Sallamaari Muhonen 25.2.2020 11:28

Puhujalta puhujalle: muista nämä 5 asiaa lavalla

salla-blogi-heroMonet ovat minulta kysyneet viime hetken niksejä esiintymislavalle tai kameran eteen astumiseen. Olen työskennellyt mikrofonin ja yleisön edessä niin kauan, etten itse edes tiedosta, miten sen teen.

Karismaa ei saa kaupasta eikä taikapölynä konsultiltakaan. Tämän synnyinlahjan puutteessa ei kuitenkaan tarvitse pidättäytyä esiintymästä.

Kuka tahansa voi olla vaikuttava esiintyjä, kun pyrkii dialogiin yleisönsä kanssa.

Valmistautuminen on tärkeintä. Mitä enemmän tiedät yleisöstäsi ja sen tarpeista, sitä paremmin puheenvuorosi koskettaa ja palvelee yleisöään. Sehän koko julkisen esiintymisen pointti on. Et nouse lavalle, pääse haastatteluun tai osallistu paneelikeskusteluun sen vuoksi, että sinua ihailtaisiin vaan koska olet viestin viejä ja sanansaattaja.

Vaikka joutuisit esiintymistilanteeseen ex tempore – vaikkapa pitämään työyhteisön natsakkaimpana onnittelupuhetta kollegalle tai maljapuhetta ulkomaisille vieraille – käytä hetki sanomasi valmisteluun. Kokonaista on se, millä on alku, keskikohta ja loppu, tiesi jo Aristoteles. Kun mietit tovin, miten aloitat ja päätät puheesi, keskikohta kyllä huolehtii itse itsestään.

Useimmiten esiintymiskoulutettaviani huolettaa sisältöä enemmän se, mihin kädet pitää laittaa. Onneksi käsivarret ovat toisesta päästä olkapäissä kiinni, joten ne pysyvät kyllä mukana. En suosittele omista käsistä pitelyä sen enempää angelamerkel-, sannamarin- kuin rangaistuspotkun odotteluasennossakaan. Päästä kätesi vapaiksi.

Tee "voimaäksä". Lavan takana ennen esiintymistä tehty ”voimaäksä” eli liike, jossa haara-asennossa nostat kätesi voittajan tuuletukseen, avaa niskan ja hartiat ja vapauttaa hengittämään. Kun henki kulkee, aivot saavat happea ja ajatuskin juoksee jännittämättä. Katso mallia tästä Amy Cuddyn TEDtalkista.

Ja viimeiseksi: totuttele mikrofonin käyttöön. Älä koskaan, ikinä, milloinkaan kuvittele, että sinun äänesi kantaa takariviin eikä sinun siksi tarvitse käyttää mikrofonia. Se on harhaluulo ja lisäksi viheliäisen ableistista. Salin äänentoisto nimittäin palvelee myös induktiosilmukkaa hyödyntäviä kuulorajoitteisia. Ja nykyään yhä useampi tilaisuus suoratoistetaan katsottavaksi etäyhteydellä tai tallenteena jälkeenpäin. 

Tapahtuman ääniteknikko on paras ystäväsi, jonka luokse kannattaa mennä etuajassa ja käydä läpi, millainen mikrofoni hänellä on sinua varten varattuna. Pääpanta- eli madonna-mikrofoni vapauttaa kädet, ja puhujapöntön kiinteä mikrofoni on asennettu valmiiksi niin, ettei sinun tarvitse kurotella sitä kohti eikä yleensä taivutella itse sitä eri asentoon. Usko myös ääniteknikon arvioita siitä, sopivatko roikkuvat korvikset tai kilisevä kaulakoru yhteen mikityksen kanssa. 

Näillä vinkeillä menestyt niin puhujapöntöissä, lavoilla kuin firman kesäjuhlien yllätyspuheenvuoroissa! 

Tarvitsetko viestisi kirkastusta? Me autamme – tutustu palveluihimme! 

Tutustu palveluihimme