Maisa Enqvist 18.1.2019 15:14

Pauliina astui remmiin ja koko Netprofilen some-elämä räjähti – uusi virtuaalitiimi tuo poikkeuksellista lisäarvoa asiakkaille

sometiimi
Kuvassa vasemmalta: Hanna-Maria Lifländer, Maisa Mattila, Emmi Paunonen, Pauliina Ihalainen ja Laura Nousiainen.

Iloinen perhetapahtuma Ludviginkadulla! Netprofilen riveihin liittyi tällä viikolla uusi somespesialisti, Pauliina Ihalainen. Yhteiskuntatieteiden maisteriksi viime kesänä valmistunut somenatiivi Pauliina tulee jakamaan hommia Netprofilen (virkaiältään) vanhempien someosaajien kanssa. Hommia totisesti riittääkin, sillä iloksemme suomalaisten teknologiayritysten sosiaalisen median tarpeet kasvavat kasvamistaan.

Pauliinan saapuminen toi mukanaan myös firman sisäisen uudistuksen: perustimme virtuaalitiiminä toimivan sometiimin.

Sometiimissä eri asiakkaille erilaisia sometoimenpiteitä tekevät asiantuntijamme pääsevät entistä helpommin jakamaan keskenään tietoa kanavien algoritmimuutoksista, somessa vellovasta keskustelusta ja mainostyökalujen parhaista käytännöistä. Tiimi myös ideoi kimpassa kampanjakonsepteja, järjestää sisäisiä koulutuksia ja tietysti tuuraa toisiaan käytännön työssä lomien, yllättävien poissaolojen ja kiiresesonkien aikana.

Tietoa, oppia ja tukea olemme toki kollegoille jakaneet tätä ennenkin, mutta firman ja porukan kasvaessa katsoimme parhaaksi, että otamme tässä askeleen strukturoidumpaan suuntaan.

Tutustu alla sometiimimme jäseniin!

Maisa, viestintäkonsultti ja tiimin vetäjä
Aloitti Netprofilella: marraskuussa 2015
Erikoisosaamisalueet: yleisen digi-intoilun, projektinhallinnan ja markkinointiviestinnän konsultoinnin lisäksi somekampanjoiden suunnittelu, konseptointi ja raportointi, mutta osallistuu tarpeen mukaan mielellään myös kampanjoiden toteuttamiseen.
Työn ulkopuolella tykkää: liikkua juosten, pyörällä ja salilla, syödä fine dining -ravintoloissa ja vähän muuallakin.

Emmi, somespesialisti
Aloitti Netprofilella: joulukuussa 2017
Erikoisosaamisalueet: syvän pään osaaminen somestrategioiden suunnittelussa ja toteutuksessa, konseptointi ja raportointi.
Työn ulkopuolella tykkää: tuottaa ja katsoa koiravideoita, kuluttaa jumppatrikoita ja syödä pitsaa.

Pauliina, somespesialisti
Aloitti Netprofilella: tammikuussa 2019
Erikoisosaamisalueet: somesisältöjen ja kampanjoiden suunnittelu, tuotanto ja kehittäminen.
Työn ulkopuolella tykkää: kaikesta mäyräkoiriin liittyvästä, sushista, laskettelureissuista ja kesäfestareista.

Hanna-Maria, viestintäkonsultti ja vaikuttajamarkkinoinnin spesialisti
Aloitti Netprofilella: 2015
Erikoisosaamisalueet: päivittäisten asiakas- ja mediasuhteiden ohella somekampanjat, vaikuttajamarkkinointi ja media-analyysit.
Työn ulkopuolella tykkää: tehdä omaa musiikkia, valokuvauksesta ja muista taidejutuista, kaikenkarvaisista nelijalkaisista kavereista.

Laura, projektipäällikkö
Aloitti Netprofilella: tammikuussa 2018
Erikoisosaamisalueet: vahva teknologiaymmärrys, monipuolinen someosaaminen ja projektien hallinta.
Työn ulkopuolella tykkää: nauttia auringosta kaikkina vuodenaikoina, rentoutua ystävien seurassa ja liikuttaa itseään mm. joogan asanoiden tahtiin.

Haluaisitko sinä hyödyntää osaamistamme sosiaalisen median toimenpiteidesi edistämisessä? Ota yhteyttä tiimin vetäjään Maisa Mattilaan (maisa@netprofile.fi), niin katsotaan kuinka voimme auttaa.