Essi Isomäki 9.8.2018 15:18

Näkyvyyttä haetaan, mutta huomiota saadaan - jos saadaan

andre-mouton-193050-unsplash

Tiedätkö miten voi hakea näkyvyyttä IT-alan tapahtumissa? Pukeutumalla punaiseen. Tai mihin tahansa kirkkaaseen väriin – suurin osa väestä kun on pukeutunut tummaan.

Jos seminaarissa istuu kirkkaanpunaisessa jakussa kuin Angela Merkel valtiovierailulla, voi tosiaan tuntua siltä, kuin olisi huomion keskipiste. Yhtä hyvin tunne voi olla myös illuusio: kenties kaikki keskittyivätkin kiinnostavaan puhujaan lavalla, eikä kukaan noteerannut poikkeavaa tyyliäsi.

Myös yritykset ajautuvat joskus käyttämään turhaan rahaa ja aikaa markkinoinnin ja viestinnän toimenpiteisiin, joiden tulokset eivät ulotu kilpailijoiden saaman huomion tasolle. Näin käy erityisesti silloin, jos lähinnä tarkkailee herkeämättä omaa somevirtaansa tai pöydälle kvartaaleittain ilmestyvää lehtileikepinoa.

”Mutta meidän postauksistahan tykätään ja leikkeitäkin on monta!” Vaan tiedätkö, huomattiinko kilpailijanne sisältömeressä useammin kuin teidät?

Hamusiko klikkaava sormi sittenkin ahkerammin kilpailijan sisältöä? Missä asioissa valokeila osui juuri teihin?

Työkaluja oman huomiotilanteen selvittämiseksi on monia. Me täällä Netprofilella teemme asiakkaillemme Huomioanalyysejä, joissa luodaan katsaus yrityksen brändiin ja kilpailijoihin sekä relevantteihin keskustelunaiheisiin mediassa ja somessa.

Huomioanalyysien läpikäynti on joskus kivaa, toisinaan tuskallista. Iloksi tuska kuitenkin viimeistään muuttuu, kun tulevien markkinointitoimien suunnitteluun saa perspektiiviä ja tavoitteet selkiytyvät. Silloin työkin kantaa hedelmää ja seuraava analyysi näyttää entistä paremmalta.

Jos tilannekatsaus oman yrityksesi tilanteesta kiinnostaa, tilaa meiltä numerodataa brändisi saamasta huomiosta kilpakentällä sekä samaan syssyyn ehdotukset, millä taktiikalla yleisön katse syksyllä kääntyy oikeaan suuntaan.

Tilaa Huomioanalyysi

P.S. Jos se jakku kuitenkin toimi seminaarissa ja taskut täyttyivät käyntikorteista, älä turhaan vaihda taktiikkaa!

Kuva: Andre Mouton, Unsplash