Olipa kerran ahkera muurahainen. Hän työskenteli keskikokoisessa suomalaisessa muurahaisyhdyskunnassa, jolla oli muutama keko ja alallaan kohtalaisen vakiintunut asema. Etenkin end-to-end-kirvanhoitoratkaisujen tarjoajana yhdyskunnalla oli jonkinlainen maine jopa metsän toisella puolella.
Ahkera muurahainen kuitenkin haaveili paremmasta. Hän uskoi, että uutteralla työllä kirvanhoitoratkaisuille löytyisi laajemmat markkinat.
Haaveissa siinsivät jopa yhteistyökuviot kansainvälisten megayhdyskuntien kanssa – olihan tuote kunnossa! Siitä pitäisi vain päästä kertomaan maailmalle.
Niinpä muurahainen päätti etsiä itselleen markkinointiviestinnän kumppanin.
"Valitse minut", sanoi pikkulintu, joka edusti nuorta sosiaalisen median toimistoa. "Viserrän ja räpyttelen siipiäni niin maan perusteellisesti, että pian kaikki ovat kuulleet teistä!"
"Ei, valitse minut", sanoi perhonen palkitusta mainostoimistosta. "Vaikka toukkavaiheemme tuntuu pitkältä, on lopputulos aivan uskomattoman kaunis. Parin päivän liihottelulla ehdimme kyllä hurmata kaikki!"
"Ei ei ei", sanoi hämähäkki, joka oli juuri perustanut markkinointiautomaatiotoimiston. "Valitse minut. Viritän verkkoon sellaisen seitin, että teiltä pian löytyy liidejä kuin kärpäsiä."
"Sssrkzkkrss", sanoi karvakehrääjä, joka sinnikkäästi osallistui aina tällaisiin kilpailutuksiin, vaikka kukaan ei oikein tiennyt mitä karvakehrääjät tekevät.
Kotikekoon palatessaan ahkera muurahainen oli mietteliäs. Ehdokkaat tuntuivat hyviltä mutta kalliilta.
"Pikkulinnun lento on hieno taito, mutta onhan meilläkin keossa muutama lentelijä", muurahainen mietti. "Ja toukkiakin löytyy, vaikka niistä ei aina niin koreita perhosia kuoriudukaan. Sitä paitsi miten vaikeaa seitin kehrääminen voi oikeasti olla?"
Muurahainen mietti ja mietti ja mietti, kunnes keksi.
"Muurahaiskäpy minut vieköön! Meillähän on oikeastaan valmiudet tehdä nämä jutut itse!", muurahainen hihkaisi.
Sen koommin muurahaisesta ja hänen yhdyskunnastaan ei kukaan ole kuullutkaan.
Sen pituinen se.
