Antti Möller 17.5.2019 11:09

Uhkia ja verkon ilosanomaa – opit The Next Webistä

TNW 1-1

Meillä tietotyöläisillä on omat oravanpyörämme, joiden vauhti voi välillä huimata. Kiireistä huolimatta uuden omaksumiseen on syytä panostaa.

Niinpä minäkin kävin tekemässä reality checkin Amsterdamissa, The Next Web -tapahtumassa. Kyseessä on vuodesta 2006 järjestetty teknologiamessu, johon saapui peräti 17 500 ihmistä eri puolilta maailmaa.

Kohteekseni valikoitui siis melkoinen megaeventti ja olinkin lähtiessä hieman huolissani: onko sisältö riittävän kuranttia vai liudentuuko se ison yleisön edessä liian lähelle kaikkien kuulijoiden yhteistä nimittäjää? Huoleni oli onneksi turha, sillä TNW tarjosi kaltaiselleni myöhempien aikojen viestintäastronautille juuri sopivasti uutta ja kiinnostavaa.

Tässä tärpit opinmatkalta. Kirjoitus on melko pitkä, mutta alaotsikoiden avulla voit myös navigoida osuvimpiin aiheisiin.

1. Kahdenlaisia visioita

The Next Web tarjosi toisistaan poikkeavia näkemyksiä maailman menosta, sillä paikalla oli sekä uhkakuvien että taivaanrannan maalareita.

Dystooppisimmasta päästä oli James Bridle, joka puhui viime vuonna ilmestyneen New Dark Age: Technology and the End of the Future -kirjansa (tapahtuman kirjakaupasta tuo teos myytiin loppuun ennen kuin ennätin paikalle) pohjalta. Hän puhui mm. ilmastonmuutoksen aiheuttamista epävarmuustekijöistä, kuten sääilmiöiden yhä vaikeammasta ennustettavuudesta sekä ilmakuoppien lisääntymisestä. Bridle oli myös jokseenkin pessimistinen psykologisten taipumustemme vuoksi: koska ihminen on laiska ja taipuvainen kulkemaan aidan matalimmasta kohdasta, se tarkoittaa interwebissä meille tehtyjen suositusten melkoista valtaa. Esimerkiksi videopalveluiden suositusloopissa eteen voi tulla varsin hämmentävääkin tavaraa: kaltaiseni lapsiperheen isä ei tervehtinyt ilolla esimerkkiä, jossa animaation perään tarjottiin yhtenä vaihtoehtona Mikki Hiiri -pornografiaa...

Sen sijaan mainosalan grand old man, yksi TBWA:n perustajista sir John Hegarty valoi uskoa meihin täällä vanhalla mantereella. Hän katsoi isojen brändien olevan tänä päivänä liikkeitä, jotka pyrkivät muuttamaan maailmaa paremmaksi. Yhdysvaltojen ja Kiinan välistä kamppailua Hegarty kommentoi toteamalla, että vaikka nämä maat kalistelevat sapeleitaan teknologiasodassa, Eurooppa vie voiton globaalissa luovuustaistelussa.

2. Tekoäly muuttaa suhteemme tietokoneeseen

Tekoälyn hype on ohi ja viimein myös julkinen keskustelu on nytkähtänyt eteenpäin. Enää ei puhuta mustavalkoisesti vain työpaikkojen menetyksestä tai siitä, onko tekoäly hyvästä vai pahasta.

Googlen Chief Decision Scientist Cassie Kozyrkov piti hyvän esityksen siitä, miten tekoälyä voi hyödyntää. Hän käytti paljon aikaa alleviivatakseen tekoälyn luonnetta välineenä: se on työkalu meille ihmisille käytettäväksi (tästä asiasta lienee löytynyt jonkinlainen konsensus). Aivan kuten ämpäri on parempi säilömään vettä ja paperi parempi pitämään muistiinpanoja, myös tekoäly on ihmistä parempi tietyissä asioissa, kuten tarkkuudessa ja muistamisessa.

Kiinnostavinta Kozurkovin puheessa oli huomio siitä, miten tekoäly muuttaa suhdettamme tietokoneeseen. Aiemmin tietokoneen käskyttäminen on ollut ohjelmistokehittäjien valtakuntaa ja vaatinut koodikielten hallintaa. Tekoälyä sen sijaan voi opettaa pelkillä esimerkeillä: jos haluat koneen tunnistavan kissan, sinun tulee vain tarjota riittävästi kuvia erilaisista kissoista. Matkaa tähän on toki vielä kuljettavana, mutta Kozurkovin mukaan tämä vapauttaa yhä suuremman osan ihmisiä keskustelemaan koneen kanssa aivan uudella tavalla. Ranskalainen Rand Hindi korosti samaa esimerkeillä opettamisen voimaa ja totesi, että jatkossa tekoälykeskustelut tulevat käsittelemään sitä, mihin kukin tekoälyä käyttää.

TNW 2
Rand Hindi ja robottiauto, joka ei osaa tulla ulos yhtenäisen ympyrän sisältä.

