Netprofile 5.4.2022 14:25

Suomesta Euroopan patenttivirastoon jätettyjen patenttihakemusten määrä kasvoi merkittävästi pandemiasta huolimatta

  • Suomalaisyritysten Euroopan patenttivirastoon jättämien patenttihakemusten määrä kasvoi vuonna 2021 yhteensä 11 prosenttia jo toista vuotta peräkkäin
  • Suomen kasvuvauhti oli toiseksi korkein verrattuna johtaviin Euroopan maihin
  • Suomen suunta kääntynyt monen vuoden jälkeen taas nousujohteiseksi
  • Digitaalisen viestinnän patenttihakemukset kasvoivat 41 prosenttia, televiestinnän 23 prosenttia
  • Espoo on yksi Euroopan innovatiivisimmistä kaupungeista
  • Nokian patenttihakemusten määrää kasvoi 26 prosenttia

München, 5. huhtikuuta 2022 – Suomesta Euroopan patenttivirastolle (EPO) jätettyjen patenttihakemusten määrä kasvoi vuonna 2021 yhteensä 11,2 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen (2020: +11,4 %). Kaikkiaan Suomesta jätettiin 2 111 hakemusta. Kyseessä on jo toinen peräkkäinen vuosi, kun hakemusten määrä kasvoi yli 11 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi tänään julkaistuista EPO:n vuoden 2021 patenttitilastoista. Suomi on EPO:n tilastoissa kymmenen parhaiten menestyneen eurooppalaisen maan joukossa yhdessä Ruotsin kanssa, jossa kasvua oli 12 prosenttia. Muissa Euroopan maissa patenttihakemukset kasvoivat keskimäärin 2,7 prosenttia, jolloin Suomen kasvu oli eurooppalaiseen keskiarvoon nähden yli nelinkertainen. Suomi on tilastojen mukaan taas nousujohteessa, sillä vuosina 2015–2019 Suomen hakemusmäärät pysyivät joko tasaisina tai laskivat. (Kaavio: Growth of patent applications at the EPO from Finland).

Suomalaisten keksintöjen määrän nousua selittää suurelta osin digitaalisen teknologian kasvu. Suomen suurimmista teknologian aloista neljä kuudesta oli digitaalisia teknologioita. Eniten patenttihakemuksia jätti digitaalisen viestinnän ala, jonka hakemusten määrä kasvoi 40,7 prosenttia. Toiseksi aktiivisin patenttien hakija oli televiestintä (+22,5 %) ja kolmanneksi tietotekniikka (+6,7 %). Kuudenneksi suurin ala, audiovisuaalinen teknologia, kasvoi 2,7 prosenttia.

Eniten kasvua digitaalisissa ja terveydenhuollon teknologioissa

Digitaaliset keksinnöt kasvattivat merkittävästi koko EPO:n patenttihakemusten määrää vuonna 2021. Digitalisaation edetessä tilaston suurimmat kasvajat olivat digitaalisen viestinnän ja tietotekniikan alat. Näiden jälkeen vahvaa kasvua osoittivat myös lääke- sekä bioteknologia-ala, joita vauhdittivat kehitys rokotteissa ja muussa lääketieteessä. EPO sai vuonna 2021 kaikkiaan 188 600 patenttihakemusta. Hakemusten määrä nousi 4,5 prosenttia. Sitä ennen vuonna 2020 hakemusten määrä laski hieman (-0,7 %).

“Patenttien suuri kysyntä viime vuonna osoittaa innovaatiokyvyn pysyneen tasaisen vahvana”, sanoo EPO:n puheenjohtaja António Campinos. “Se kertoo innovaattorien luovuudesta sekä sitkeydestä niin Euroopassa kuin muualla maailmassa. Jätettyjen patenttihakemusten korkea lukumäärä sekä vahva kasvu digitaalisen teknologian aloilla tukee vahvasti jatkuvaa digitalisaatiota kaikilla sektoreilla ja toimialoilla”, Campinos lisää. (Kaavio: Leading 15 fields of technology – Finland).

Kiinassa eniten kasvua

Suurin osan EPO:n patenttihakemusten kasvusta vuonna 2021 tuli Kiinasta (+24 % vuodesta 2020) ja Yhdysvalloista (+5,2 %). Patenttihakemusten määrä Euroopan patenttiviraston 38 jäsenmaasta nousi 2,8 prosenttia. Eurooppalaisten hakemusten määrä kuitenkin laski suhteessa muihin alueisiin 50 prosentista vuonna 2013 yhteensä 44 prosenttiin vuonna 2021. Suunta kertoo siitä, että yhä useammat keksintöjen tekijät Euroopan ulkopuolella ja erityisesti Aasiassa pyrkivät suojaamaan keksintöjään eurooppalaisilla markkinoilla.

