Maisa Enqvist 26.8.2021 13:51

Netprofilen uusi harjoittelija Elina rentoutuu siivoamalla ja viettää vapaa-aikaansa järjestötoiminnan parissa

Netprofilen Trainee-ohjelma saa jälleen jatkoa, kun tuore tulokas Elina Karvinen astui alkuviikosta markkinointiviestinnän harjoittelijan saappaisiin. Elina on opintojaan viimeistelevä journalismin ja viestinnän opiskelija, joka odottaa harjoittelulta etenkin mukavien tyyppien kanssa toimistolla työskentelyä sekä itsensä haastamista. 

”Opinnot ovat antaneet minulle monipuolista kokemusta erilaisista media- ja viestintäalan tehtävistä. Näen myös suurena etuna molempien kenttien tuntemisen. Viestinnässä on paljon hyötyä journalismin lainalaisuuksien ymmärtämisestä ja verkostojen luomisessa.” 

Elinalle on myös kertynyt käytännön kokemusta viestinnästä muun muassa opintojen ohella tehdystä Community Managerin tehtävästä sekä partioharrastuksen parissa. 

”Partiossa olen jo 15-vuotiaasta lähtien päässyt kokeilemaan viestinnän ja markkinoinnin tehtäviä erilaisten projektien parissa. Partiossa toiminta pohjautuu vapaaehtoisuuteen, joten välillä tekeminen on ollut hieman kotikutoista. Odotankin innolla, että pääsen näkemään kuinka alan huiput ja moniosaajat hoitavat hommansa.”

Pandemian aikana etätyöskentely ja kotiin hautautuminen on alkanut puuduttaa alle 20 neliön kalliolaisyksiössä asuvaa Elinaa, joten mahdollisuus toimistolla työskentelemisestä sopii hänelle mainiosti. Myös työyhteisö on ollut aiemmin freelancerina toimineen Elinan mieleen. 

”On ollut ilo tutustua mukavaan työyhteisöön ja ainakin näin yhden työviikon jälkeen voin todeta, että parempaa harjoittelupaikkaa saa hakea! Jo ensihetkistä lähtien olen tuntenut itseni tervetulleeksi ja oloni kotoisaksi. Mitä pidemmälle perehdytyksessä on päästy, sitä enemmän innostun uudesta työstäni.”

Vapaa-aikaansa Elina viettää järjestötoiminnan parissa. Partiopestien lisäksi hän on opintojen aikana löytänyt myös itsensä opiskelijajärjestön hallituksen toiminnasta. Ystävien ja perheen kanssa vietetty aika antaa energiaa kiireistä elämää elävälle Elinalle, joka kuitenkin on löytänyt myös oman tapansa rentoutua. 

”Kun pahin stressi iskee ja tuntuu, että on liian monta rautaa tulessa, ratkaisen tilanteen usein siivoamalla kotini lattiasta kattoon. Kun koti on siisti ja järjestyksessä, luo se myös olon, että muutkin elämän osa-alueet ovat hallinnassa.” 

Elina rentoutuu myös luonnossa liikkuen ja siskonsa koiran kanssa touhuten. 

”Koiraterapia on parasta lääkettä, kun kaipaa irtiottoa töistä ja koulusta. Koira auttaa elämään hetkessä ja palauttaa maanpinnalle kiireisemmänkin ihmisen.”

Kiinnostuitko harjoittelusta Netprofilella? Tsekkaa harjoittelijamme Sofian vinkit onnistuneeseen työharjoitteluun