Netprofile 29.6.2021 15:55

Kesä on hyvää aikaa opettaa lapselle älypuhelimen käyttöä

  • Kesäloma on erinomaista aikaa opetella puhelimen käyttöä yhdessä koulutielle suuntaavan lapsen kanssa.
  • Kunnostetut iPhonet tarjoavat monia kukkarolle ystävällisiä vaihtoehtoja lapsen ensimmäiseksi puhelimeksi. Niihin on myös helppo asentaa erilaisia rajoitteita lapsen puhelimen käytölle.
  • Puhelin on usein lapsen arvokkain oma esine. Kun pelisäännöt on sovittu ja puhelin suojattu, voi lapsikin aloittaa koulutien hyvillä mielin.

Suomalaislapset saavat oman puhelimen yhä aiemmin. Tänäkin vuonna moni esikoululainen ja ekaluokkalainen lähtee koulutielle ensimmäisen oman puhelimen kanssa.

Oma puhelin on pienelle lapselle valtava muutos. Yhtäkkiä esimerkiksi vanhemmat ovatkin periaatteessa vain puhelinsoiton päässä. Samalla lapsi voi ladata puhelimeen lempipelejään ja katsoa videoita omasta puhelimesta.

”Puhelin on lapselle vähän samanlainen virstanpylväs kuin mopokortti teinille. Se tuo aivan uutta vapautta ja mahdollisuuksia. Vanhempien tärkeä tehtävä on varmistaa, että lapsi osaa käyttää puhelinta oikein, eikä hän voi kuluttaa puhelimella vahingollista sisältöä”, sanoo Swappien markkinointipäällikkö Minttu Rautiainen.

Paras aika opetella yhdessä puhelimen käyttöä on kesäloma. Elokuussa uudet aineet ja kaverit vievät ansaitusti lapsen huomion. Siksi myös puhelimen käyttö kannattaa käydä läpi hyvissä ajoin.

”Lapsi ei voi itse tietää pelisääntöjä, vaan ansaitsee selkeät, yhdessä sovitut rajat. Esimerkiksi tutullakin koulumatkalla huomion pitää olla liikenteessä eikä puhelimessa, ja pyöräillessä puhelimen paikka on taskussa tai repussa, ei kädessä”, Rautiainen sanoo.

Ruutuaika mietityttää monia vanhempia. Esimerkiksi Swappien myymiin iPhoneihin on tarjolla monia vaihtoehtoja, joilla lapsen ruutuaikaa voi rajoittaa. Tällöin lapsella voi olla illalla vaikkapa puhelintunti, jolloin puhelimella voi pelata hyvällä omallatunnolla.

”Kun lapsen ruutuaikaa rajoittaa, voi samalla miettiä omaakin puhelimenkäyttöään. Kun puhelimella asioi esimerkiksi verkkopankissa, voi lapselle myös avata, että aikuiset hoitavat puhelimella myös paljon tylsiä aikuisten asioita, eikä laskujen maksu verkkopankissa ole yhtä hauskaa kuin kännykällä pelaaminen”, Rautiainen sanoo.

Kunnostettu, uudenveroinen iPhone on usein tehokkaampi ja suorituskyvyltään parempi kuin edulliset uudet älypuhelimet. Kunnostetun puhelimen ostaminen on myös ympäristöteko, koska älypuhelimen valmistus aiheuttaa 85-95 prosenttia laitteen hiilijalanjäljestä. Tämä johtuu siitä, että valmistukseen ja siinä tarvittavien metallien louhintaan kuluu huomattava määrä energiaa.

Puhelin on usein arvokkain esine, jota lapsi kantaa mukanaan. Lapselle pitää kertoa, että puhelinta pitää käsitellä varovasti. Kunnostettu iPhone on lapselle usein järkevä vaihtoehto, esimerkiksi Swappie myy iPhone 7:n edullisimmillaan 139 euron hintaan.

”Vanhemmat voivat säästää puhelinvahingoissa satoja euroja jo hyvällä panssarilasilla ja suojakuorella. Toki vanhempienkin puhelimet kannattaa suojata – siitä meillä kaikilla taitaa olla kokemusta”, Rautiainen sanoo.

Lisätietoja
Minttu Rautiainen
markkinointipäällikkö
040 662 4562
minttu@swappie.com 

Swappiesta
Suomalainen Swappie on kunnostettuja älypuhelimia myyvä verkkokauppa, joka on yksi maailman nopeimmin kasvavista yrityksistä. Swappien missio on tehdä huolletusta elektroniikasta valtavirtaa. Swappie toimii tällä hetkellä yli kymmenessä Euroopan maassa, ja uusia markkinoita avataan jatkuvasti. Elokuussa 2016 perustetun Swappien liikevaihto yli kolminkertaistui 98 miljoonaan euroon vuonna 2020. Lisätietoa: https://swappie.com/fi/