Christina Forsgård 26.9.2016 12:03

Vesa Tykkyläinen nimitetty Esa Tihilän seuraajaksi Baswaren toimitusjohtajana

 

Johtavan hankinnasta maksuun- ja verkkolaskuratkaisujen sekä rahoituspalvelujen tarjoajan Baswaren toimitusjohtaja Esa Tihilä on luopunut tehtävästään, ja yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Vesa Tykkyläinen. Tykkyläinen aloittaa tehtävässään 26.9.2016.

 Vesa Tykkyläinen vastasi aiemmin Baswaren Network-liiketoiminta-alueesta ja on konsernin johtoryhmän jäsen. Hän on työskennellyt Baswaren palveluksessa tammikuusta 2016. Ennen Baswarea Tykkyläinen toimi Nokia Networksin Liquid Core -liiketoiminnan johtajana. Tykkyläisellä on yli 25 vuoden laaja-alainen työkokemus johtotehtävistä teknologia-alalla.

”Laajan kansainvälisen johtamiskokemuksen ja isojen tiimien johtamisen lisäksi Vesalla on kokemusta liiketoiminnan kehittämisestä, tuotehallinnasta ja -kehityksestä sekä myynnistä ja markkinoinnista. Baswaren Network-liiketoiminta-aluetta johtaessaan Vesa on osoittanut kykynsä toimeenpanna strategiaa ja hän on taitava tiiminrakentaja. Näistä syistä johtuen uskon, että Vesa on oikea henkilö luotsaamaan Baswaren strategian toteutusta ja toimeenpanoa”, sanoo Basware Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Vaajoensuu.

”Basware on maailman johtava verkottuneiden hankinnasta maksuun- ja verkkolaskuratkaisujen ja -palvelujen tarjoaja, jolla on huomattava tulevaisuuden kasvupotentiaali. Olen iloinen mahdollisuudesta johtaa tätä yhtiötä ja sen kokenutta ja kyvykästä johtoryhmää, Baswaren strategian toteutuksen seuraavassa vaiheessa”, lisää Vesa Tykkyläinen.

Baswaren hallitus ja Esa Tihilä ovat yhdessä sopineet, että hän jättää toimitusjohtajan tehtävät välittömästi ja yhtiön palveluksen.

 ”Esan johdolla Baswarea on kehitetty ohjelmistoyhtiöstä pilvipalvelujen tarjoajaksi, ja yhtiöllä on huomattavat kasvumahdollisuudet. Kiitän lämpimästi Esaa koko hallituksen puolesta hänen sitoutuneesta työstään ja panoksestaan ja toivotan hänelle onnea uusiin haasteisiin", Hannu Vaajoensuu sanoo.

BASWARE OYJ
Hallitus
Hannu Vaajoensuu, hallituksen puheenjohtaja, Basware Oyj

Tiedotustilaisuus analyytikoille, sijoittajille ja medialle

Toimitusjohtajavaihdokseen liittyvä tiedotustilaisuus järjestetään tänään klo 12:00 Helsingissä, Hotelli Kämpissä (Kluuvikatu 2, 2. krs.)

Tiedotustilaisuuden lisäksi järjestetään myös englanninkielinen online-tilaisuus ja -puhelu klo 16:00, tilaisuuteen rekisteröityminen: https://attendee.gotowebinar.com/register/4667235922440390914

Baswaren hallituksen puheenjohtaja Hannu Vaajoensuu ja uusi toimitusjohtaja Vesa Tykkyläinen osallistuvat molempiin tilaisuuksiin.

Lisätietoja:



Mediatiedustelut:

Sirje Ahvenlampi-Hyvönen, viestintäjohtaja, Basware Oyj
puh. 050 557 3822, sirje.ahvenlampi@basware.com

Sijoittajat:


Ben Selby, sijoittajasuhdejohtaja, Basware Oyj
puh. 050 305 8077, ben.selby@basware.com
www.basware.fi/sijoittajat

Basware
Basware (Nasdaq: BAS1V) on maailman johtava verkottuneiden hankinnasta maksuun- ja verkkolaskuratkaisujen sekä innovatiivisten rahoituspalvelujen tarjoaja. Autamme kaikenkokoisia organisaatioita tehostamaan talousohjaustaan. Baswaren kaupankäynti- ja rahoitusverkosto yhdistää yrityksiä yli 100 maassa eri puolilla maailmaa. Basware on maailman suurin avoin yritysverkosto, joka tarjoaa skaalautuvuutta liiketoiminnan kasvattamiseen sekä ratkaisut talousprosessien yksinkertaistamiseen ja virtaviivaistamiseen. Pienet ja suuret yritykset ympäri maailman saavuttavat merkittäviä kustannussäästöjä, entistä joustavammat maksuehdot, tehokkuutta ja tiiviimmät liiketoimintasuhteet toimittajiensa kanssa. Lue lisää: www.basware.fi/sijoittajat.

Seuraa Baswarea Twitterissä @BaswareFinland ja osallistu keskusteluun LinkedInissä, Facebookissa ja blogissa ja pysy ajan tasalla tilaamalla tuoreimmat uutiset.

Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa:

Basware CEO Vesa Tykkyla inen PR2

Basware CEO Vesa Tykkyla inen PR3