Netprofilen tiedotteet

Plantronicsin uudet kuulokkeet taklaavat avokonttorien ongelmia

Kirjoittanut Janni Mäkisalo | 12.10.2018 8:08

 

Savi 8200- ja Voyager 4200 UC -kuulokkeet auttavat selviämään avokonttorien hälinässä

 

Plantronics tuo myyntiin uusia kuulokkeita, jotka vähentävät häiriöiden ja melun vaikutusta työn tuottavuuteen. Langattomat Savi 8200 -kuulokkeet mahdollistavat vapaan liikkumisen, joten avokonttoreissa työskentelevät voivat hoitaa puhelut paitsi työpöytänsä äärestä myös eri puolilta toimistoa.

Avokonttoreiden hyödyistä ja haitoista käydään edelleen kiivasta debattia. Hiljattain julkaistu Oxford Economicsin tutkimus paljasti, että lähes kaksi kolmesta työntekijästä kärsii meluisasta työympäristöstä. Tämä vaikuttaa kielteisesti sekä työn tuottavuuteen, työtyytyväisyyteen että työntekijöiden hyvinvointiin. Plantronicsin uudet Savi- ja Voyager-kuulokkeet vähentävät melun ja häiriöiden haittaa ja lisäävät liikkumisen vapautta toimistoissa.

”Avokonttoriympäristö on mahdollista saada toimimaan kunnon työkaluilla. Viestintää, yhteyksiä ja yhteistyötä sujuvoittavat oikeat teknologiat, jotka hillitsevät myös melua ja häiriöitä”, sanoo Plantronicsin kuulokeliiketoiminnasta vastaava johtaja Shantanu Sarkar.

Langattomien Savi 8200 -kuulokkeiden kantama on lähes 180 metriä. Kuulokkeet päässä on helppoa siirtyä tilasta toiseen, esimerkiksi neuvotteluhuoneen rauhaan, yhteyden katkeamatta. Kuulokkeissa on aktiivinen melunvaimennus sekä uusi lähiäänten rajoitusominaisuus, jonka ansiosta vieressä istuvien kollegoiden keskustelut eivät kuulu läpi. Valittavana on stereo- tai monomalli.

Toimistossa paljon liikkuville ”käytäväsotureille” uutta tarjoavat Voyager 4200 UC -kuulokkeet. Palkintuissa Voyager-malleissa yhdistyvät langattomuus ja huippuluokan audio. Lisäksi sankamikrofoni takaa selkeät puhelinkeskustelut.

Voyager 4200 UC -kuulokkeet ovat ensimmäiset Voyager-kuulokkeet, joilla on Skype for Business Open Office -sertifikaatti. Näillä korvat peittävillä kuulokkeilla saa jopa 12 tuntia käyttöaikaa yhdellä latauksella. Multitaskausta helpottavat dynaamiset mykistyshälytykset.

Savi 8200- ja Voyager 4200 -kuulokkeet toimivat kumpikin myös erikseen myytävän Plantronics Manager Pro -palvelun kanssa, jolla kuulokkeiden käyttöä voidaan hallita ja päivittää keskitetysti. Analytiikan avulla myös ongelmien ennakointi ja ratkominen sekä tuottavuuden optimointi tehostuu.

Savi 8200 -kuulokkeet ovat myynnissä tästä päivästä alkaen. Savi 8220UC -stereomallin arvonlisäveroton suositushinta on 439 euroa ja monoversio Savi 8210UC:n 409 euroa. Voyager 4200 UC -kuulokkeet ovat puolestaan tilattavissa nyt, ja toimitukset alkavat marraskuun lopussa. Stereomalli Voyager 4220UC:n arvonlisäveroton suositushinta on 179 euroa, monoversio 4210UC:n 159 euroa.

Lisätietoja lehdistölle ja kuvapyynnöt:
Hanna-Maria Lifländer, Netprofile
hanna@netprofile.fi
040 580 1477

Tietoja Plantronicsista 
Plantronics on maailman johtava kuulokevalmistaja ja audiotekniikan edelläkävijä. Sen tuotevalikoima ulottuu yritysten viestintälaitteista kuluttajien bluetooth- ja pelikuulokkeisiin. Alun perin kaupallisen lentoliikenteen tarpeisiin kehitettyjä tuotteita käyttävät nykyään muun muassa hätäkeskukset, lennonjohtajat, kaikki Fortune 100 -listan yritykset sekä kuluttajat kaikkialla maailmassa.
Lisätietoa: www.plantronics.com