Pauliina Savola 30.5.2023 11:35

Vastuullisuustyölle vauhtia – asetimme tieteeseen perustuvat tavoitteet ilmastotyöllemme

Olemme juuri saaneet Science Based Targets -aloitteelta (SBTi) virallisen hyväksynnän kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitteillemme. Tieteeseen pohjautuvat ilmastotavoitteet perustuvat Pariisin ilmastosopimukseen, jolla pyritään rajoittamaan maapallon lämpenemistä 1,5 asteeseen.  

Netprofile on ensimmäinen suomalainen viestintätoimisto, jonka listalta löydät. Se on osoitus siitä, että otamme tavoitteet tosissamme ja haluamme olla rohkaiseva esimerkki myös muille alamme yrityksille.

Mitä sitoumus tarkoittaa?

Olemme sitoutuneet vähentämään kasvihuonekaasupäästöjämme tieteeseen perustuvien tavoitteiden ja Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti. Se tarkoittaa sitä, että vähennämme Scope 1 ja 2 -päästöjämme vähintään 42 prosenttia vuoden 2022 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Sen lisäksi sitoudumme laskemaan ja vähentämään Scope 3 -päästöjämme.  

Lähtötilanteemme on monella tapaa kohtuullinen, sillä emme valmista fyysisiä tuotteita. Kiinteistö, jolta toimistoamme vuokraamme, hankkii sähkön jo nyt vihreänä. Lämmitys meille tulee Heleniltä, jonka kunnianhimoiset päästövähennystavoitteet ovat paitsi kannatettavia, myös merkittäviä erityisesti meidän Scope 2 -päästöihin kuuluvan lämmityksen osalta.  

Sitoutuminen päästövähennyksiin tarkoittaa kuitenkin, että muutoksia on meilläkin edessä. Vaikka työhän liittyviä lentoja ei ole runsaasti, lentomatkustamisen päästöt ovat leijonanosa Scope 3 -jalanjäljestämme ja myös suurin yksittäinen päästölähde kokonaishiilijalanjäljessämme (65 %).  
 


Seuraavaksi suurimmat ovat leasing-autojemme päästöt ja lämmitys. Suosimme etätyövälineitä kansainvälisten asiakas- ja yhteistyökumppaneiden kanssa, joten työn kannalta olennaiseen matkustamiseen on ollut ja edelleen on painavat perusteet. Jatkossa meidän on kuitenkin esimerkiksi entistä tarkemmin mietittävä milloin, miten ja minkä palveluntarjoajan kyydissä matkustamme sekä miten osaltamme voimme kompensoida työssä tarvittavan matkustamisen jalanjäljen.

Nyt olemme sitoutuneet lähitulevaisuuden päästövähennyksiin. Seuraava askel päästövähennyksissä on miettiä miten ja milloin – viimeistään 2050 – saavutamme nettonollan.

Opimme yhdessä kuunnellen ja keskustellen 


Pienelle yritykselle moniulotteinen vastuullisuustyö on omalla tavallaan haastavaa. Vaikka tarkasteltavaa on isoa yritystä vähemmän, tarkkuutta ja kurinalaisuutta työhön on järjestettävä muun työn lomasta. Myönnettävä on, että vastuullisuustyömme ensimmäiset askeleet ovat olleet verkkaisempia kuin olisimme halunneet. Eikä kukaan meistä ole, ainakaan vielä, piinkova ammattilainen, jolle jokainen kommervenkki ja suonsilmäke olisi tuttu. Opettelemme asioita työn edetessä. Tärkeintä on kuitenkin ottaa ensimmäiset askeleet – vaikka sitten hitaasti tai välillä väärään suuntaan.  

Vastuullisuustyön ja hiilijalanjäljen laskennan lisäksi olemme käyttäneet yhteistä oppimisaikaa vastuullisuusosaamisen kasvattamiseen kaikille yhteisissä Netprofile-päivissä, sisäistä osaamista kehittävissä akatemioissamme ja omissa ammatillisen kehittymisen Grow-hankkeissa. Viimeisen vuoden aikana olemme imeneet tietoa ja ymmärrystä vastuullisuuden monista ulottuvuuksista. Kaikille netprofilelaisille järjestetyissä akatemioissa olemme saaneet oppia esimerkiksi yritysvastuusta ja viherpesusta Eetti ry:n Kirsi Saloselta, sateenkaariviestinnästä ja tiedostamattomista ennakkoluuloista Hannu Medinalta sekä vihreämmästä ICT:stä ja viimeisimmistä tuulista Green ICT-hankkeesta Tieken Antti Sipilältä.  

Sisäisessä kirjapiirissämme olemme porukalla lukeneet muun muassa viherpesusta ja miten käy yhteiskunnassa, jossa unohdetaan ihmisten diversiteetti.  


Ensimmäisistä askelista eteenpäin

Lisäämme vielä tämän vuosipuoliskon aikana verkkosivuillemme vastuullisuusosion, jossa kerromme koko vastuullisuustyömme periaatteista, tavoitteista sekä raportoimme hiilijalanjälkemme vuodelta 2022.  

Teknologia-alalla on perinteisesti ajateltu, että digitalisaatio ja teknologia ovat merkittävässä roolissa vähähiilisemmässä tulevaisuudessa. Se on kuitenkin vain yksi osa totuutta. Tehtävää riittää hiilijalanjäljen pienentämisessä, monimuotoisuuden edistämisessä, luontokadon ja ylikulutuksen pysäyttämisessä.  

Mitä enemmän opimme, sitä valistuneemmin pystymme ymmärtämään miten ja missä oma työmme vaikuttaa vastuullisuuseen toimintaan ja sen edistämiseen. Pystymme myös paremmin asettamaan itsellemme vastuullisuuden toteutumisen tavoitteita sekä kannustamaan asiakkaitamme ja koko toimialaamme vastuulliseen liiketoimintaan. Globaalissa mittakaavassa vastuullisuus näkyy jokaisen ihmisen arkipäivässä. Yksilötasolla se on hyvinvointia, ihmisarvoista työtä ja monimuotoista luontoa myös seuraaville sukupolville.  

Mikä SBT? Science Based Targets on yhteishanke CDP:n (the Carbon Disclosure Project), YK:n yritysvastuualoitteen (UN Global Compact), maailman luonnonvarainstituutin WRI:n (World Resources Institute) ja WWF:n (World Wide Fund for Nature) välillä. 

Haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä ja jutellaan!