Tämä on todettu jo liiankin monesti, mutta totean sen vielä kerran: kulunut vuosi on ollut mitä eriskummallisin. Poikkeusolot ovat määrittäneet valtaosaa vuodesta ja heittäneet kapuloita myös allekirjoittaneen rattaisiin.
Siksi tuntuikin lähes lottovoitolta napata markkinointiviestinnän harkkarin paikka Netprofilella.
Aloitin harjoitteluni elokuun lopulla ja silloin avasin fiiliksiäni harjoittelun alkamisesta. Ilmoitin olevani 100 % valmis uusiin haasteisiin ja niitä sainkin eteeni niin työtehtävien kuin olosuhteidenkin puolesta.
Mihin päivät oikein kuluivat?
Keskellä synkintä syksyä ystäväni uteli, mitä kaikkea olen päässyt tekemään. Silloin heräsin siihen, kuinka paljon olinkaan jo ehtinyt puuhailla muutaman edellisen kuukauden aikana. Netprofilelaisten avustuksella olen ideoinut roppakaupalla somecopyja, tehnyt käännöksiä, pitchannut, kirjoittanut artikkeleita ja pyörittänyt promoja – ja listaa voisi jatkaa vain. Pääsin jopa tekemään kuvituksen erääseen tiedotteeseen.
Jännittävintä oli tiedotteen pitchaaminen medioille, soittaminen kun usein on haastavaa kaltaiselleni millenniaalille, joka suosii kirjoitettua viestintää viimeiseen asti. Tämän ohella oli upeaa päästä avustamaan suurmenestystä niittäneessä 90 Day Finn -kampanjassa. Nämä olivatkin ehdottomasti harjoitteluni helmiä.
Elävästi mieleeni jäi hetki, kun somemainonnan statistiikka ei ollutkaan enää täyttä hepreaa, vaan yhtäkkiä ne näyttäytyivät selkeinä taulukoina. Ammattitaidon kehittyminen näkyi myös ajankäytön tehostumisessa – tehtäviin käytetty aika väheni ja niihin oli välittömästi enemmän ideoita kuin harjoittelun alussa.
Netprofilella rakastin työn monipuolisuutta – lopulta yksikään päivä ei ollut samanlainen. Tunteeni oikeasta alanvalinnasta vahvistui, kun huomasin työpäivien lentävän siivin ohi. Hetkittäin jopa mietin, onko tämä muka oikeaa työtä päivien ollessa näin kivoja.
Etäharkkarin erikoinen syksy
Rekryn aikana oli varovainen toive, että syksyn aikana päästäisiin takaisin toimistolle töihin. Se ei kuitenkaan toteutunut, vaan harjoittelin syksyn pitkälti kotoa käsin muutamia satunnaisia toimistovisiittejä lukuun ottamatta. Vaikka etäharjoittelu meni lopulta tosi mainiosti, oli siinä myös omat valtavat haasteensa, joihin olisi ollut helppo kompuroida.
Kotona töihin motivoituminen ei osoittautunut ongelmaksi, kun tykkäsi siitä mitä teki. Suurin haaste olikin pahemman luokan huijarisyndrooma, jolle erityisolot olivat luoneet erinomaisen kasvualustan.
Kotoa käsin tehdessä palaute näyttäytyi usein punakynäisinä korjauksina teksteissä. Oli helppo kyseenalaistaa omaa tekemistään, kun puurtaminen kotona oli kovin yksinäistä. Onneksi työkulttuuriin Netprofilella kuuluu positiivisen palautteen antaminen. Vaikka hetkittäin oma itsevarmuus hukkui, kehut ja palaute auttoivat hurjasti. Lisäksi joka-aamuiset kahvituokiot, iltapäiväkahvit ja muut etähengailut toivat työyhteisön huomattavasti lähemmäs.
Etäharjoittelussa korostui kyky kysyä ja varmistaa. Kun jokin mietitytti, pääsi paljon helpommalla kyselemällä kuin kieriskelemällä yksin haasteiden kanssa. Olin jo aiemmin oppinut työelämässä kysymisen ja avunpyynnön merkityksen, mutta etäharjoittelu kristallisoi sen tärkeyden.
Seuraavat askeleet
Lopuksi vielä vinkit jokaiselle etäharkan aloittavalle. Hanki kunnon työpiste – itse kasasin pöydän makuuhuoneen nurkkaan ja hankin edes jonkinlaisen työtuolin. Pidä huoli, että maltat rentoutua. Uskalla kysyä, kun epäilyttää. Kertoohan vanha sanontakin, ettei kysyvä tieltä eksy. Ja viimeisimpänä, mutta ehkä tärkeimpänä, luota itseesi ja hyppää uusiin juttuihin mukaan avoimella asenteella.
Haikein mielin jatkan uusien haasteiden pariin, ja keväällä edessä odottaakin iso paha gradu kasvuyritysten viestinnästä. Uskon kuitenkin, että tiemme netprofilelaisten kanssa kohtaavat vielä. Siksi en sano hyvästi, vaan näkemiin ja moikataan kun tavataan!
Tilaa uutiskirjeemme, niin saat tiedon Netprofilen kuulumisista!
