Janni Pellinen 19.3.2020 9:30

Etätyö – vinkit tietotyöläisen uuteen arkeen

Image from iOS (2)Kun koronapandemian myötä ne ihmiset, jotka voivat, totuttelevat tekemään työnsä kotoa käsin, kokemuksen syvällä rintaäänellä kehotan pitämään yllä edelleen arjen rutiineja. 

Etätöitä tehdessä on aina ollut helppo uppoutua keskittymistä vaativiin aiheisiin pitkäksikin aikaa. Keskeytyksiä voi hallinnoida paremmin etänä kuin toimistolla – Slackin ja meilin voi helposti hiljentää nappia painamalla eikä viikonlopun kuulumisia tule vaihdettua puhelimitse toisin kuin tavallisesti töiden lomassa kasvokkain. Ja mikä parasta, toimistounivormut voi jättää henkarille ja viettää koko etäpäivän verkkareissa! 

Kolikon kääntöpuolena työn ja vapaa-ajan raja hämärtyy, kun näpyttelee tietokonettaan tai syventyy luettavaansa mukavasti sohvan nurkassaKun koko toimiston väki tekee töitä tahoillaan kotoa käsin, myös yhteisöllisyys alkaa helposti rapistua.  

Nyt kun valmistaudumme uuteen arkeen työskentelemällä lähiviikot tehokkaasti kukin tahoillamme kotikonttoreilla, onkin erityisen tärkeää huolehtia siitä, että pidät  

a) itsesi virkeänä
b) huolen perustarpeista 
c) yhteyttä ulkomaailmaan eli työkavereihin, asiakkaisiin ja kumppaneihin 

Ja näillä kantapään kautta opituilla vinkeillä se onnistuu:

1. Aamurutiinit

Etätyöskentelyssä houkuttelevin virhe heti herättyä on nostaa läppäri syliin ja alkaa näpytellä. Älä lankea tähän, vaan säilytä aamurutiinisi aivan kuin toimistopäivinä: käy suihkussa, pese hampaat, keitä kahvit, syö ravitseva aamupala ja lue päivän uutiset... Tutuilla kuvioilla starttaat päiväsi energisesti.

2. Happihyppely ennen työjaksoa

Toimistopäivinä ehdit piristyä työmatkalla ja kerätä ajatukset kokoon tulevaa päivää varten. Pidä tästä kiinni myös etäpäivinä: ennen kuin aloitat työt, käy 15-30 minuutin happihyppelyllä. Ajatuksesi kulkee kirkkaammin, kun saat raitista ilmaa ja kehoosi liikettä heti aluksi.

3. Aikatauluta työpäivä

Jotta työ ja vapaa-aika pysyttelevät erillään silloinkin, kun ympäristö ei vaihdu, aikatauluta työpäiväsi, tee to do -lista ja osallistu palavereihin virtuaalisesti mahdollisimman samalla rytmillä ja tavalla kuin tekisit toimistollakin.

4. Muista syödä, juoda ja pitää taukoja! 

Kotona työskennellessä on helppo uppoutua tehtäviinsä niin, että ruokatauko lykkääntyy. Laita herätyskello soimaan siihen aikaan, kun tavallisenakin työpäivänä nauttisit lounaan, ettei ruokailu työpäivän lomassa unohduKun syöt, sulje koko tietokone tai älä ainakaan tee töitä ruokailun aikana. Tauot ovat tarpeen, jotta pystyy olemaan tuottelias, luova ja proaktiivinen! Jos keli sallii, pistäydy ulkona haukkaamassa happea tai tee kotona tovi jotain aivan erilaista kastele vaikkapa huonekasvit.

5. Vaihtele asentoa ja tee taukojumppaa 

Sohvan nurkkaan on kotitoimistolla helppo lysähtää, mutta muista liikeEtäpäivinä askelmittariin voi kertyä hälyttävän pienet lukemat, joten vaihtele edes asentoa ja vetreytä kroppaa taukojumpalla. Entä jos siirtyisit sohvalta sängylle ja sängyltä työpöydän ääreen vaikka askelkyykyin tai mittarimadoin? Selkäliiton Selkäkanavalta voit myös tilata maksuttoman taukojumppamuistutuksen, josta päivittäin vaihtuvat jumppaohjeet kilahtavat suoraan sähköpostiisi. 

6. Arjen askareet

Hyödynnä aika kotona: laita tiskikone ja pyykit pyörimään ja valmista lounasta kerralla sen verran, että siitä riittää myös illalliseksi. Tällä tavoin sinulle jää illalla työpäivän jälkeen aikaa muuhunkin kuin kotiaskareisiin. Ruudun tuijottamisen sijaan järjestä esimerkiksi peli-ilta perheen kesken!

7. Älä unohda yhteisöä

Työtehon vuoksi pikaviestimet on kotitoimistolla helppo hiljentää. Niiden merkitystä yhteisöllisyyden ylläpitämisessä ei kuitenkaan kannata sivuuttaaSopikaa tahoillaan työskentelevien työkavereiden kanssa virtuaalinen kahvihetki kerran tai pari viikossa: kahvit porisemaan ja tee hautumaan, Teams-palaveri käyntiin ja jutelkaa jostain ihan muusta kuin töistä.

8. EXTRA-vinkki: Pue housut

Jos olet sopinut videopalaverin asiakkaan tai työkavereiden kanssa, pue sohvailupäivänäkin sitä varten housut jalkaan tai laita mekko tai hame päälle. Saatat nimittäin joutua nousemaan ylös kesken kaiken... 

PS. Nappaa samalla talteen maksuton oppaamme, josta löydät mainioita vinkkejä onnistuneen webinaarin toteutukseen!

Lataa webinaariopas