Joni Svärd 16.9.2021 10:00

Miten kasvaa teknologian mukana? Netprofile Grow on pääsylippu ammatilliseen kehittymiseen 

Olen ehtinyt tehdä töitä monenlaisissa työpaikoissa ja nähnyt erilaisia tapoja edistää henkilöstön kehittymistä. Minulle ja myös sinulle on todennäköisesti tullut tutuiksi hiljaa piilossa olevat koulutusmäärärahat. Tai ne tipoittain eri vuosille jotenkin tasapuolisesti tai epätasaisesti jaetut kouluttautumismahdollisuudet.  

Netprofilella pääsin tutustumaan virkistävän moderniin malliin, joka tukee ammattilaisen omaa ja kollegiaalista kehittymistä ja on lisäksi luottamusharjoitus koko organisaatiolle. Toivoisin muidenkin organisaatioiden kopioivan kasvun mallin, jonka otsikkona meillä on Netprofile Grow.

Alkuvuodesta jokainen meillä sai tehtäväkseen etsiä jollain tavalla teknologiaan liittyvän koulutuksen, josta olisi hyötyä joko suoraan ammatillisesti tai puhtaasti omien intressien lähtökohdista. Ne kun satavat myös ”ammattiminän” portfolioon.  


Netprofilen missio on ruokkia ihmisten uteliaisuutta tarttua uuteen teknologiaan. Usko ihmisten kekseliäisyyteen on kova, tämän vuoksi tehtäväksemme tuli vastata kahteen ammatillisen hyvinvoinnin ja kehittymisen kysymykseen: mitä sinä tarvitset ja mistä/miten saat tarvitsemasi?  

Jokainen pääsi rakentamaan oman kolmen minuutin pitch-dekin, jonka sai esitellä kaikille. Näin pääsimme myös kuulemaan toistemme tarpeita ja ideoita, jotka innostavat ja auttavat kasvamaan. 

Opimme samalla toisiltamme erilaista kasvuntarpeista ja ratkaisuista niihin. Kun oma grow-idea sai hyväksynnän, oli lupa lähteä toteuttamaan omaa kasvua. Kaikki tietysti saivat hyväksynnän idealleen, sillä välkkyjähän tässä ollaan itse kukin.

Mitä minä sitten tarvitsin ja miten nälkääni päätin ruokkia? 

Tekoälyn mahdollisuudet puhuttelevat minua ja koin, että ymmärrykseni siitä koostui hajanaisista paloista. Päätin, että haluan saada mahdollisimman holistisen ymmärryksen tekoälystä, siitä mille kaikki rakentuu, missä mennään ja mitä on odotettavissa. Siksi valintani oli helppo: Elements of AI. 

Sen sijaan kurssi ei ollut liian helppo. Pääsin hyvin liikkeelle, mikä auttoi tarpomaan läpi puolivälin tuskallisen räpiköinnin. Tässä kohtaa vertaistuki ja tilivelvollisuus auttoivat myös merkittävästi. Kun kesäloman jälkeen palasin tekoälyn pariin, verkkoon kirjatut luennot tuntuivat ymmärrettävämmiltä ja tehtävät sujuivat erinomaisesti.

Nyt virtuaalisia seiniäni koristaa tekoälyprofessori Teemu Roosin ja Reaktorin tekoälyliiketoiminnasta vastaavan Hanna Hagstörmin allekirjoittama sertifikaatti Elements of AI:n suorittamisesta. Bonuksena voin iloita siitä, että sain kurssista kaksi opintopistettä. Kun viimeksi suoritin kursseja yliopistolla, niistä sai opintoviikkoja.

Ihan vähäinen merkitys aihevalinnalleni ei ollut tuottamamme Salesforcen Älyradio-jakso, jossa oli vieraana Teemu Roos. Pääsin osallistumaan tuotantoon, ja Teemu ikään kuin ruokki uteliaisuuttani ja johdatti minut tekoälykurssille. 
  
Mitä seuraavaksi? 
 
Jatkuva ammatillinen itsensä kehittäminen on teknologiaan painottuvassa viestintäkonsultoinnissa välttämättömyys. Odotan myös jo malttamattomana matkustusmahdollisuuksien avautumista.  
 
Aiemmin Netprofile Grow on nimittäin kulkenut nimellä Netprofile Tour. #Netprofilenmatkassa se on vienyt kollegoitani kiinnostuksen kohteiden mukaan eri puolille maapalloa hakemaan ymmärrystä, merkityksellisyyttä ja viisautta, jota tulee sitten jakaa tuliaisina kollegoille ja asiakkaillemme. 
 
Netprofilen lähestymistapa ammatilliseen kehittymiseen on mielestäni erinomainen. Välillä kaipaamme ystävällistä tyrkkimistä kouluttautumiseen ja sitä, että yhteisö ylipäätään on kiinnostunut miten jokainen kollega pitää omista kasvu- ja osaamistarpeistaan huolta.  
 
Netprofilen mallilla syntyy ainakin itselleni positiivisena näyttäytyvä tilivelvollisuus koko työyhteisöä kohtaan.

Haluaisitko mukaan tiimiimme? Avoimet paikat löydät täältä!