Netprofile 10.9.2019 11:21

Uudistunut it-palvelutalo Valtti tarjoaa kaikki eväät asiakkaidensa kasvuun

Valtti tulkitsee asiakastarpeet ja tuottaa liiketoiminnan jatkuvuuden takaavat it-palvelut

TIEDOTUSVÄLINEILLE 10.9.2019

DataCenter Finland palvelee tästä päivästä alkaen nimellä Valtti Kumppanit Oy. Uuden brändin takana on nopeasti laajentuvan yhtiön toiminnan muutos ja suuntautuminen yhä tiukemmin kohti kasvuhaluisia suomalaisia yrityksiä. It-palvelutalo Valtti toimittaa yhden luukun periaatteella kaikki liiketoiminnan jatkuvuuden takaavat it-palvelut, joita kasvavat ja kehittyvät yritykset tarvitsevat arkipäivässä.

“Nimen oli aika muuttua, koska alkuperäinen nimemme ei enää kuvannut sitä, kuinka suuresti toimintamme on muuttunut. Olemme kasvaneet it:n vaikeimmasta osasta eli konesalipalveluista kokonaisvaltaiseen palveluun. Uudella brändillä haluamme kertoa, että sujuva it on bisnesvaltti, ja siksi kannattaa kääntyä juuri meidän puoleemme”, toimitusjohtaja Atte Kekkonen sanoo.


Kekkosen mukaan erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset ovat Suomessa it-palveluissa selvästi alipalveltuja. Markkinoilla ei ole ollut niiden tarpeisiin kattavia palveluita, vaan ainoastaan irrallisina palasina esimerkiksi pilvipalveluita ja pääsyn- tai laitehallintaa. Ongelmallista on ollut myös palveluntarjoajien lähestymistapa, joka lähtee teknisten ominaisuuksien myynnistä ja oletuksesta, että asiakkaat hallitsevat it-alan terminologian sujuvasti. Valtti on päättänyt muuttaa tilanteen.

”Me palvelemme kielellä, jota asiakas kuin asiakas ymmärtää. Me pystymme tulkitsemaan tarpeet ja toteuttamaan kaikki palvelut niiden täyttämiseksi. Asiakkaidemme johto kaipaa huolettomuutta ja varmuutta, ja juuri sitä tarjoamme; sujuvaa arkipäivää, jossa it käy ja kukkuu taustalla vakaan varmasti”, Kekkonen kertoo.

It-palveluiden ulkoistamisella osaaviin käsiin yritykset pystyvät edistämään myös digitalisaatiota paljon paremmin. Suomen Yrittäjien tuoreimman pk-yritysbarometrin mukaan vain joka kymmenes yritys on digitalisoinut merkittävän osan toiminnoistaan, eikä osuus ole aikoihin noussut. Kehitys on ollut heikkoa verrattuna isoihin yrityksiin, joille it:n ulkoistaminen sujuu rutiinilla. Pk-yrityksissä monet eivät vielä tiedosta it-ulkoistuksen hyötyjä.

”Monta kasvun mahdollisuutta on menetetty, jos yritys itse säätää tietotekniikan kanssa. Yksikään yritys ei sitä oikeasti halua tehdä. Ulkoistamalla jatkuvat it-palvelut meille, yritys saa keskittyä it:stä saataviin hyötyihin, omaan liiketoimintaan ja sen kehittämiseen. Valtti tarjoaa sujuvan kokonaispalvelun tuomaa kilpailuetua”, toimitusjohtaja Kekkonen sanoo.

Valtin palvelut kattavat yrityksen it-kokonaistarpeet loppukäyttäjätuesta pilvipalveluihin ja jatkuvuuspalveluista asiantuntijatyöhön. Palveluihin sisältyvät myös vaativat erityisratkaisut muun muassa identiteetin- ja pääsynhallinnan alueilla unohtamatta konesalipalveluita jatkossakaan.

Vuonna 2008 perustettu yhtiö on parin viime vuoden aikana määrätietoisesti rakentanut kasvavien ja kehittyvien yritysten tarpeisiin suunniteltua asiakaslähtöistä kasvustrategiaa. Yhtiö on kasvanut ja kasvaa edelleen kiihtyvään tahtiin merkittävästi suuremmaksi ja se on laajentanut palveluitaan useilla yrityskaupoilla. Koko vuoden 2019 ennakoitu liikevaihto on 29 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:

Atte Kekkonen, toimitusjohtaja
atte.kekkonen@valtti.com
+358405055020

Aino von Bonin, Head of Marketing
aino.vonbonin@valtti.com
+358400753808

Valtti Kumppanit Oy 
Valtti Kumppanit Oy (entinen DataCenter Finland) on ymmärrettävä ja kokonaisvaltainen it-kumppani, joka auttaa asiakastaan kasvamaan palveluiden avulla. Nopeasti kasvava Valtti työllistää tällä hetkellä yli 120 it-alan ammattilaista. Vuoden 2019 ennakoitu liikevaihto on 29 miljoonaa euroa. Lue lisää www.valtti.com