Antti Möller 30.8.2018 15:15

Miksi kaikki tekevät podcasteja – ja pitäisikö sinunkin?

israel-palacio-459693-unsplash

Podcastien suosio on Suomessa selvässä kasvussa. Tilastokeskuksen mukaan kuulijakunta on toki yhä alle 10 prosenttia suomalaisista, mutta yhä useampi keski-ikäinen bisnesihminenkin jo tietää, mikä podcast on ja miten niitä voi kuunnella.

Selvä merkki kasvusta on myös tarjonnan moninkertaistuminen: Suomesta löytyy tällä hetkellä noin 300 kotimaista podcastia.

Pitäisikö sinunkin yrityksesi harkita?

Tässä viisi syytä, miksi podcastien tekeminen voi palvella myös teidän liiketoimintatavoitteiden toteuttamista.

1. Uusi tapa tavoittaa yleisöt

Taistelu kuluttajien ja asiakkaiden ajankäytöstä on kovaa. Varsinkin visuaalisesti nautittavien sisältöjen saralla riittää tunkua.

Podcastien vahvuus on, että niitä kulutetaan silloin, kun esimerkiksi lukeminen on mahdotonta tai jopa vaarallista. Podcastia kuunnellessa kädet ovat vapaat: silloin voi vaikka ajaa autoa, lenkkeillä, tehdä ruokaa, korjata fillaria tai imuroida. Moni tykkää kuunnella myös julkisissa liikennevälineissä esimerkiksi matkalla töistä kotiin, kun näyttöpäätettä on jo tullut tuijotettua koko työpäivän ajan.

Podcast ei juurikaan kilpaile oman yrityksen muun sisällöntuotannon kanssa. Päinvastoin, se täydentää esimerkiksi yritysblogia ja tarjoaa toisenlaisen tavan puhutella yleisöä.

2. Häntä on pitkä

Podcastit ovat myös ajaton media.

Tai ainakin ne voivat olla. Toki maailmalla on rutkasti podcasteja, jotka keskittyvät nimenomaan ajankohtaisten asioiden käsittelyyn, kuten New York Timesin The Daily tai Helsingin paikallispäätöksiä ruotiva Valtuusto Podcast.

Podcastin teema voi olla melkein mitä vain. Jos aihe on kiinnostava, se voi löytää yleisönsä kuukausien, jopa vuosien jälkeen.

Omalla kohdallani uusien podcastien löytäminen menee yleensä jotakuinkin näin: joku vinkkaa hyvästä podcastista tai luen suosituksen jostain. Menen Overcastiin ja tilaan podcastin itselleni. Sen jälkeen selaan, millaisia jaksoja on tarjolla. Valitsen 2–3 kiinnostavinta, en uusinta. Lisään ne kuuntelulistaani, laitan kännykän koteloon ja ryhdyn juoksemaan.

Podcasteilla on siis pitkä häntä. Julkaisijan kannalta se on kliffa homma, sillä panostukselle saa katetta pitkään.

3. Syvyys sitouttaa

Moni varmasti tietää, että yli kolmen minuutin keskimääräinen lukuaika on blogikirjoitukselle pienen juhlan paikka.

Tässä suhteessa podcastit pyyhkivät blogeilla lattiaa. On aivan normaalia, että podcastin kokonaisajasta kuunnellaan 70–80 prosenttia. Huippujaksoilla keskimääräinen kuunteluaika voi olla yli 90 prosenttia.

Se voi tarkoittaa jopa tunnin intensiivistä sessiota sinun sisältösi ja brändisi äärellä. Siinä ajassa ehtii kertoa aiheesta kuin aiheesta perusteellisesti ja tehdä lähtemättömän vaikutuksen.

4. Nichet rakastavat podcasteja

Operoiko yrityksesi kenties hyvin kapealla erikoisalalla? Mahtavaa! Podcastit ovat juuri sinulle.

Kuten kirjoitimme aiemmin, niche-yleisöjen tavoittaminen on noussut arvoon arvaamattomaan. Digialustojen kohdistusmahdollisuudet kehittyvät jatkuvasti, jolloin syvällistä asiaa tarjoavat sisällöt ovat saatavissa hyvinkin tarkasti rajattujen kohderyhmien tietoisuuteen.

Olli Sulopuisto toteaa asian nasevasti: "Jos radio-ohjelman pitää olla sellainen, ettei se ärsytä ketään, podcast voi olla sellainen, että se miellyttää hyvin paljon tiettyjä tyyppejä, eikä ollenkaan muita."

Unohda siis hajuton ja mauton, kaikille eli ei kenellekään osoitettu viestintä. Keskity mieluummin siihen, mitä yrityksessäsi osataan parhaiten. Käytä resurssit niin, että tuot tämän osaamisen esiin mahdollisimman koukuttavasti.

5. Verkostot vahvistuvat

Suhteet sidosryhmiin ja yhteistyötahoihin ovat ehkä tärkeämpiä kuin koskaan ennen – ja näitä sidoksia on paljon.

Podcast-tuotanto on mainio tapa kutsua verkoston jäseniä tai asiakkaita vieraiksi studioon ja siten lujittaa suhdetta. Se on myös kätevä tapa ottaa ensimmäinen kontakti omalle bisnekselle tärkeään tahoon.

ROI on muutakin kuin maksimaalinen yleisö

Tarkka bisnesjohtaja tietysti toivoo podcastien tekemiseen käytetylle ajalle ja rahalle vastinetta. Näin pitääkin olla, mutta muutama seikka on syytä huomata.

Kuulijoiden saaminen ei tapahdu sormia napsauttamalla. Jos haluat podcastisi lentävän, olethan valmis panostamaan myös markkinointiin.

Myös kärsivällisyys on valttia. Podcastin suosion rakentaminen on pitkäjänteinen projekti, johon kannattaa suhtautua kuukausien, ei päivien, perspektiivillä.

Tavanomaisen yrityspodcastin kuulijamäärät voivat äkkiseltään tuntua alhaisilta. Jo keskiraskaassa sarjassa muutama sata kuulijaa per jakso on Suomessa kelpo suoritus.

Fiksu johtaja ymmärtää, että suuri yleisö ei ehkä ole se paras tavoite. Kuuntelukokemuksen syvyydestä johtuen podcastit tarjoavat hyvin poikkeuksellisen keinon puhutella yleisöä perusteellisemmin. Tällöin kuunteluhetken laatu ja merkityksellisyys korostuu.

Silti numeroitakin on hyvä seurata. Yksi mittari voisi olla, että kuinka monta uutta kontaktia tai vanhan suhteen vahvistamista podcastien tekemisen ja julkaisemisen kautta syntyy.

Kuten kaikkeen muuhunkin sisältömarkkinointiin ja viestintään, myös podcastien tekemiseen tulee suhtautua vakavasti. Metritavaraa ei kannata lähteä tekemään, sen sijaan kiinnostavilla näkökulmilla ja puhujien persooniin nojaavalla rehellisellä toteutuksella erottuu edukseen.

Apua konseptin kirkastamiseen tai tuotantoon on saatavilla.

New Call-to-action

Kuva: Israel Palacio / Unsplash