Maisa Enqvist 14.6.2021 15:34

Haemme B2B-someammattilaista

Etsimme kokeneeseen ja ketterään tiimiimme sosiaaliseen mediaan vihkiytynyttä osaajaa, joka syttyy syvän pään teknologia-aiheista, on kirjallisesti lahjakas ja palvelee asiakkaita vankalla otteella.

Ydintehtäviisi kuuluvat terävien copyjen kirjoitus suomeksi ja englanniksi, kohdennettujen somekampanjoiden ideointi, suunnittelu ja rakentaminen, asiakkaidemme orgaanisten sometoimenpiteiden hoito, sekä raportointi. Oletamme sinun luonnollisesti pysyvän perillä kanavien uudistuksista ja konsultoivan asiakkaitamme somen parhaista käytännöistä.

Olemme kiinnostuneita kuulemaan myös muista erikoistaidoistasi – ja siitä, mitä olet seuraavaksi kiinnostunut oppimaan.

Osana digitiimiämme pääset monipuolisesti mukaan digitaalisen markkinoinnin pyörteisiin, joten toivomme, että olet avoin kehittämään osaamistasi myös somen ulkopuolella!

Mitä me voimme sinulle tarjota?

Netprofile on uutta teknologiaa kehittävien ja hyödyntävien yritysten markkinointiin ja viestintään keskittynyt suomalainen konsulttiyritys. Asiakkaamme ovat pääasiassa teknologia-alan B2B-yrityksiä ja omien alojensa edelläkävijöitä.

Meillä pääset osaksi inspiroivaa ja ammattitaitoista työyhteisöä. Some ei ole meille pelkkää hupia, vaan vakavasti otettava ja tehokas keino liidien tuotantoon ja asiantuntijasisältöjen jakeluun. Tavoitamme somessa aikuisia ammattilaisia, joiden rinnassa sykkii insinöörisydän.

Maksamme palkkaa ja henkilöstöetumme ovat oikeasti hyvät. Se, mitä tarjoamme noiden lisäksi, on kuitenkin todellinen syy siihen, miksi olet meidän tiimissämme.

Mitä arvelet, tulisitko luomaan ihmeitä kanssamme?

Kerro Maisalle su 25.7. mennessä, miksi juuri sinä olet meidän uusi työkaverimme ja mitä tuloksellista olet somen parissa aiemmin tehnyt. Maisa vastaanottaa viestisi mieluiten mailiinsa maisa@netprofile.fi.

PS. Somespesialistimme Pauliina kertoo blogissa työpäivästään!

NETPROFILEN KOKO TIIMI »