Vaihtelevia trendejä Euroopassa

Euroopan suurimmat patenttien hakijamaat, Saksa (+0,3 %) ja Ranska (-0,7 %), pysyivät tilastoissa pääpiirteissään ennallaan. Sen sijaan Britannian hakemusten määrä laski entisestään (-1,2 %). Monet Euroopan maat paransivat sijoitustaan, näiden joukossa Tanska (+9,2 %), Espanja (+8,9 %), Italia (+6,5 %), Sveitsi (+3,9 %), Belgia (+3,3 %) ja Alankomaat (+3,1 %).

Aasialaiset yhtiöt johtavat patenttitilastoja Euroopassa

Kiinan Huawei oli vuonna 2021 EPO:n suurin patenttihakija (kuin myös 2019), perässään vuoden 2020 tilastoja johtaneet eteläkorealaiset Samsung ja LG. Ericsson ja Siemens nousivat tilastoissa kumpikin yhden sijoituksen verran ja olivat tällä kertaa neljäntenä ja viidentenä

Nokia kasvatti patenttihakemusten määrää yli neljänneksellä

Nokia jätti yhteensä 1038 patenttihakemusta. Määrä oli vuonna 2021 yhteensä 25,7 prosenttia suurempi kuin vuonna 2020. Nokia säilytti samalla paikkansa yhtenä EPO:n aktiivisimmista patentinhakijoista sijalla 14. Vuonna 2020 se oli vielä sijalla 16. ja vuonna 2019 sijalla 20. Suomen tilastoissa Nokian jälkeen toiselle sijalle ylsi Valmet (66 hakemusta), Stora Enso (44) ja Teknologian tutkimuskeskus VTT (43). Viisikko oli jo kolmatta kertaa Suomen aktiivisimpien patentinhakijoiden kärjessä. (Kaavio: Top EPO applicants from Finland – 2021).

Espoo yksi Euroopan innovatiivisimmistä keskuksista

Kaikista Euroopan kaupungeista Espoo oli 1252 hakemuksellaan Euroopan kuudenneksi suurin patenttien hakija. Sen edelle nousivat vain München, Pariisi, Eindhoven, Lontoo ja Tukholma. Suomen sisällä Helsingin ja Uudenmaan alue on ylivoimaisesti merkittävin patenttien hakija. Sen osuus kaikista Suomen hakemuksista oli kolme neljäsosaa (74,9 %). Helsingin ja Uudenmaan alue oli samalla Euroopan (EU27) alueen 11. aktiivisin patenttihakija. Vielä edeltävänä vuonna se oli sijalla 13. (Kaavio: Leading EU regions for patent applications at the EPO in 2021).

Suomessa patenttihakemusten määrä väestöön suhteutettuna kasvoi

Suomi nousi Euroopassa kuudennelta sijalta viidenneksi maan väestöön suhteutettujen patenttihakemusten lukumäärässä. Vuonna 2021 Suomesta jätettiin kaikkiaan 380 hakemusta miljoonaa asukasta kohti, kun vastaava luku vuonna 2020 oli 340. Lukua voidaan pitää maan innovaatiokyvyn mittarina. Suomen edelle nousivat ainoastaan Sveitsi, Ruotsi, Tanska ja Alankomaat. (Kaavio: European patent applications per million inhabitants).

Kaaviot ja yksityiskohtaiset tiedot EPO:n vuoden 2021 patenttitilastoista löytyvät osoitteesta: www.epo.org/patent-index2021

Mediakontaktit:


Euroopan patenttivirasto
Luis Berenguer Giménez
Principal Director Communication / EPO Spokesperson

Rainer Osterwalder
Press Spokesperson

EPO Press Desk
Puh: +49 89 2399 1833
Puh: +49 163 8399 527
press@epo.org

Shepard Fox Communications / Netprofile
Hanna-Maria Lifländer
Puh: +358 40 580 1477
hanna@netprofile.fi

Euroopan patenttivirasto 

Euroopan patenttivirasto on Euroopan suurimpia julkisia palveluinstituutioita, jossa työskentelee noin 6 400 henkilöä. Sen pääkonttori sijaitsee Münchenissä ja lisäksi sillä on toimistoja Berliinissä, Brysselissä, Haagissa ja Wienissä. EPO perustettiin vahvistamaan eurooppalaista patenttiyhteistyötä. EPO:n keskitetyn patenttien myöntämismenettelyn kautta keksijät saavat korkeatasoisen patenttisuojan keksinnöilleen kaikissa 44 Euroopan patenttiviraston jäsenmaassa, joiden markkina-alueella asuu yhteensä 700 miljoonaa ihmistä. EPO on lisäksi maailman johtava patenttitietokantojen ylläpitäjä ja patenttien etsimiseen erikoistunut viranomainen.