Netprofile 20.1.2021 12:49

Tutkimus: kriisi määritteli toimitusketjut uusiksi – yritykset pienentävät riskejä datan avulla

  • Orangen tutkimus osoittaa tulevaisuudenkestävien toimitusketjujen tarjoamat mahdollisuudet
  • Onnistuminen riippuu reaaliaikaiseen dataan perustuvista näkemyksistä, ketteryydestä ja digitaalisen teknologian hyödyntämisestä

Orange Business Servicesin uusi tutkimus kertoo, että 40 % kansainvälisistä yrityksistä ei ole pystynyt täysin sopeutumaan pandemian aiheuttamaan kriisiin. Tutkimuksessa selvitettiin 320 valmistavan teollisuuden, liikenteen ja logistiikan aloilla toimivan yrityspäättäjän näkemyksiä. Yksi havainnoista oli, että maailmanlaajuinen kriisi on muuttanut merkittävästi suhtautumista riskeihin.

Vastaajista noin 83 % sanoi olevansa nyt tietoisempia toimitusketjuun liittyvistä riskeistä, kuten raaka-ainepulasta, tehtaiden seisokeista tai kuljetusten estymisestä kuin vuosi sitten. Pandemia on saanut yritykset ymmärtämään, että muutoksesta selviämiseksi tarvitaan enemmän nopeutta, ketteryyttä ja innovaatioita. Monen yrityksen kuljetusstrategian ytimenä ja selviämisen edellytyksenä on resilienssin ja vastuullisuuden rakentaminen toimitusketjuihin digitalisoinnin ja tosiaikaiseen dataan perustuvien näkemysten avulla.

Toimitusketjuja vahvistetaan

Lähes kahdeksan vastaajaa kymmenestä kertoo nopeuttaneensa digitaalisia toimitusketjustrategioitaan. Lisäksi lähes 50 % yrityksistä kertoo päivittävänsä hankintojen riskienhallinnan strategioitaan seuraavien kahden vuoden kuluessa. Automaatio nousee myös yhä enemmän esiin nopeasti muuttuvien kysyntätasojen hallitsemiseksi. Tällä hetkellä 42 % tutkituista yrityksistä sanoo käyttävänsä automaatiota riskienhallintaan, mutta kahden vuoden aikana tämä lukema on kaksinkertaistumassa.

Kaksi viidestä vastaajasta sanoi, että heidän toimitusketjunsa eivät selviytyneet kriisin pahimmasta vaiheesta. Toimitusketjujen vahvistamisessa tekoälyn, 5G:n ja big data -analytiikan kaltaisilla teknologioilla on suuri rooli. Reaaliaikaisen datan kerääminen ja jakaminen parantavat koko toimitusketjun tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä, sekä tukevat samalla sekä valmistajien että tavarantoimittajien älykästä päätöksentekoa.

”Globaali terveyskriisi on saanut organisaatiot ymmärtämään ekosysteemiensä haurauden. Kriittiset aukot pitää tukkia, jotta voimme varmistaa maailmanlaajuisesti täyden näkymän toimitusketjuihin sekä minimoida liiketoiminnan riskit. Digitaaliset teknologiat ovat avainasemassa, jotta yritykset ja niiden kumppanit voivat määritellä toimitusketjunsa turvallisesti uudelleen”, sanoo Orange Business Servicesin executive vice president, international, Kristof Symons.

Lisäpotkua vastuullisuusohjelmiin

Vaikka kriisi on siirtänyt monessa yrityksessä vastuullisuusasiat tärkeysjärjestyksessä alaspäin, 59 % oli kuitenkin sitä mieltä, että eettisyyden ja vastuullisuuden sivuuttaminen on merkittävä liiketoimintariski, joka vaikuttaa yrityksen tulokseen.

Jatkossa 85 % vastaajista aikoo investoida enemmän vastuullisuuteen. Tähän sisältyvät mm. uudet menetelmät datan keräämisen, joiden avulla saadaan parempi näkymä vastuullisuuden tunnuslukuihin ja voidaan hallita paremmin vastuullisuuteen vaikuttavia tekijöitä, kuten energiankäyttöä. Älykkäiden tehtaiden avulla voidaan esimerkiksi säästää 30 % energiakustannuksista.

”Pandemia loppuu jossain vaiheessa. Mutta ilmastonmuutos ja vastuullisuus ovat kanssamme vielä tulevien vuosikymmenten ajan”, sanoo Antwerpenin sataman digitaali- ja tietohallintojohtaja Erwin Verstraelen. ”Esimerkiksi Euroopan vihreän kehityksen ohjelma asettaa kaikille sidosryhmille paineita päästölähteiden tunnistamiseen ja niiden ympäristöjalanjäljen pienentämiseen. Toimitusketjulla on tässä tärkeä rooli”.

Jos organisaatiot toimivat kuten sanovat, digitaalisesti ohjatuista vastuullisuusohjelmista tulee osa lähes kaikkien yritysten toimintaa seuraavien kahden vuoden kuluessa.

Real-time Intelligence and the Future of Supply Chains -tutkimusraporttiin vastasi 320 kansainvälisten yritysten päättäjää 18 eri maasta. Tutkimuksen teki Financial Timesiin kuuluva itsenäinen Longitude-tutkimusyhtiö Orange Business Servicesin toimeksiannosta elo-lokakuussa 2020.

Orange Business Services
Orange Business Services on Orange-konsernin globaaleista yrityspalveluista vastaava yhtiö. Sen 27 000 työntekijää tukee yrityksiä digitaalisen murroksen kaikissa vaiheissa. Orange Business Services tarjoaa digitaalisia ratkaisuja mm. ohjelmisto-ohjattuihin tietoverkkoihin, monipilvipalveluihin, tekoälyyn ja dataan, älykkäisiin mobiilipalveluihin sekä kyberturvaan. Se on mukana yritysten datataipaleen kaikissa vaiheissa datan keräyksestä, siirtämisestä, tallennuksesta ja prosessoinnista aina analyysiin ja jakamiseen saakka. Orange Business Services toimii luotettuna kumppanina yli 3 000 monikansalliselle yritykselle.