Maisa Enqvist 28.2.2020 15:00

Netprofilen uusi harjoittelija Judit nauttii viestinnästä ja pitkistä kylvyistä

Judit Soup Buffet EDIT CROP

Viime syksynä menestyksekkäästi startannut Netprofilen trainee-ohjelma sai tällä viikolla jatkoa, kun sosiologian opiskelija Judit Vikman astui harjoittelijan saappaisiin.

Graduaan viimeistelevä toimiston untuvikko on kartuttanut aiempaa viestintäkokemusta niin koulutusviennin saralta kuin järjestösektoriltakin. Viime kevään Judit vietti puolestaan toimittajan tehtävissä Kiinassa.

”Viestintä tuntuu minulle omimmalta jutulta, joten on todella mukava palata viestintätehtävien pariin ja päästä osaksi näin ammattitaitoista porukkaa. Ensimmäinen viikko on lähtenyt vauhdilla käyntiin, ja olen jo päässyt tutustumaan mitä kiinnostavimpiin kollegoihini, kokemaan karvaan tappion Netprofile-päivien rantalentopalloturnauksessa sekä kuulemaan ja keskustelemaan täällä tehtävästä työstä ja sen pohjalla olevista arvoista”, Judit kuvailee harjoittelunsa alkua.

Vapaa-ajallaan Judit kertoo toimivansa järjestötehtävissä ja nauttivansa myös kiinnostavasta kulttuurista ja hyvistä kylvyistä. 

”Viime aikoina kylpeminen on jäänyt kuitenkin vähemmälle, sillä panostan opintojeni loppuunsaattamiseen. Gradun loppurutistukseen minua kannustaa tieto siitä, että voin sen jälkeen keskittyä täyspäiväisesti harjoitteluun.

Netprofilella on todella kiinnostavia asiakkaita, ja odotan innolla pääseväni tutustumaan heihin paremmin. On myös älyttömän hauskaa päästä viestimään heidän osaamisestaan eteenpäin”, Judit kertoo.

Toivotamme Juditin lämpimästi tervetulleeksi osaksi tiimiä!

Haluatko kuulla harjoittelijamme kuulumisia kevään aikana? Tilaa uutiskirjeemme!

Tilaa uutiskirjeemme!