Yksi koronan monista aikaansaannoksista on ollut nettikokousohjelmistoja valmistavien firmojen nouseminen yleiseen tietoisuuteen. Zoom oli ennen varsin pienen piirin tuntema palaveriväline, ja kansainvälisiäkin kokouksia saatettiin järjestää konferenssipuheluina. Nyt zoomit, teamsit ja meetit ovat jo aivan yleisessä käytössä, ja toimistotyöläisten lisäksi myös koululaiset ja opiskelijat ovat saaneet ne arkeensa.
Vaikka taudista lopulta eroon päästäänkin, etäneuvottelut eivät katoa mihinkään. Niillä on sen verran paljon etuja, että yritysten olisi hölmöä jättää nämä käyttämättä. Matkustaminen vähenee, jolloin aikaa säästyy ja luontokin kiittää. Yhteen työpäivään saa nyt halutessaan mahdutettua useita peräkkäisiä tapaamisia, jolloin työtä tulee tehtyä tehokkaammin.
Olemme kaikki kuitenkin myös huomanneet, että eivät etäkokoukset pelkkää auvoa ole. Zoom-väsymys pääsee pian sanakirjaan, tai ainakin se pitäisi valita vuoden sanaksi 2020. Palaverit vaativat keskittymistä, ja koska niitä voi nyt laittaa helposti kalenteriin useamman, päivän päätteeksi voi takki olla jo aika tyhjä. Virtuaalipalaverissa on myös helpompi puuhailla omiaan ja keskittyä ihan muuhun asiaan kameran katseen katveessa, jolloin tehokkuus kärsii.
Jossain vaiheessa varmasti löydämme tasapainon verkkokokoussovellusten järkevälle käyttämiselle, mutta yksi ongelma pysyy: henkilökohtaisen kontaktin ja aidon läsnäolon saavuttaminen tietokoneen tai puhelimen ruudun kautta tulee aina olemaan vaikeaa. Siksi kannattaa jo alkaa valmistautua etäneuvottelujen seuraavaan askeleeseen, joka on virtuaalitodellisuus.
Palaverit melkein kuin oikeassa elämässä
Virtuaalitodellisuus eli englantilaisittain VR (virtual reality) on ollut pitkään digitaalisen maailman suuria lupauksia. Teknologia on kuitenkin vaativaa, eikä läpimurtoa valtavirtaan vielä ole tullut. Tiellä on teknologisten haasteiden lisäksi ihan käytännön elämän ongelmia. Painavien VR-lasien pitäminen päällä vähänkään pitempään on rasittavaa, ja joillekin tulee virtuaalimaailman katselusta myös matkapahoinvoinnin kaltaisia oireita.
Kehittyessään VR pystyy kuitenkin tarjoamaan jotain sellaista, joka kaksiulotteisista zoom-tapaamisista puuttuu: todentuntuisen läsnäolon ja ympäristön. On aivan toista olla kolmiulotteisesti läsnä samassa tilassa muiden kanssa kuin pienenä ruutuna tietokoneen näytöllä.
Kiinnostava yritys tällä alalla on esimerkiksi Spatial, jolla on jo hyvinkin käyttökelpoinen ratkaisu virtuaalisiin tapaamisiin. Ja kun luo itselleen avatarin, niin ei tarvitsee edes välittää aamupörröisistä hiuksista tai mustista silmäalusista!
Eikä kehitystä kannata jättää tähän, vaan ottaa myös muut aistit mukaan. Teslasuitin puvun avulla voidaan välittää kosketusta virtuaalisesti. Virtuaalikokousten mahdollisuudet ovat valtavat, ja zoom-ähkyssä tuskailevien yritysjohtajien ja ammattilaisten kannattaa ehdottomasti seurata alan kehitystä.
Se, missä virtuaalimaailma häviää vielä todelliselle, on maku- ja hajuaistin jääminen huomiotta. Ehkä seuraavassa vaiheessa kokoustajat voivat tulostaa kotona itselleen 3D-kampaviinerit, eikä etädeodoranttikaan välttämättä olisi hassumpi ajatus. Ajattele, jos kollegan voisi tunnistaa virtuaalimaailmassa tutusta parta- tai hajuvedestä!
Kuvat: Jenni Ahlapuro
