Sanelma nostaa kasvomaskin maasta vaikean näköisesti. Ähellettyään hetken, hän saa sen viriteltyä koiran kuonolle. Sitten hän asettelee skumppapullon huolestuttavan lähelle nuotiota, jonka äärelle olemme kokoontuneet. Kun virtuaalisen kokouspaikkamme ulottuvuudet ja mahdollisuudet alkavat hahmottua, otamme vielä yhteiskuvan virtuaalisen selfietikun avulla ja aloitamme keskustelun.
Pidän kullekin tiimini jäsenelle kerran kuussa puoli tuntia kestävän tukituokion. Koronavuonna olen pitänyt kahdenkeskisiä keskusteluita niin Teamsin välityksellä kuin puhelimitse kävelypalavereinakin.
Puhelun hyvä puoli on tietenkin se, että molemmat osapuolet saavat kesken päivän raitista ilmaa ja jutustelukin kulkee luontevasti kuulokkeiden mikrofonin kautta. Teamsin vahvuutena taas on kuvallinen yhteys sekä se, että samalla voi tehdä muistiinpanoja, toisin kuin kävellessä.
Halusin kuitenkin kokeilla vielä yhtä tapaa käydä kahdenvälisiä keskusteluita, nimittäin virtuaalitodellisuutta. Osana Netprofile Grow’ta (oman osaamisen kehittämisohjelmamme) hankin käyttöömme kahdet vr-lasit. Päädyin Oculus Quest 2:een.
Essi ja Oculus olohuoneessa.
Virtuaalisia kokousalustoja on tarjolla useita. Toisissa käyttäjät luovat itselleen animoidun avatar-hahmon, toisissa hahmon voi luoda oman valokuvansa pohjalta. Koska oman kuvan käyttö avatarina kiinnosti, valitsin testialustaksi Spatialin.
Loin tukituokioille omannäköiseni kokouspaikan: leirinuotion metsän keskelle. Lisäsin tilaan virtuaalisen kissan ja koiran seuraksi. Sitten asetuin kaatuneelle puunrungolle odottelemaan koekaniiniksi lupautunutta Sanelmaa saapuvaksi.
Tässä huomioitamme virtuaalisesta tukituokiosta:
- Keskustelu oli luontevaa, jopa luontevampaa kuin Teamsissa tai Zoomissa.
- Keskittyminen on parempaa kuin Teamsissa. Lasit silmillä ei voi samaan aikaan selailla somea tai naputella ylimääräistä.
- Virtuaalisessa tilassa syntyy tunne siitä, että olemme samassa paikassa.
- Omasta kuvasta luodut avatarit ovat ainakin toistaiseksi (ja tuolla alustalla) kömpelöitä, suorastaan irvokkaita.
- Toisen ilmeitä ei näe ja eleetkin näyttävät melko hassuilta. Jos esimerkiksi laskee ohjaimet syliinsä, vääntyvät avatarin kädet luonnottomiin asentoihin.
- Muistiinpanoja on hankala tehdä. Virtuaalimaailmassa voi kyllä kirjoittaa joko käsin ilmaan tai muistilapulle. Se on kuitenkin hidasta ja soveltuu parhaiten esim. ideointia varten tehtäviin post it -lappuihin.
- Alustan ominaisuudet tulisivat paremmin hyödynnettyä ideointipalaverissa tai kolmiulotteisen elementin, esimerkiksi prototyypin, tarkastelusessiossa.
- Virtuaalimaailmaan on hyvä totutella hetki. Onneksi olin varannut ensimmäiselle tukituokiolle pidemmän ajan.
- Oculuksen virtuaalilasit ovat melko painavat. Niskan saa jumiin lyhyessäkin palaverissa. Monen tunnin sessio virtuaalimaailmassa lasit päässä olisi varmasti tuhoisaa.
Virtuaalinen tila luo erilaisen muistijäljen kohtaamisesta, kuin videopalaveri. Perinteisestä neukkarikokouksesta voi jäädä mieleen jonkun kiva paita tai se, kuinka ilmastointi oli rikki tai pulla kuivaa. Virtuaalimaailmasta vaikka se, kuinka nuotioon vahingossa kasvoi valtava puu.
Sanelma piirtää ilmaan.
Aion jatkossakin tarjota halukkaille mahdollisuuden saapua tukituokioon virtuaalisen nuotioni äärelle. Kyse kuitenkin on tärkeistä kohtaamisista, joissa keskustellaan tiimiläisen mieltä kulloinkin askarruttavista asioista. Siksi minusta on olennaista, että kukin voi valita itselleen luontevimman keskustelukanavan ja tavan.
Seuraavaksi haluaisin tavata virtuaalisesti useamman osallistujan kesken tai kokeilla eri alustoja. Saa kutsua kokoukseen, tarjoan virtuaalipullat!
