanalta, jolle voi reippaasti tuhahdella menemään. Mutta lopulta kyse on siitä, että meistä jokainen haluaa tulla nähdyksi, kuulluiksi ja hyväksytyiksi sellaisina kuin olemme. 

Psykologista turvallisuutta rakennetaan ensimmäisestä työpäivästä lähtien, ja siksi siihen kannattaa panostaa erityisesti etäaikana.

Olen itsekin aloittanut uudessa työpaikassa hiljattain, joten psykologinen turvallisuus on ollut varsin ajankohtainen teema. Mitä se sitten tarkoittaa käytännössä?

Jos uutena työntekijänä lausun eriävän mielipiteen esihenkilöni ehdotuksesta, koetaanko se johtajuuden haastamisena, huonon päivän känkkäränkkäilynä, turhana kriittisyytenä vai uuden ihmisen rasittavana tietämättömyytenä – vaiko kenties tervetulleena uutena näkökulmana asiaan? Näistä vain viimeinen lisää psykologista turvallisuutta ja takaa sen, että jatkossakin uskallan tuoda toisenlaisen mielipiteen keskusteluun. Omalla kohdallani, kun työpaikan kulttuuri on tullut tutuksi lähinnä läppärin takaa, kannustava tuki on välittynyt aitona erilaisuuden kunnioittamisena. Myös kiitoksen ääneen sanominen on ollut psykologisen turvallisuuden kannalta olennainen tekijä työyhteisöön soljahtamisessa.

Psykologisen turvallisuuden luominen on mitä suurimmassa määrin ja ensisijaisesti viestintää. Etätyöolosuhteissa sanallinen sisäinen viestintä on varsinkin uudelle työntekijälle usein merkittävämpää kuin ei-sanallinen: uudesta työkaverista tai pomosta kun on satunnaisilla tapaamisilla ruudun välityksellä vaikea saada käsitystä. Kertooko haukottelu huonosti nukutusta yöstä vaiko siitä, että ajatuksesi on kuolettavan tylsä? Kurtistuva otsa siitä, että pomon olisi aika hankkia lukulasit, vaiko siitä että hän miettii kuumeisesti, että mikäs tunari sitä tuli palkattua?

Etä- ja hybridityö tietotyön trendinä tuskin häviää, vaikka elämä pikkuhiljaa palautusi toimistoihin. Psykologisen turvallisuuden luo koko työyhteisö, niin sanoilla kuin teoilla. Psykologisesti turvallisen kulttuurin luominen on kuitenkin asia, joka vaatii johdon sitoutumisen ja esimerkin.

Onneksi kyse ei ole ydinfysiikasta. Moni asia selviää, kun ajatukset puetaan kannustaviksi sanoiksi, luottamus annetaan tuella varustettuna ja muistetaan, että sana ”kiitos” ei käyttämällä kulu. Arvostavassa ja turvallisessa ilmapiirissä journalismin ja kehitysyhteistyön parista tekkiviestintämaailmaan ponkaisseesta viestintäkonsultistakin voi irrota seuraava b2b-markkinoinnin äitiyspakkaus.

Tilaa uutiskirjeemme!