Netprofilen tiedotteet

Nordic Payment Report 2022: kuluttajia kiinnostaa erilaiset maksutavat – asiakkaat palaavat fyysisiin kauppoihin ja palveluiden pariin

Kirjoittanut Netprofile | 11.10.2022 10:12

Maksuratkaisutoimittaja Netsin tuoreen raportin mukaan fyysisten myymälöiden kaupankäynti elpyi ja samalla kuluttajien maksutavat jatkoivat muuttumistaan vuonna 2022: mobiilimaksaminen yleistyy samalla kun käteisen käyttö vähenee.

”Vuodesta 2022 on tulossa fyysisille myymälöille paljon parempi kuin edellisestä vuodesta, jolloin kuluttajat vasta aloittivat paluutaan kauppoihin rajoitusten poistamisen jälkeen. Syksystä ja talvesta voi kuitenkin tulla haasteellinen energianhinnan, inflaation ja korkojen nousun vuoksi. Mutta on nähtävissä, että kuluttajien kiinnostus eri maksutapoihin kasvaa entisestään, kun mobiilimaksaminen yleistyy ja käteisen käyttö vähenee", sanoo Suvi Ruoppa, Netsin Suomen maajohtaja.

Pohjoismainen Nordic Payment Report 2022 antaa kauppiaille dataan perustuvaa tietoa maksutavoista ja niiden muutoksesta. Nets mittaa pohjoismaisten kuluttajien kaupankäynti- ja maksutapoja maksupäätteistä saatujen omien korttitietojen sekä laajan vuosittaisen kuluttajatutkimuksen avulla. Yrityksen tavoitteena onkin jakaa tietoa ja asiantuntemusta.

Lähes kaikki fyysisen kaupankäynnin kategoriat Pohjoismaissa osoittavat hyviä kasvulukuja* vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla, vaikka paikallisia eroja onkin. Erityisesti ravintolat ja kahvilat, liikenne ja palvelut tekevät vahvaa paluuta, mutta myös fyysiset myymälät ovat nousussa koko Pohjoismaissa. Tämän lisäksi Nordic Payment -raportin pääkohdat pitävät sisällään muun muassa seuraavaa tietoa:

 

  • Koko Pohjoismaita koskevat luvut (maakohtaiset luvut saatavilla raportissa):
    • Kaupat: +7,2 prosenttia
    • Ruokakaupat: -2,8 prosenttia
    • Ravintolat ja kahvilat: +69,3 prosenttia.
    • Liikenne: +30,7 prosenttia
    • Työpaikat: +35,4 prosenttia.
  • Kuluttajien maksutavat muuttuivat edelleen. Suurin osa maksuista tehdään edelleen kortilla, mutta mobiilimaksaminen lisääntyy ja käteisen käyttö vähenee - erityisesti Suomessa. Ruotsissa tämä kehitys näyttää olevan pysähtymässä. Kontaktittomien maksujen määrä kasvaa edelleen Ruotsissa, mutta muissa maissa kasvu näyttää tasaantuneen.
  • Raportissa annetaan myös tietoa siitä, miten kuluttajien käsitykset eri maksubrändien käytöstä ovat muuttuneet, sekä tietoa erilaisista tunnistusmenetelmistä, kuten biometrisistä tunnisteista, digitaalisista kuiteista ja kanta-asiakasjärjestelmistä.

Koko raportti on ladattavissa täältä 

*Nets Spending Index 

Nets Spending Index - eli kasvutiedot - perustuvat fyysisen kaupan korttitapahtumiin. Perusdata koostuu useista miljoonista korttitapahtumista kussakin maassa, ja aktiivisia myyntitapahtumia verrataan toisiinsa. 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Merja Haverinen
merja@netprofile.fi
044 5217364

Nets
Me Netsillä uskomme, että yksinkertaisemmat maksamisen ratkaisut ovat kasvun ja kehityksen perusta – niin liiketoiminnassa kuin yhteiskunnassakin. Nets on osa Nexiä, Euroopan johtavaa maksuteknologiayhtiötä. Lisää Netsistä: www.nets.eu