Netprofilen tiedotteet

Teknologiayhtiö Unikien uudeksi toimitusjohtajaksi Juha Ala-Laurila 

Kirjoittanut Netprofile | 10.6.2024 12:47

 

Teknologiapalveluyhtiö Unikie on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen DI Juha Ala-Laurilan 1. syyskuuta 2024 alkaen. Unikie on yksi Suomen nopeimmin kasvavista teknologiayrityksistä. Sen liikevaihto oli 65 miljoonaa euroa vuonna 2023. Kasvua edellisvuodesta oli yli 17 %. 

Unikien tavoitteena on olla vahva suomalainen teknologian vientiyritys. Yhtiön liikevaihdosta jo yli 50 % tulee Suomen ulkopuolelta. Sen asiakkaita ovat maailman johtavat auto-, kone- ja laitevalmistajat sekä tunnetuimmat teknologiayhtiöt. 

Juha Ala-Laurilan aloittaessa syyskuun alussa yhtiön uutena toimitusjohtajana nykyinen toimitusjohtaja ja perustaja Seppo Kolari keskittyy jatkossa johtamaan Unikien Yhdysvaltojen myyntiä ja jatkaa myös yhtiön hallituksen jäsenenä. Juha on toiminut syksystä 2023 lähtien yhtiön operatiivisena johtajana (COO). Hänellä on pitkä kokemus kansainvälisistä johtotehtävistä useissa teknologiayrityksissä. 

 - Unikie on erittäin kiinnostavassa kehitysvaiheessa. Yhdessä osaavan henkilöstömme ja perustajiemme kanssa voimme kasvattaa suomalaisen teknologian ja osaamisen vientiä maailmalle, olla merkittävä ja merkityksellinen työnantaja huippuosaajille sekä auttaa asiakkaitamme tekemään tuotteistaan digitalisaation avulla entistä älykkäämpiä ja kilpailukykyisempiä, kertoo Juha Ala-Laurila. 

Unikie työllistää noin 600 ohjelmistoteknologian ammattilaista tarjoten asiakkailleen osaajia sekä innovatiivisia ratkaisuja. Unikie keskittyy erityisesti sulautettuihin ohjelmistoihin modernissa auto- ja koneteollisuudessa, kyberturvallisuudessa, laitteiden etähallinnassa, sensoriikassa sekä erilaisissa tekoälyratkaisuissa. Lisäksi Unikie kehittää ja myy omaa marshalling -tuotealustaansa, jolla erilaisia ajoneuvoja voidaan autonomisesti ja kustannustehokkaasti siirtää esimerkiksi logistiikka-alueilla. 

- Luovutan toimitusjohtajuuden Juhalle luottavaisin mielin. Hän on kokenut ammattijohtaja, jolla on vahva kaupallinen ja tekninen tausta. Juha kykenee yhdessä osavan tiimimme kanssa luotsaamaan Unikien seuraavaan kasvunvaiheeseen, iloitsee Seppo Kolari. 

- Juhalla on vahvat näytöt liiketoiminnan rakentamisesta ja johtamisesta etenkin kansainvälisillä markkinoilla. Koko Unikie-tiimin puolesta toivotan Juhalle onnea ja menestystä uudessa tehtävässä”, lisää hallituksen puheenjohtaja Laura Raitio. 

  

Lisätietoja: 

Unikie: www.unikie.com  

Markkinointi- ja viestintäjohtaja Elina Mansner, 044 044 7767, elina.mansner(at)unikie.com 

Tuleva toimitusjohtaja Juha Ala-Laurila, 050 553 4773, juha.ala-laurila(at)unikie.com 

Hallituksen puheenjohtaja Laura Raitio, 050 386 0004, laura.raitio(at)gmail.com