Netprofilen tiedotteet

Sumi avasi uraauurtavan tekoälytyökalun - selkoa pakkausten kierrättämisestä ja tuottajavastuusta kellon ympäri

Kirjoittanut Netprofile | 14.11.2023 9:26
Sumi ja twoday AI works kehittivät Suomen ensimmäisen, kaikkia yrityksiä palvelevan maksuttoman tekoälypohjaisen palvelubotin, jonka avulla on helppo ottaa selvää pakkausten tuottajavastuun kiemuroista sekä kierrätyksestä ylipäätään. AI Agent -palvelubotti avautui käyttöön Sumin verkkosivuille marraskuun alussa.
 
Helposti sisäistettävää tietoa pakkausten tuottajavastuusta tarvitaan nyt kipeästi, sillä lakisääteisen tuottajavastuun miljoonan euron liikevaihtoraja poistuu ja arviolta 30 000 uutta yritystä astuu tuottajavastuun piiriin. Pakkaustuottajayhteisö Sumi Oy haluaa tekoälytyökalun avulla auttaa uusia velvollisuuksiaan opettelevia yrityksiä.
 
”Aiemmin pakkausten tuottajavastuu koski vain isoja yrityksiä, ja heille tuottajavastuu on jo tuttua. Nyt, kun vuoden alusta velvollisuuksia tulee myös aivan pienimmille yrityksille, halusimme tarjota heidän avukseen helpon tavan saada tietoa. Toki tekoälybotti palvelee kaikkia asiakkaitamme, kumppaneitamme ja oikeastaan ketä tahansa tuottajavastuusta ja kierrättämisestä kiinnostunutta, ” Sumin toimitusjohtaja Mika Surakka sanoo.
 
Suomalaisen twoday AI Worksin edistyksellinen AI Agent - tekoälytyökalu hyödyntää laajalla aineistolla koulutettua kielimallia, jonka ansiosta keskustelu sen kanssa on luonnollista ja intuitiivista. Tietonsa tekoäly hakee Sumin ja sen kumppaneiden verkkosivujen aineistoista, viranomaisten avoimista tietokannoista sekä esimerkiksi Finlexin lainsäädäännöstä.  
 
”Näemme tekoälyn ja etenkin AI Agentin mahdollisuudet kierrätyksen edistämisessä erittäin suurena mahdollisuutena. Sumi lähti tarmokkaasti mukaan tähän projektiin toimialansa ensimmäisenä, ja siitä on tullut meillekin mallikas referenssi”, kiittelee twoday AI Worksin toimitusjohtaja Jyrki Narvanto.
 
Tietoa etsivälle käyttäjälle AI Agentti näyttäytyy Sumileiksi kutsuttuina piirroshahmoina. Sumin verkkosivustolla vieraileva keskustelee Sumileiden kanssa kirjoittaen ja hahmot vastaavat niille opetetun tiedon avulla vaativiinkin kysymyksiin vuorokauden jokaisena päivänä kellon ympäri.
 
“AI Agentin hyöty on juuri siinä, että se vastaa asiakkaiden kysymyksiin väsymättä jatkuvasti ja auttaa ratkomaan pulmia juuri silloin, kun ne ovat mielen päällä. Esimerkiksi yrittäjillä ei tyypillisesti ole aikaa kahlata läpi lakitekstiä tai surffailla verkossa. Työkalu vähentää merkittävästi myös meille tulevaa puhelu- ja sähköpostitulvaa”, Sumin asiakkuusjohtaja ja projektista vastaava Janne Teliranta sanoo.
 
Sumilla nyt käytössä olevan AI Agentin tekoälyä kehitetään ja opetetaan jatkuvasti saatujen kokemusten ja järjestelmästä saatavan datan, kuten useimmin kysyttyjen kysymysten perusteella.
 
“Tavoitteenamme on luoda koko alaa hyödyttävä, kattava tietopankki, josta kaiken kokoiset yritykset löytävät laajasti tuottajavastuuseen liittyvää tietoa”, Surakka summaa.
 
“Meidän tahtotilamme on tuottaa asiakkaillemme lisäarvoa palveluidemme avulla ja tämä on siitä erinomainen esimerkki”, jatkaa Teliranta.
 
 
Testaa palvelubottia ja kysy Sumileilta osoitteessa: www.sumi.fi
 
Lisätietoja:  
 
Mika Surakka, toimitusjohtaja, Sumi Oy
mika.surakka@sumi.fi
Puh. +358 400 197 848 
 
Jyrki Narvanto, toimitusjohtaja, twoday AI works
Puh.  +358 400 800 658
jyrki.narvanto@twoday.com
 
 
Sumi Oy on voittoa tavoittelematon, asiakkaidensa omistama pakkaustuottajayhteisö, joka hoitaa lain tarkoittamat tuottajavastuun vaatimukset tuottajiensa puolesta tasapuolisesti ja kustannustehokkaasti. Sumi vastaa lasi-, metalli-, muovi-, paperi- ja kartonki- sekä puupakkausten keräyksestä ja kierrätyksestä Suomessa. Sumi edistää keräys- ja kierrätysasteen kasvua ja pakkausmateriaalien järkevää uusiokäyttöä – pienentäen yhteiskunnan hiilijalanjälkeä ja säästäen luonnonvaroja. www.sumi.fi