Lisäksi Kozurkov korosti tekoälyn eettistä käyttöä. Aiemmin koneen toimintojen kehittäminen tarkoitti jokaisen koodirivin pikkutarkkaa viilaamista, mutta jatkossa päänsärkyä aiheuttaa riittävän kattavan ja edustavan datajoukon valinta. Tekoälyn luotettavuudessa läpinäkyvyys tulee olemaan avainasemassa, sillä "teknologia on kaiku rakentajansa toiveista".

Lienee selvää, että tekoälyn kehittäjät tulevat nyt panostamaan juuri avoimuuteen ja siihen, että koneen tekemä päätelmäketju voidaan tarkistaa.

3. Parempaa maailmaa kiertotaloudella ja ääniohjauksella

The Next Web oli pullollaan esimerkkejä merkityksellisestä bisneksestä. Nostan esiin kaksi teemaa.

Tapahtuman yhdessä pienimmistä saleista käsiteltiin kiertotaloutta ja onneksi maltoin odottaa paikkaa ovensuussa, sillä hollantilainen puhujatrio osasi asiansa. Julia van Boven kertoi, että tällä hetkellä maailman kiertotalousaste on vaivaiset 9 prosenttia eli tämän verran materiaaleista kierrätetään globaalisti. Boudewijn Mos jatkoi siteeraamalla McKinseyn raporttia, jonka mukaan Eurooppa menettää tuhlattuina resursseina vuosittain noin 600 miljardin euron edestä materiaaleja. Onneksi EU on asettanut kunnianhimoisempia tavoitteita kiertotalouden kehittämiseksi.

Christian van Maaren Excess Materials Exchangesta kertoi heidän luomastaan kierrätetyn materiaalin markkinapaikasta. Markkinapaikan yksinkertainen neronleimaus on siinä, että jokainen saapuva artefakti saa oman "passin" eli identiteetin. Näin markkinapaikan sisältöä on helppo seurata ja voidaan luoda tietoon perustuvia päätöksiä jatkokäytöstä myös aivan uusissa tarkoituksissa. Toimialarajat ylittävä kiertotalous on nimittäin aika kiinnostavaa: van Maaren arvuutti yleisöä, mikä on arvokkain uusi käyttötarkoitus esimerkiksi käytetyille kahvipavuille (muste) tai appelsiininkuorille (rehuksi karjalle) – en muuten osannut veikata oikein ainuttakaan.

Myös ääniohjauksesta puhuttiin paljon. Adoben Euroopan johtaja Paul Robson alleviivasi sen isosti helpottavan oman ohjelmistonsa käyttäjiä. Simon Kemp taas katsoi, että media ei ole juuri osannut kertoa (tätä Wall Street Journalin juttua lukuun ottamatta) ääniohjauksen merkityksestä kehittyvien maiden lukutaidottomille. Kemp kertoi, kuinka joka päivä miljoona uutta ihmistä tulee ensimmäistä kertaa internetiin. Kehittyvissä maissa älypuhelimet ovat laajojen kansanjoukkojen saatavilla, mutta luku- tai kirjoitustaidon puuttuminen estää käyttöä. Puheohjauksella tämä kuilu on ylitettävissä, kun esimerkiksi pikaviestipalvelu muuttaa puheen tekstiksi.

4. Optimoinnin kirous

Des Traynorilla oli fiksuja näkökulmia markkinoinnista, sillä hän painotti pysyvien asiakkaiden keskeisyyttä. Jokaisen markkinoijan tulisi kysyä itseltään, että saammeko kaikilla toimenpiteillämme haaviin sellaisia asiakkaita, jotka myös jäävät. Hän suositteli kuuluisan markkinointisuppilon käsittämistä ämpärinä: mikäli se vuotaa, ei sinne kannata kaataa yhtään uutta liidiä vaan vaihtaa koko ämpäri uuteen.

Ylipäänsä Traynor korosti rohkeutta tehdä isoja muutoksia tarpeen vaatiessa. Jatkuva testaaminen on menestyksen edellytys, vain siten saa tietoa siitä, mikä toimii ja mikä ei. Hän kehotti välttämään "pienen optimoinnin mustaa aukkoa" ja valmiutta painaa resettiä, jos tulokset eivät ole hyviä.

Yrityksiä Traynor kehotti suhtautumaan kilpailijaseurantaan kriittisesti. On toki tärkeää tietää, mitä omassa markkinassa tapahtuu. Toisten tekemisten kopioiminen johtaa kuitenkin helposti samankaltaisuuteen, jolloin joutuu ongelmiin erottautumisen kanssa.

Siinä tärkeimmät havaintoni. The Next Webiä voi hyvin suositella kaikille hyvinvointivaltion kasvateille, sillä kuten kirjoituksestanikin ilmenee, tapahtuman läpäisevät teemat (merkitys työssä, yhteiskuntavastuu, julkisen sektorin tila, tasa-arvo ym.) sopivat mainiosti skandinaaviseen makuun.

The Next Webin alueelle oli rakennettu viihtyisä rantakaistale. The Next Webin alueelle oli rakennettu viihtyisä rantakaistale.