Sallamaari Muhonen 8.6.2020 13:17

Kesä on juhlapuheiden aikaa – näillä vinkeillä onnistut

Sallamaari puhe

Hissipuheiden ja investor pitchien sijasta nyt kesäkaudella ajankohtaisin puhe on juhlapuhe. Onniteltavana voivat olla hääparit, valmistuneet, syntymäpäiväsankarit tai ripille päässeet ja Prometheus-leirin käyneet nuoret. Uskoisin, että koronakevään jälkeen tulee olemaan kysyntää myös kiitospuheille ystävät kokoon kutsuneille isännille ja emännille.

Demostheneen metodi oli puhua tuuleen kiviä suussa. Sinä pääset helpommalla, kun otat näistä perusvinkeistä vaarin. Juhlaväki odottaa puhettasi!

Aivan kuten sijoittajatapaamiseen tai mediatilaisuuteen valmistautuessa ensin on mietittävä pääviesti. Vinkki: sinä itse et ole pääviesti. Keskity juhlan aiheeseen, sen päähenkilöön, isäntäväkeen tai koko juhlayleisöön. Mistä sanomasta olisi heille hyötyä ja vielä mieluummin: mikä koskettaisi heidän tunteitaan?

Jos valitset huumorin, pidä se juhlapuheessa hyväntahtoisena. Kanssaihmisten nolojen tilanteiden julkituonti ei ole hauskaa – omien kommellusten kertominen saattaa olla, mutta niidenkin paikka on mieluummin kavereiden kesken saunaillassa kuin suuressa juhlassa. Uskaltaisitko valita viestiksesi herkempiä tunteita koskettavan aiheen ja puhua kunnioituksesta, ystävyydestä tai rakkaudesta?

Yksi asia riittää juhlapuheen pääviestiksesi. Eivät kuulijat bisnestilanteissakaan yleensä pysty omaksumaan kolmea viestiä enempää. Juhlapuheen kesto olkoon pari minuuttia varsinkin, jos tilanteessa todennäköisesti tullaan pitämään useampia puheita. Jopa minuutissa pystyy sanomaan paljon - yhdestä asiasta.

Vanha kunnon Aristoteleen Runousoppi kertoo kaavan juhlapuheeseenkin: tarvitset alun, keskikohdan ja lopun. Alku on helppo, puhuttelet siinä juhlan kohdetta ja osallistujia tai toivotat ihmiset tervetulleiksi, mikäli itse olet tapahtuman järjestäjä. Loppukin on helppo, sisältömarkkinoinnin tapaan sijoitat siihen call-to-actionin: kehotat kaikkia yhtymään onnitteluihin ja kohottamaan maljan. Keskelle puhetta laitat jo päättämäsi pääviestin.

Sitten harjoittelemaan puheesi pitämistä! Puhu ääneen ja käytä ajastinta. Tallenna puheharjoittelusi vaikkapa kännykällä, niin huomaat itsekin, kuinka puhe kannattaa laatia lyhyiksi ja yksinkertaisiksi virkkeiksi. Suosi päälauseita. Käytä tehokeinoina toistoa ja taukoja. Kun toistat avainasian ja pidät tärkeimmän jälkeen tauon, kuulijat varmasti omaksuvat sanomasi. Karsi tekstistä turhat koristelut, jotta parin minuutin puheaikaasi tulisi mahtumaan myös tilanteen mukainen spontaani kommentti juhlassa tapahtuneesta tai aiemmista puheista.

Puheen alun, keskikohdan ja lopun avainlauseet tai koko puhe kannattaa tulostaa isolla fontilla ja teipata korteille mieluummin kuin aaneloselle. Näin pystyt puhetta pitäessä ottamaan eleillä kontaktin paperin sijasta juhlan päähenkilöihin ja antamaan katseesi kiertää välillä myös koko yleisöä.

H-hetkellä puhuessasi hengitä ja hymyile - se hyödyttää juhlapuheen pitäjää yhtä hyvin kuin yrityksen spokespersonia puhelinhaastattelussa ja CFO:ta analyytikkojen edessä.

 

Tarvitsetko viestisi kirkastusta? Me autamme!
TUTUSTU PALVELUIHIMME