Essi Isomäki 2.11.2018 9:04

Suomalainen ohjelmistoyhtiö ContractZen solmi globaalin jakelusopimuksen Microsoftin kanssa

Vain 20 pilvipalvelua koko maailmasta valittiin mukaan

Vuoden 2019 alusta Microsoft liittää ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa tuotetarjoomaansa omien tuotteidensa rinnalle myös kolmannen osapuolen ohjelmistoja. Kyseessä on iso strateginen muutos yrityksen tavassa jaella ja myydä sovelluksia.  Tämä tarkoittaa, että Microsoftin myynti ja 70 000 pilvipalveluihin erikoistunutta jälleenmyyjää ympäri maailmaa saavat myytäväkseen myös valikoitujen kumppaniyritysten tuotteita.

Ensivaiheessa 20:n mukaan valitun itsenäisen pilvipalvelun joukkoon pääsivät ContractZenin rinnalla muun muassa suositut Adobe Sign-, Nimble- ja Zoho-sovellukset.

“Jakelusopimuksen myötä Office 365 -palveluun integroidut ContractZenin kehittyneet sopimustenhallinta- ja hallitusportaalipalvelut tulevat tarjolle koko Microsoftin globaaliin myyjäverkostoon ja Microsoftin eri markkinapaikkoihin. Otamme valinnan osoituksena siitä, että palvelumme ymmärretään perustavanlaatuiseksi työkaluksi mille tahansa yritykselle”, ContractZenin toimitusjohtaja Markus Mikola iloitsee.

”On upeaa, että suomalainen yritys valittiin mukaan tähän harvalukuiseen joukkoon. Valituilta ohjelmistotaloilta edellytettiin uudentyyppistä lähestymistapaa, erityisesti välitöntä käyttöönottomahdollisuutta ja hyötyä käyttäjille. Lisäksi palveluiden pitää olla käyttökokemukseltaan erinomaisia, ja niiden tulee jatkuvasti pystyä uudistamaan toimintoja käyttäjien tarpeiden mukaan. ContractZen on hyvä esimerkki sovellusajattelusta, joka vastaa modernin käyttäjäkunnan tarpeisiin,” Partner Development Manager Juhani Vuorio Microsoftin Länsi-Euroopan organisaatiosta kertoo.

Pääsy Microsoftin kumppaniverkoston sovellusalustalle avaa ContractZenille kiitotien globaaleille markkinoille. Microsoftilla on maailmanlaajuisesti noin 70 000 pilvipalveluiden jälleenmyyjää, jotka myyvät yrityksen omien palveluiden ohessa mielellään myös muita palveluita. Olennaista on, että palvelun voi ottaa käyttöön saman tien.

”Perinteinen sovellusmyynti, jossa myydään ostajalle mielikuvaa paremmista prosesseista ja säästöistä, mutta toimitetaan käyttäjille vanhanaikainen ja hidas käyttöliittymä kankeine toiminnallisuuksineen on katoamassa historian hämärään,” alleviivaa Vuorio.

Samankaltaista ajattelua liputtaa myös Mikola, jonka tiimi on rakentanut ContractZenistä pilvipalvelun, jonka käyttöönotto on yritykselle nopeaa ja helppoa eikä vaadi erillisiä asennuksia tai koulutuksia.

”Palvelu soveltuu kaiken kokoisille yrityksille. Sen avulla esimerkiksi sopimusten ja kokouspöytäkirjojen hallinnassa voi heivata kansiot ja allekirjoitusten osalta kuulakärkikynät. Lisäksi yrityskaupoissa ja rahoitustilanteissa kaikki asiakirjat voidaan jakaa sisäänrakennetun virtuaalisen datahuoneen avulla käden käänteessä ilman kalliita ja työläitä erillisratkaisuja”, Markus Mikola kuvailee.

Tutustu ContractZen-palveluun: https://www.contractzen.com/fi/

Lisätietoa:

Markus Mikola, toimitusjohtaja, ContractZen
Markus.mikola@contractzen.com
Puh. 040-533 4519

ContractZen Oy on vuonna 2014 perustettu suomalainen ohjelmistoyhtiö. Saas-pilvipalvelumme kattaa metadatapohjaisen sopimusten hallinnan, digitaalisen hallitusportaalin, virtuaalisen datahuoneratkaisun (VDR) ja sähköiset allekirjoituspalvelut. Tietoturvallista palvelua on helppo käyttää kaikilla päätelaitteilla. Palvelu tukee hyvää hallintotapaa ja tehostaa liiketoimintaa vähentämällä kustannuksia, nopeuttamalla prosesseja sekä minimoimalla riskejä. Yhtiöllä on asiakkaita yli 30 maassa ja sen omistajina on johtavia suomalaisia asianajajia ja muita yksityissijoittajia. Myös Innovaatiorahoituskeskus Tekes tukee yrityksen toimintaa. Yhtiöllä on toimipisteet Helsingissä ja Palo Altossa.