Hanna-Maria Lifländer 20.6.2019 15:35

Netprofile ylpeänä esittää: Jenni Ahlapuro

jenni airyoga

Netprofilen tiimi kasvoi maaliskuussa, kun joukkoon liittyi uusi Account Manager Jenni Ahlapuro.

Jenni on aloittanut uransa viestinnän parissa toimittajana pelimedioissa sekä Iltalehden sometiimissä. Yritysviestintä on tullut tutuksi Umbran viestintäjohtajana, Nordic VR Startupin ohjelmapäällikkönä sekä viimeksi Microsoftin sosiaalisen median managerina.

Kevään aikana Netprofilella Jenni on tehnyt paljon asioita digimarkkinoinnin ja somen, viestinnän ja PR:n parissa.

”On ollut kivaa päästä mukaan erityyppisiin projekteihin ja yhdistämään koko osaamisen skaala sen sijaan, että keskittyy vain yhteen osa-alueeseen. Aluksi ajattelin, että eri asiakkuuksien jonglööraus olisi hankalampaa, mutta se on osoittautunut yllättävän helpoksi”, Jenni sanoo.

Kesällä työlistalta löytyy mm. Shift-festivaali, jonka kanssa Netprofile tekee tänä vuonna viestintäyhteistyötä. Kyse on elokuussa Turussa järjestettävästä business-festivaalista, jonne odotetaan 3000 osallistujaa.

”Monilla on sellainen mielikuva, että festivaali on tarkoitettu startupeille, mutta siellä on mukana myös esimerkiksi meriteollisuuden edustajia ja muita yrityksiä, jotka haluavat parantaa maailmaa teknologian avulla. Kiertotalous ja tekoälyn etiikka ovat tapahtuman tärkeimpiä teemoja. Kerromme siitä lisää myös Netprofilen kanavissa pian!”

Vapaa-aikanaan Jenni kuuntelee punkia, harrastaa ilmajoogaa ja puuhaa videopelien parissa.

Pelikentällä kiinnostavimmiksi ilmiöiksi Jenni nimeää eSportsin kasvun, battle royale -pelimuodon ja ennen kaikkea pelaamisen ja pelisuunnittelun inklusiivisuuden. Mutta minkä vinkin Jenni antaisi suomalaisille pelitaloille?

”Suomessa luotetaan pitkälti ansaittuun mediaan sen sijaan, että vietäisiin itse viestiä medialle. Tällöin ei kuitenkaan pääse itse hallitsemaan narratiivia. Siinä voisi olla monilla petrattavaa.”

Jenni aikoo jakaa Netprofilen blogissa pian vinkkinsä kesän kiinnostaviin tapahtumiin, joten pysykäähän kuulolla myös kesälaitumilla!