Jenni Ahlapuro 17.1.2020 14:32

Viestijä, ole vähän enemmän punk!

robert-anasch-ERSA7Pdjrvk-unsplash

Photo by Robert Anasch on Unsplash

Netprofilen päivystävänä alakulttuuri-ihmisenä olin jo haudutellut ajatusta black metal -viestinnästä, mutta eräänä unettomana yönä jäinkin pohtimaan ajatusta punkista viestinnän taustavoimana. Tämähän ei siis tarkoita pelkkää kaaosta ja anarkiaa, vaan esimerkiksi yksilön vapautta ilmaista itseään omalla tavallaan – rosoista meininkiä unohtamatta!

Älä myöskään astu ansaan, jossa valjastat vannoutuneen yhteisön keränneen alakulttuurin oman taskulämpimän markkinointisi välineeksi. Sen sijaan mieti, voisitko olla omassa viestinnässäsi ihan vähän enemmän punk olematta kuitenkaan sell out. 

Pieni kapina on aina paikallaan 

Jokaisen viestijän inhokkilauseen tulisi olla ”näin on aina ennenkin tehty”. Kehittyminen ja uudet oivallukset tapahtuvat mukavuusalueen ulkopuolella, mutta saman vanhan kaavan perusteeton toistaminen on myös tekijöilleen usein ihan mielettömän tylsää. Aika harvan asian on kannattavaa pysyä muuttumattomana vuodesta toiseen, mutta viestinnässä se on jo riski. Ja sanoinko jo, että tylsää?

Monissa organisaatioissa tähän ajatteluun on totuttu, koska joku joskus keksi, että näin tämä homma tehdään ja siinä on sitten pysytty. Huolimatta siis siitä, ettei tämä ihminen itse ehkä enää asuta toimistosi työpistettä. Vastusta tätä auktoriteettia sen verran, että haastat tarvetta pysyä tutussa ja turvallisessa normissa sen itsensä takia. 

Älä siis tuudittaudu vallitsevan tilan armoille, vaan tee aktiivisesti asioita eri tavalla ja saatat yllättää itsesi ja yleisösi. Digitaalisessa ympäristössä taistelu lukijoista on kovaa, eikä silloin ole varaa jäädä junnaamaan vanhojen temppujen pariin, koska se on helppoa ja mukavaa. Ole vähän enemmän rebel ja tee omasta ja yleisösi arjesta kiinnostavampaa. 

Kukaan ei tykkää posereista

Kuten muissakin alakulttuureissa, myös punkin parista löytyy posereita, eli katalia muotipunkkareita. Hakaneulat, nahkatakit ja irokeesit kiiltää uutuuttaan, mutta musiikin tai aatteen juuria ei tunneta lainkaan, eikä ne oikeastaan edes kiinnosta. Tärkeämpää on näyttää coolilta ja toistaa tyylin ominaispiirteitä oppikirjamaisella pieteetillä ontosta sisällöstä huolimatta. 

Ei mene muuten läpi. Onton poserin tapaan ontto viesti kumisee tyhjyyttään ja jättää kohderyhmänsä kylmäksi. Yksilöllisyyttä korostavan aatteen tarkoituksena ei ole massatuottaa tiettyyn esteettiseen muottiin istuvia ihmisiä, vaan mahdollistaa itseilmaisua jokaiselle sopivalla tavalla. Ja tämähän on ainoastaan positiivinen asia!

Väittäisin, että viestijöistä suurin osa ymmärtää aitouden ja itsensä näköisen viestinnän kiinnostavan myös yleisöjä. Usein kanaviin kuitenkin eksyy taskulämmintä sisältöä, sitä samaa alan jargonia ja kiiltävän valkoiseksi käsiteltyjä kuvia. Oman persoonan ja yksilöllisen äänen suitsiminen massaan sopivaksi ei kuitenkaan tee sinusta kiinnostavampaa. Erottaudu tavalla, joka tukee omaa persoonaasi ja jäät myös muiden mieleen. Sanon tämän nimimerkillä ”sesininenhuulipunatyyppi88”! 

Vaikuttajayhteistyötä jo vuodesta 1977

Kaikki muistavat punkmusiikin yhtenä edelläkävijöistä pidetyn Sex Pistolsin, mutta harva tietää sen syntytarinaa. Kings Roadilla sijaitsi Malcom McLarenin ja vaatesuunnittelijana tänäkin päivänä tunnetun Vivienne Westwoodin vaihtoehtovaatteita myyvä putiikki, jonka uumenista yhtye ponnisti. Ei ole sattumaa, että Sex Pistolsin nimi sisältää viittauksen tähän liikkeeseen, tai että esiintymisasut olivat suoraan sen valikoimista. Yhtyeen menestyksen myötä myös vaatebisnes kukoisti.

Kaupallisista kytköksistä huolimatta Sex Pistols puri nuorisoon kuin häkä, sillä saundi oli autenttinen, sanoma kohderyhmälleen relevantti ja sen esittäjät joukko ihan samanlaisia nuoria kuin muutkin. Aatteen kulutusvastaisin siipi on toki ehtinyt kritisoida yhtyeen kaupallisia taustajoukkoja, eikä syyttä. Argumentoisin kuitenkin, että tässä tapauksessa viesti on tavoittanut oman yleisönsä onnistuneesti. Ja myynyt siinä sivussa nahkatakin jos toisenkin.

Kritiikissä on kuitenkin pointtinsa; pelkkä kaupallinen viesti harvoin puree ihmisiin ja onnistuneet yhteistyöt tehdään aina yleisö edellä. 

Ja lopuksi: pieni ilottelu, kapina ja systeemin murtaminen kuuluvat viestintään aivan kuten oman tiensä kulkeminen kuuluu punkiin. Jos haluat tehdä asioita eri tavalla kuin ennen, ota meihin yhteys!

 

OTA YHTEYTTÄ