Judit Vikman 24.4.2020 17:26

Kuinka koronan aikaan tulisi viestiä ulospäin?

Viestintään kohdistuu koronapandemian johdosta runsaasti odotuksia, sillä ihmisten tiedon tarpeella on tapana kasvaa kriisien aikaan. Uudessa ja hankalassa toimintaympäristössä luoviminen tuottaa yrityksille puuhaa ja päänvaivaa, eikä viestintäkysymysten pohtiminen kaiken muun tekemisen keskellä todennäköisesti tunnu järin kutsuvalta. Viestintään ei kuitenkaan tulisi suhtautua ylimääräisenä rasitteena, vaan ymmärtää sen olevan elimellinen osa kriisin hoitoa.

Kun yrityksen sisäinen viestintä on ensin laitettu järjestykseen, eli huolehdittu siitä, että viestintä on johdonmukaista ja sitä on paljon, on aika pohtia myös ulkoisen viestinnän suuntaviivoja. Tätä varten olen listannut muutamia keskeisiä vinkkejä onnistuneeseen korona-ajan viestintään.

Kerro, miten nykyinen tilanne on muuttanut liiketoimintaasi
Ihmisten tiedon tarve on nyt suuri, ja poliitikkojen ja viranomaisten lisäksi myös yrityksiltä kaivataan avointa ja runsasta viestintää. Näin ollen onkin tärkeä kertoa, miten nykyinen tilanne on muuttanut organisaatiosi toimintaa. Jos esimerkiksi tarjoat palveluitasi eri muodossa tai eri aikaan, on tiedon syytä löytyä helposti niin verkkosivuiltasi kuin sosiaalisen median kanavistakin. Lisäksi on tärkeä viestiä selvästi siitä, millaisia turvallisuustoimenpiteitä yritykselläsi on käytössä ja odotetaanko asiakkailta tietynlaista käyttäytymistä.



Korona ei ole hevonen, joten älä ratsasta sillä 

Etenkin kriisin alussa korviini kantautui paljon viestejä, joissa yrityksen tarjoamaa tuotetta markkinoitiin juuri tähän maailman tilanteeseen sopivana – perusteetta. Liki jokaista ihmistä koskettavaa kriisiä ei sovi käyttää markkinointijippona, eikä se sellaisena järin toimiva olekaan. Vaikka ajankohtaisuuteen vetoaminen toimiikin markkinointiviestinnässä hyvin, on myös yllätyksellisyys usein toimiva lähestymistapa. Nyt onkin syytä unohtaa koronakikat ja keskittyä lyömään yleisösi ällikällä. Mieti siis kahdesti, onko koronatilanteen esiin nostaminen kulloisessakin yhteydessä todella tarpeen.

Luo toivoa, älä toivottomuutta 

Jos edellisessä kohdassa mainitun kehotuksen mukaisesti olet pohtinut tuotteesi merkittävyyttä korona-ajan maailmassa ja todella todennut sen erityisen ajankohtaiseksi, älä kuitenkaan hyödynnä markkinointiviestinnässä pelkoa. Turvattomuus ja turvallisuus sekä yksinäisyys ja yhteisöllisyys ovat kolikon kaksi kääntöpuolta, jotka vilisevät korona-ajan keskusteluissa. Jos siis nostat viestinnässäsi esiin nykyisen tilanteen, on tärkeä keskittyä lisäämään turvallisuuden ja yhteisöllisyyden tunnetta ja välttää niiden kääntöpuolten ja muiden uhkakuvien lietsomista.

Tekoja ennen sanoja
Toiveikkuuden, empatian ja yhteisöllisyyden korostaminen viestinnässä ei ole keneltäkään kielletty – päinvastoin. Varo kuitenkin esiintymästä hyväntekijänä, ellei siitä ole (vielä) näyttöjä. Monet organisaatiot ovat kantaneet kortensa upeasti kekoon, mutta yleensä tästä on syytä viestiä vasta siinä vaiheessa, kun korsia on jo muutama kannettu.

Kaipaatko lisää vinkkejä viestintään? Me olemme täällä sinua varten!

OTA YHTEYTTÄ