Pauliina Ihalainen 17.8.2022 12:51

Someseikkailijan musta vyö löytyi rautaisesta kolmiosta

Sosiaalinen media on viidakko, joka vaatii taitavan seikkailijan. Kasvi- ja eläinkunnan tuntemisen lisäksi seikkailijan tulee myös hallita suunnistus. Kartan lukeminen, matkan jaksottaminen ja tiimin johtaminen ovat keskeisiä taitoja, joilla seikkailija onnistuu tavoitteeseen pääsemisessä. 

Tämänvuotinen Netprofile Grow –kehitysmatkani suuntautui Aalto PRO:n projektinhallinnan verkkokurssille. Halusin hakea oppia someprojektien tehokkaampaan hallintaan. Sainkin rutkasti lisää älyä projektinhallinnan rautaisesta kolmiosta eli toisistaan riippuvaisista ulottuvuuksista: aika, laajuus ja kustannus. 

Kun suunnittelen asiakkaalle mainoskampanjaa, muistan ottaa käyttööni rautaisen kolmion elementit. Aloitan analysoimalla, kuinka paljon minun ja tiimimme aikaa kampanja kokonaisuudessaan vaatii.  

Ajankäyttöön vaikuttaa projektin laajuus eli esimerkiksi eri osapuolten määrä. Laajassa projektissa saattaa asiakkaan lisäksi työskennellä usein muita yhteistyökumppaneita, joiden rooli tai työskentelytapa vaativat aikaani ja ohjausta.  

Projektiryhmän johtamiselle, yhteistyölle ja sisäiselle vuorovaikutukselle on arvioitava rehellinen kustannus, tai alkuun ainakin arvio.

Näiden ulottuvuuksien hyvällä hallinnalla pystyn aktiivisesti edistämään koko työryhmän tyytyväisyyttä ja viemään projektin onnistuneesti tavoitteisiin.

Kustannusarvio valmistuu somekonsultin työpöydällä

Asiakkaalle projekti näkyy lopussa hehkuvana onnistumisena. Todellisuudessa onnistumisen edellytykset luodaan jo heti alussa ja projektista pidetään kiinni koko matkan hyvällä työmoraalilla ja  projektinjohdolla.

Onnistuneen projektin vaiheet etenevät suurin piirtein näin:

1. Suunnittelu: keskustelemme asiakkaan kanssa projektin tavoitteista, pääviesteistä, käytettävistä kanavista, aikataulusta ja muista tarpeista.

2. Laadimme tiimin kanssa kustannusarvion, jonka toimitan asiakkaalle hyväksyttäväksi.

3. Asiakas hyväksyy kustannusarvion, minkä jälkeen sovimme tiimityksen ja jokaisen vastuut projektissa.

4. Keskustelemme mahdollisten kumppaneiden kanssa projektista ja annamme konkreettiset tiedot tarvittavista materiaaleista sekä aikatauluista.

5. Kun kampanjamateriaalit ovat valmiina, rakennamme somemarkkinointikampanjan aikataulun, budjetin ja tavoitteiden mukaisesti.

6. Optimoimme ja tarkkailemme kampanjan suoriutumista koko sen keston ajan. Raportoimme sovitun mukaisesti kampanjan edistymisestä.

7. Kampanjan päätyttyä raportoimme asiakkaalle lopullisista tuloksista. Analysoimme kampanjasta saatuja oppeja ja suosittelemme niiden pohjalta asiakkaalle jatkotoimenpiteitä.

8. Projektin johtaminen varmistaa, että asiakas on aina tietoinen kampanjan tilasta ja koko työryhmä hoitaa tehtävänsä sovitun mukaisesti. Yhteydenpitoa on harvemmin liikaa.


Projektinhallinta ei ole vain projektipäällikön vastuulla

Projektien johtaminen ja seuraaminen on usein projektipäällikön työtä, mutta myös somesisältöjen tuottajilla tulee olla oman työn johtamisen taidot hallinnassa. Vaikuttava somemarkkinointi vaatii ammattitaitoa, jonka ytimessä on oman työn johtaminen useammin kuin moni arvaakaan. 

Käymäni projektinhallinnan kurssi oli oivallinen muistutus siitä, mitä kaikkea menestyviin projekteihin kuuluu ja mitä pitää muistaa ottaa huomioon. Tieto on loistava lähtökohta, mutta someprojektin hallintaa kurinalaisesti tekemällä siitä tulee olennainen ja itsestäänselvä työtaito - someseikkailijan musta vyö. 
 
Kaipaatko apua somemarkkinoinnin suunnittelussa ja toteutuksessa? Tutustu asiantuntijoihimme ja ota yhteyttä