Netprofile 13.5.2020 12:48

Skaalatun ketteryyden pioneeri Maarit Laanti on nimitetty SAFe Fellow’ksi

Maarit Laanti on Pohjoismaiden ensimmäinen SAFe Fellow. Arvonimi on korkea-arvoisin tunnustus, joka voidaan myöntää kontribuutiosta SAFe-raamin kehittämiseen ja poikkeuksellisesta kyvystä toteuttaa skaalatun ketteryyden transformaatioita yrityksissä. 

Nitorin Maarit Laanti on vastaanottanut SAFe Fellow -arvonimen ensimmäisenä Pohjoismaissa. Amerikkalaisen, globaalisti toimivan Scaled  Agile Inc:n myöntämä nimitys on yhteisön korkea-arvoisin tunnustus, jonka on saanut vain parikymmentä ihmistä. SAFe eli Scaled Agile framework on maailman johtavin menetelmä organisaation ketteryyden kehittämiseksi. 

”Tapasin fil. tri. Maarit Laannin työskennellessäni Nokialle. Vuonna 2016 saimme kouluttaa yli 140 Nokian johtajaa tuolloin vasta orastavien Lean- ja ketterien menetelmien hallintaan. Tuo koulutus johti Leading SAFe -koulutuksen syntymiseen. Maarit kuului ensimmäisiin intohimoisiin SAFe-mallin puolestapuhujiin sekä ketterän portfolion hallinnan ajatusjohtajiin. Maarit on henkilökohtaisesti kouluttanut yli 2000 ihmistä SAFeen. Hän on tuottelias kirjoittaja sekä korkealle arvostettu kollegoidensa parissa, ja on kontribuoinut SAFe-yhteisössä merkittävästi. Olemme ilahtuneita toivottaessamme hänet lämpimästi tervetulleeksi SAFe Fellow -yhteisöön”, SAFen perustaja ja Scan Agilen johtava metodologian kehittäjä Dean Leffingwell sanoo.

Scaled Agile Inc. tarjoaa sertifioituja koulutuksia globaalin partneriverkostonsa kautta yrityksille. SAFe-kurssin käyneitä on maailman 110:ssä maassa tällä hetkellä noin 500 000. SAFe on yritysten eniten käyttämä tapa organisoida tuote-ja palvelukehitystä ketterästi ja leanisti.

”SAFen käyttäjiä löytyy jokaiselta teollisuuden alalta aina kyberturvallisuudesta ja satelliiteista moottoreihin ja autojen valmistukseen unohtamatta perinteisempiä ohjelmistoteollisuuden aloja kuten pankki-, vakuutus ja tietoliikennetekniikkaa”, Maarit Laanti kertoo, “yritykset investoivat SAFeen parantaakseen tuottavuuttaan, läpimenoaikoja, laatua ja henkilökunnan motivaatiota”. 

Maaritin ansioihin kuuluvat myös Lean Agile Budjetoinnin kontribuutio SAFe 3.0 raamiin ja maailman ensimmäinen väitöskirja ketterien menetelmien soveltuvuudesta ja käytöstä koko yrityksen laajuudelta. Maarit on pitänyt lukuisia esityksiä ketteristä menetelmistä ja myös kirjoittanut uusia ajatuksia sisältäviä blogeja. Seuraavan kerran voit nähdä Maaritin puhuvan uudesta tavasta tehdä arvovirta-analyysiä Euroopan SAFe Summitissa, tai tavata hänet track chairinä Scan Agile - tai XP-konferenssissa, jotka kaikki tapahtuvat tänä vuonna poikkeuksellisesti verkossa.

Maaritin ajatuksia SAFen oikeasta soveltamisesta löytää myös Em Cambell-Prettyn kirjasta ”The ART of Avoiding Train Wreck”, tai uudemmista tutkimuspapereista.

”Erityisesti sydäntäni lähellä on  suomen kieli. Olenkin saanut olla mukana kehittämässä alan suomenkielistä sanastoa ja suomentamassa SAFe-raamia.  Suomi olikin ensimmäinen ja vielä harvinaisin kieli 11 muun SAFe-sanaston käännöksen joukossa”, Maarit kertoo. 

Tänä vuonna Maarit on nimetty myös 100 naisen joukkoon, jotka ovat maailmassa eniten auttaneet edistämään ketterien ja Lean-menetelmien käyttöä, Lean In Agile for Women by Women - LIA100. 

Lisätietoja muista 20:stä SAFe Fellow'sta

Lisätietoa: 
Maarit Laanti, Director, Nitor
maarit.laanti@nitor.com
puh. 040-530 8056

Nitor

Nitor on Digitaalinen insinööritoimisto, joka on sitoutunut kestävään digitaaliseen kehitykseen. Nitor kehittää liiketoiminnan tarpeisiin ja haasteisiin vastaavia ratkaisuja, joille asiakas saa ikuisen takuun. Nitorin Digitaaliset insinöörit valjastavat digitalisaation luovuudeksi, tuottavuudeksi, säästöiksi ja uudeksi liiketoiminnaksi. Helsingissä ja Tukholmassa toimiva yritys työllistää kaiken kaikkiaan yli 160 asiantuntijaa. Ketterä työkulttuuri on osa ydintämme. Koulutustoimintamme tarjoaa syvällistä tietoa ja sertifiointeihin tähtääviä kursseja, joiden tavoite on ketterien ja lean-menetelmien laajamittainen hyödyntäminen. Vuonna 2007 perustettu Nitor on vuosien aikana palkittu mm. Red Herring Global Top 100 -voittajana, vuoden Tivi-yrityksenä ja sekä yhtenä Euroopan parhaista työpaikoista. www.nitor.com.

Scaled Agile
Scaled Agile Inc on maailman johtavimman skaalautuvan ketterän kehittämisen viitekehyksen luoja. Sertifikaattiin johtavien koulutusten, kansainvälisen kumppaniverkoston ja alati kasvavan yli 500 000 hengen yhteisön voimin Scaled Agile auttaa yrityksiä viemään ketterää ajattelua kulttuurin ytimeen. Myös Suomessa yritykset laajalti käyttävät SAFea. https://www.scaledagile.com/