Essi Isomäki 6.9.2021 15:09

Teknologiaviestinnän taituri Netprofilen sisällöntuotantoon  

Ammatillisesti nälkäinen sisällöntuotantotiimimme on täydentynyt teknologiaviestinnän raskassarjalaisella. Pitkän linjan teknologiatoimittaja ja sisällöntuottaja Kari Ahokas on aloittanut tiimissämme osa-aikaisena sisällöntuottajana.

Kari on nähnyt teknologia-alan koko kehityskaaren. Hänen työuransa teknologiaviestinnän eri rintamilla alkoi jo viime vuosituhannella. Viimeiset kymmenenkunta vuotta hän on kirjoittanut oman yrityksensä kautta vaativia asiantuntijatekstejä lukuisille teknologianälkäisille suomalaisille.

Karin työhistoriassa pääroolissa ovat olleet asiatekstit, artikkelituotanto ja yritysviestintä. CV:stä löytyvät myös tv- ja radiotyö Ylessä ja MTV:llä. Monipuolinen ja pitkäaikainen kokemus näkyy myös jännittävänä ensimmäisyytenä. Kari aloitti verkossa julkaisemisen jo vuonna 1995 ollessaan pystyttämässä MTV:n ensimmäistä webbisivustoa.

Luonnollisesti Karin kiinnostuksen kohteet ulottuvat tulevaisuuden ihmeitä jatkuvasti julistavan teknologiakentän ulkopuolelle. Tasapainoa elämään tuo kiinnostus 80-luvun popmusiikkiin ja oma progehenkinen musiikkiharrastus.

”Olipa aihe ja väline mikä tahansa, viestinnän pitää aina herättää vastaanottajan kiinnostus”, Kari sanoo. Se on haaste, joka on voitettava joka kerta uudestaan.

Vapaa-ajallaan Kari pujahtaa metsään jahtaamaan geokätköjä tai muuten vain nuuhkimaan metsänhenkiä. Kun omat lihasvoimat eivät enää riitä, eteneminen jatkuu hänen 80-lukulaisella autollaan tai vielä iäkkäämmällä mopedillaan.

”Näiden kulkuvälineiden tieliikennekelpoisena pitäminen ruokkii mukavasti paikallista huoltokorjaamoliiketoimintaa”, Kari huokailee, mutta jaksaa yhä hymyillä.

Tutustu myös muihin asiantuntijoihimme ja ota yhteyttä!