Toni Stubin 16.4.2020 16:02

Haastattelu edessä? Katso tästä ex-toimittajan vinkit onnistumiseen

Ennen kuin tulin viestintätoimistoon töihin, olin tehnyt runsaan vuosikymmenen mittaisen toimittajauran. Kirjoittamisen lisäksi yksi hauskimmista toimitustyön puolista oli haastattelujen tekeminen. Vuosien varrella pääsin jututtamaan useita kiinnostavia ja fiksuja ihmisiä. 

Haastatellessa huomasi, miten eri tavalla ihmiset reagoivat tilanteeseen, jossa heiltä kysellään asioita. Kokeneetkin oman alansa ammattilaiset saattoivat jäätyä toimittajan edessä, kun taas osa veti juttutuokion läpi rockstaran rutiinilla. 

Monelle haastattelu voi olla suhteellisen ainutkertainen kokemus, eikä ainakaan ihan jokapäiväistä puuhaaOudossa tilanteessa ihminen on hiukan varuillaan eikä osaa aina olla luontevasti oma itsensä.  Seuraavassa muutama vinkki, joiden avulla tuleva haastattelu ei toivottavasti jännitä ihan niin paljon ja lopputuloksena on mainio lehtijuttu, podcast, video tai mikä tahansa muu väline, jolla tietoa jaetaan. 

Ennen haastattelua 

Usein haastattelut sovitaan ennakkoon, joten tiedät, milloin se tehdäänHyvä valmistautuminen on kaiken a ja o, sillä varsinkin livehaastatteluissa reagointiaikaa on vähänMyös lehtijuttua tai muuta myöhemmin julkaistavaa haastattelua varten tilanteeseen kannattaa kerätä ajatukset kokoon ennakolta. 

Mieti, miksi sinua haastatellaan. Mitä haluat kertoa? Onko roolisi antaa asiantuntijalausunto vai oletko esimerkiksi featurejutun kohteena? Selvitä tarpeelliset faktat etukäteen, jotta et mene solmuun niitä kysyttäessä. 

Haastattelu on palveluketju, jonka viimeisenä lenkkinä on kohdeyleisö: lukija, kuuntelija tai katsoja. Toimittajan tehtävänä on palvella omaa yleisöään tekemällä heitä parhaiten palveleva juttu. Sinun tehtäväsi haastateltavana on puolestaan palvella toimittajaa tässä tehtävässä. Toimittaja ei ole yrityksesi markkinointiosaston jatke, ja hänen yleisönsä näkökulma on lähes taatusti erilainen kuin yrityksen näkökulma. 

Haastattelun aikana 

Kaikkein tärkein vinkki tulee tässä: ole aina oma itsesi. Jos yrität esittää jotain muuta, se näkyy läpi eikä jutusta tule niin hyvää kuin jos esiintyisit sellaisena kuin olet. Jännittäminen on toki aivan luonnollista ja OK. 

Kaikkeen ei tarvitse olla vastausta eikä sinun tarvitse olla kaikkien alojen asiantuntija. Osa toimittajan omaa työtä on osata kysyä oleellisia ja oikeanlaisia kysymyksiä. Jos olet jonkin kysymyksen kohdalla epävarma, on täysin sallittua sanoa ”en tiedä” tai ”selvitän asian ja palaan myöhemmin”. Pahinta on yrittää keksiä hätäpäissään jotain sanottavaa ja puhua aivan puuta heinää. 

Rentoudu ja muista, että toimittajakin on vain ihminen. Vaikka tilanne sinänsä olisi outo, pyrkimys mahdollisimman luontevaan vuorovaikutukseen tuottaa yleensä parhaan tuloksen. 

Haastattelun jälkeen 

Huh, nyt se on ohi! Mutta mitä sitten? Livehaastattelun kohdalla voit vain toivoa parasta ja kysellä kavereilta menikö hyvin. Jos olet rautahermoinen, voit myös katsella tai kuunnella tallenteen omasta suoriutumisestasi ja ottaa opiksi tulevia kertoja varten. 

Lehtihaastattelussa saat yleensä aina omat lainauksesi tarkastettavaksi ennen jutun julkaisua (jos toimittaja ei tätä erikseen mainitse, muista pyytää). Kun juttu tulee sinulle katsottavaksi, puutu ainoastaan selkeisiin asiavirheisiin, esimerkiksi jos olet sanonut ”punainen” mutta toimittaja on kirjoittanut ”keltainen”. Kaikenlainen muu säätö, kuten sanavalinnat, näkökulma, tyyli jne. eivät kuulu sinulle. Eikä tässä vaiheessa kannata myöskään enää yrittää ujuttaa mukaan sitä markkinointiosaston toivomaa mainintaa firmasi uudesta käänteentekevästä tuotteesta. 

Ole nopea. Toimittajalla on omat deadlinensa, jotka ovat todennäköisesti hyvin tiukat. Siirrä jutun tarkastus tehtävälistasi kärkeen ja anna kommenttisi niin pian kuin vain voit. 

Toivottavasti näistä vinkeistä oli apua! Tässäkin asiassa harjoittelu tekee mestarin ja haastatteluista tulee kerta kerralta helpompia.

Kuva: Austin Distel, Unsplash

Jos kaipaat henkilökohtaista sparrausta tai lisävinkkejä, niin Netprofilen asiantuntijat osaavat kouluttaa rautaisella kokemuksella sinua eteenpäin – myös etänä!

TUTUSTU KAIKKIIN PALVELUIHIMME