Netprofilen tiedotteet

Boomin tutkimus: Yrityspäättäjät pelkäävät innovaatiokyvyn puutteen koituvan yritystensä kohtaloksi 2020-luvulla

Kirjoittanut Netprofile | 9.6.2020 7:53
  • Suomessa innovaatioiden isoimmat esteet ovat oman henkilöstön osaamisen puute ja vaikeus nähdä välittömiä hyötyjä innovoinnista.
  • Maailmassa 32 % päättäjistä ei luota siihen, että heidän yrityksensä on hengissä vuonna 2030
  • 55 % tunnustaa innovaatiovauhtinsa jäävän jälkeen kilpailun vaatimuksista

Dell Technologiesiin kuuluva Boomi-yhtiö on julkaissut maailmanlaajuisen ja myös Suomen sisältävän riippumattoman tutkimuksen yritysten kyvystä innovoida. Kyselytutkimuksen tulokset paljastavat, että yritysten johtajista puolet suhtautuu skeptisesti niiden kykyyn innovoida tarpeeksi nopeasti voidakseen pysyä kilpailukykyisenä. Sopeutumiskyky teknologian kehityksestä johtuviin muutoksiin on ollut yrityksille kohtalonkysymys jo 2000-luvun kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä. Vastaajista 59 prosenttia pitää tehokasta teknologian käyttöä ratkaisevana oman transformaation onnistumiseksi.

Parantaakseen tilannetta nopeasti puolet maailman yrityksistä aikoo investoida niin sanottuun vähäkoodiseen (low-code) kehitysalustaan vuoden 2020 loppuun mennessä. Boomi on maailman johtava low-code-tyyppinen pilvialusta eri tietojärjestelmien nopeaan integrointiin.

“2020-luvulla teknologian muutosvauhti vain kiihtyy, ja tutkimuksemme korostaa sitä, että modernisointi ja innovaatiot ovat avain menestykseen. Siksi myös suomalaisten yritysten kannattaa hankkia entistä helpompia digitaalisia työkaluja, joilla myös muut kuin it-asiantuntijat saavat innovaatiota edistävää työtä tehdyksi”, sanoo Boomin Pohjoismaiden ja Itä-Euroopan myyntijohtaja Petri Ahveninen.

Boomin tutkimuksen mukaan suurimmat esteet muutoksen ja innovaatiohankkeiden tiellä ovat puutteelliset taidot omassa yrityksessä (41 %) ja rajalliset budjetit (33 %). Suomessa 43 prosenttia vastaajista tuskaili osaamisvajetta ja yhtä monet sitä, että kehitystyö ei tuota välittömiä tuloksia.

“Jos yritykset investoivat työntekijöidensä koulutukseen ja uuteen teknologiaan, joka vapauttaa tylsistä rutiineista ja tehostaa työprosesseja, yritys samalla varustaa itsensä pysymään muutoksen kyydissä. Kun transformaation vaatimat toimenpiteet aloittaa nyt, yrityksellä on mahdollisuus selviytyä voittajana seuraavasta vuosikymmenestä”, Petri Ahveninen sanoo.

Tutkimusyhtiö Vanson Bourne haastatteli Boomin toimeksiannosta 1240 henkilöä, joista puolet oli liiketoiminta- ja puolet it-päättäjiä. Kysely tehtiin 19 maassa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa sekä Aasian ja Tyynenmeren alueella. Euroopassa oli 645 vastaajaa, joista Pohjoismaista yhteensä 140 ja Suomesta 30. Vastaajien yritykset edustivat kahdeksaa keskeistä toimialaa ja niissä oli 500–3000 työntekijää.

Muita tutkimuksen tuloksia:

  • 86 % vastaajista arvioi, että teknologia muuttaa oman yrityksen toimintaa dramaattisesti seuraavien kymmenen vuoden aikana.
  • 76 % vastaajista arvioi, että yritys tulee epäonnistumaan, jos se ei muuta toimintaansa.
  • 39 % arvioi, että kilpailijat päihittävät oman organisaation kehittämisessä säännönmukaisesti.
  • 40 % päättäjistä pelkää, että heidän roolinsa menettää merkityksensä ensi vuosikymmenellä.
  • 49 % päättäjistä pitää parempaa asiakaskokemusta suurimpana hyötynä modernisoinnista.

Tutkimus löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta www.boomi.com/content/ebook/vanson-bourne-report/

Boomi

Dell Technologies -yhtiö Boomi yhdistää nopeasti kaikki kaikkeen pilvinatiivilla, yhtenäisellä, avoimella ja älykkäällä alustalla. Boomin integrointialustaan palveluna (iPaaS) luottaa yli 11 000 asiakasta ympäri maailmaan sen nopeuden, helppokäyttöisyyden ja kustannushyödyn ansiosta. Datan älykkään käytön edelläkävijänä Boomin visiona on tehdä asiakkaille ja kumppaneille datan löytämisestä, hallinnasta ja orkestroinnista nopeaa ja helppoa, kun käyttäjät yhdistävät sovelluksia, prosesseja ja ihmisiä saadakseen tuloksia nopeammin. Lisätietoa: http://www.boomi.com

Lisätietoja medialle:
Ari Saarelainen
Netprofile
+358 40 513 8605
ari@netprofile.fi