Aleksi Airaksinen 19.4.2021 10:32

Netprofilen ensimmäiseksi visuaaliseksi suunnittelijaksi hyppää Marja Sänkiaho

Netprofilen tiimi sai jälleen vahvistusta, kun Marja Sänkiaho liittyi joukkoon historiamme ensimmäisenä visuaalisena suunnittelijana. Ennen Netprofilea hän on tehnyt visuaalisen suunnittelun töitä muun muassa Danske Bankille, Verohallinnolle ja Upknowledgelle.

– Visuaalisuuden merkitys kasvaa jatkuvasti. Hyvin tehtynä se tukee viestisisältöä ja auttaa hahmottamaan, mistä viestissä on kyse. Kuvalla voi kertoa laajan asian helposti, sanoo Marja.

Hän odottaa, että pääsee tuomaan visuaalista näkemystä ja osaamistaan asiakasprojekteihin.

Marja ei totta totisesti ole mikään aloitteleva piirtäjä, vaan hänellä on kokemusta laajasti videoista, animaatiosta, kuvankäsittelystä, grafiikoiden tekemisestä, taittamisesta ja käyttöliittymien ulkoasun suunnittelusta. Koulutukseltaan hän on 3D-visualisoinnin medianomi sekä mediatekniikan insinööri. Sittemmin hän on kiinnostunut yhä enemmän myös palvelumuotoilusta.

Visuaalisen tarjooman kasvattaminen on ollut puheissa Netprofilen sisällä jo pidemmän aikaa.

– Tähän mennessä olemme suoriutuneet visuaalisesta työstä loistavien kumppaneidemme avustuksella, mutta tämä tuntui oikealta hetkeltä laajentaa omaakin osaamispohjaamme tähän suuntaan. Marja vakuutti meidät monipuolisella osaamisellaan ja yritysmaailman tuntemuksellaan, kertoo digimarkkinoinnin johtaja ja Netprofilen partneri Maisa Enqvist.

Netprofilen ensimmäiseksi visuaaliseksi suunnittelijaksi hyppää Marja Sänkiaho selfieTyyliltään Marja on huolellinen, kiinnittää huomiota yksityiskohtiin ja on ylpeä siitä mitä tekee. Laatu on avainasemassa kaikessa tekemisessä. Uusissa hommissa Marja odottaa erityisesti kahta asiaa: uusiin ihmisiin tutustumista ja mielenkiintoisia asiakasprojekteja.

– Visuaalisten materiaalien laadukkuus ja yrityksen näköinen materiaali kasvattaa myös asiakkaiden silmissä yrityksen luotettavuutta. Visuaalisuus tukee ja vahvistaa yrityksen brändiä, sanoo Marja.

Haasteisiin innostuen suhtautuva Marja näkee, että teknologia on tehty auttamaan ihmisten elämää. Uuden teknologian parissa työskentelyä hän odottaa mielenkiinnolla.

– Jos siinä pystyy vaikuttamaan omalla työllään esimerkiksi helppokäyttöisyyteen ja tuomaan arjen käytäntöihin helpotusta, tuntuu työ merkitykselliseltä.

Myös vapaa-ajalla Marja nauttii käsillä tekemisestä.

– Erilaiset käsityöt kuten neulominen ja huonekalujen kunnostaminen ovat kiinnostaneet varsinkin viime aikoina. Myös puutarhanhoito sekä mökkeily ovat lähellä sydäntäni.

Onko yritykselläsi visuaalisia tarpeita, jossa voisimme auttaa?

OTA YHTEYTTÄ