Antti Möller 11.12.2017 14:20

Näin luot webinaarista koukuttavan kokemuksen

avi-richards-183715.jpg

Mikä on onnistuneen webinaarin avain? Vetävä aihe, koukuttava ländäri, hieno visualisointi, hyvät esiintyjät, sujuva tarina vai jokin muu? Itse asiassa se ei ole mikään näistä, vaan kaikki yhdessä.

Olen jälleen mukana suunnittelemassa webinaaria, ja tuttuun tapaan lähtökohdat ovat jo selvät: tavoitteet, aihe, puhujat, ajoitus. Myös tekninen alusta on jo valittu. Suurin urakka on työstää käsikirjoitus, mistä itselläni on iso vastuu.

Kuten aina, edessä häämöttää pitkä matka ennen kuin syntyy onnistunut webinaari. Sen tiedän omastakin kokemuksestani, että ihmiset osallistuvat webinaareihin, koska he haluavat oppia uutta. On siis opetettava mutta ei saa langeta puuduttavaan luennointiin.

Webinaarin järjestäjänä täytyy esittää joka kerta itselleen nämä kysymykset: onko sisältö niin kiinnostavaa, että osallistujien kannattaa antaa sille aikaa kiireisestä työpäivästään?

Onko webinaarimme niin erottuva, että se tarjoaa jotain uutta kilpailevaan tarjontaan nähden?

Ensimmäinen käytännön askel kohti maalia on keskustella siitä, mitä teemoja ja tärkeitä yksityiskohtia pitäisi tuoda esiin. Kun ainekset on ammennettu, seuraavaksi edessä on kaikkein tärkein työvaihe: miten rakennetaan kohtauksia ja puheenvuoroja, jotka kuljettavat tarinaa eteenpäin luontevalla tavalla?

Kohti webinaarin sydäntä

Kysyimme syksyllä blogimme lukijoilta, mikä on webinaarin ihannepituus. Tulos yllätti: melkein puolet vastaajista oli sitä mieltä, että 30 minuuttia on maksimipituus.

Webinaarin sovittaminen osallistujien työarkeen asettaa järjestäjille selvän haasteen.

Kuinka tarjota lyhyessä ajassa sisältöä, joka ei jää pelkäksi pintaraapaisuksi? Reiluun puoleen tuntiin pitää ladata osallistujille arvokas sisältö heitä kiinnostavalla tavalla.

Tähän pääsemiseksi kannattaa roolittaa puhujat huolella. Repliikkien pitää sisältää helposti avautuvia esimerkkejä, rinnastuksia ja oivalluksia.

Laadukas käsikirjoitus on webinaarin sydän, mutta pelkän tekstin rinnalla on pidettävä mielessä visuaalinen esitys ja kuvitus. Käytännössä usein toimiva ratkaisu on kalvopaketti, joka tarjoaa informaation selkeässä muodossa. Sitä on myös helppo jakaa webinaarin jälkeen.

Esitystavan laadinnassa on tärkeä huomioida, että osa osallistujista todennäköisesti seuraa webinaaria mobiiililaitteilla. Kyselymme perusteella läppäri on mieluisin tapa osallistua, mutta osa liittyy mukaan kännykällä tai tabletilla. Siksi hyvän webinaarin pitää toimia myös pieneltä ruudulta seurattuna.

Lisäksi täytyy muistaa tarjota osallistujille reaaliaikainen kokemus ja antaa heille mahdollisuus osallistua. Tässä iso apu ovat webinaarialustojen välineet tehdä esimerkiksi ennakkoon laadittuihin pikakyselyihin eli polleihin. Nämä interaktiiviset elementit ovat myös käteviä yleisön herättelijöitä. Luonnollisesti aikaa tulee varata myös yleisön esittämiin kysymyksiin vastaamiseen.

Onnistumisen elementit

Ynnätäänpä yhteen. Ainakin nämä asiat siis ovat olennaisia:

A. Rakenna käsikirjoitus kohtauksista ja puheenvuoroista.

B. Visualisoi puhuttu tai pura visualisointi puheeksi.

C. Tarjoa uutta tietoa havainnollisesti. Älä luennoi.

D. Vuorovaikutus on tärkeää. Tarjoa yleisölle keinot osallistua.

On onni, että voin nojautua työssäni kokeneiden kollegoiden tukeen ja vinkkeihin. Valtaosa tässä mainituista vinkeistä on peräisin meillä Netprofilella laaditusta oppaasta. Suosittelen tutustumaan siihen, erityisesti webinaarijärjestäjän muistilista on oiva apuväline.

 Lataa tästä itsellesi Opas onnistuneen webinaarin toteutukseen!