Maisa Enqvist 21.2.2020 9:56

Netprofilen perhe kasvaa jälleen – tervetuloa Janni!

5D460E55-CE8A-4454-9BB4-F5C525D1AC7C

Netprofilen tiimi kasvoi tällä viikolla, kun saimme joukkoomme uuden somespesialistin Janni Pellisen. Janni tulee Netprofilelle Suomen Lukiolaisten Liitosta, jossa hän oli vastuussa Lukiolaisten markkinoinnista ja viestinnästä.

Lisäksi Janni vastasi muun muassa somemarkkinoinnista, uusasiakashankinnasta, mediamyynnistä, yhteistyökumppanuuksista, tapahtumatuotannosta ja -suunnittelusta sekä kouluttamisesta. Aiemmin Janni on työskennellyt erilaisissa myynnin-, markkinoinnin- ja tapahtumatuotannon tehtävissä B2B-puolella.

”Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta päästä työskentelemään näin huikeassa ja osaavassa tiimissä. Uskon, että näin mielenkiintoisella toimialalla ja innostavien asiakkaiden kanssa saadaan aikaan mielettömiä projekteja ja huikeita tuloksia”, Janni iloitsee.

Janni kertoo, että some on hänelle intohimoinen asia niin työssä kuin vapaa-ajallakin.IMG_1702

"Lempikanavani on Instagram, josta haen inspiraatiota kaikkeen mahdolliseen ja etenkin harrastuksiini, joihin kuuluvat somen lisäksi twerkkaus ja kuntosalilla käynti. Urheilun lomassa kuulokkeistani soi lifestyle-podcasteja tai räppiä, fiiliksestä riippuen”, Janni kertoo.

Lisäksi Janni nauttii ruoanlaitosta ja ravintoloissa käymisestä hyvässä seurassa.

Netprofilella Janni haluaa päästä hyödyntämään sometaitojaan ja Lukiolaisten Liitosta mukanansa tuomaa leikkisyyttä, tietysti asiantuntemus ja ammattitaito edellä. Kenties pääsemme testaamaan, kuinka teknologiayritykset voisivat hyödyntää TikTokia viestinnässään.

 

Haluatko viedä sosiaalisen median tekemisen uudelle tasolle? Me autamme!

Pyydä ilmaista someauditointia

Kuva: Pinjamari Jirout, Tinze Twerk Studio