Joni Svärd 2.6.2022 10:55

Ei niin pientä firmaa, etteikö vastuullisuus voisi olla strategiassa

Vastuullisuus ei ole enää listattujen yritysten pakkopullaa, vaan jykevä kilpailuetu. Sitä se on alati enenevissä määrin myös pienille yrityksille, joillekin jo elinehto.

Osalle vastuullisuuden osoittamisen vaade tulee yllätyksenä. Yhä useampi ISO YRITYS OY perkaa koko arvoketjunsa ja pyytää alihankkijana tai yhteistyökumppanina toimivalta pieneltä yritykseltä selonteon vastuullisuudesta. Se on läpinäkyvyyden vaade.

Asiakkaat, sijoittajat, järjestöt ja muut äänivaltaiset sidosryhmät ja -henkilöt vaativat läpinäkyvyyttä. Alati kasvavaan läpinäkyvyyden paineeseen voi tutustua tarkemmin pohjoismaisen yritysvastuuverkoston FIBSin tutkimuksessa.

Vastuullisuusvaatimusten todellisuus etenee kiihtyvällä tahdilla myös IT-alalla. Enää ei voi julistautua vastuulliseksi kertomalla, kuinka konttorilla ei enää tulosteta ja kuinka tarkkaan roskat lajitellaan. Nekin ovat tärkeitä tekoja, mutta eivät enää riittäviä.

IT-sektorin ekologisen vastuullisuusajattelun todellisuuteen onkin ehditty jo perustaa Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen vetämä Green ICT -hanke, joka kokoaa yhteen ympäristövastuusta kiinnostuneita alan toimijoita.

Koulutuksesta vankempaa selkänojaa

Nämä ajatukset kumpuavat tämän vuoden Netprofile Grow -kokemuksestani. Halusin perehtyä vastuullisuuteen ja vastuullisuusviestintään. Koulutuksesta sain vahvistusta monista eri lähteistä syntyneille mielikuvilleni samalla kun ammensin roppakaupalla vankempia näkökulmia ja työkaluja. Kouluttajina olivat vastuullisuuden asiantuntijat Heidi Korva, Sini Harkki, Anniina Mustalahti, Helena Karhujoki ja Lotte Suveri.

Vastuullinen IT-yritys tiedostaa liiketoimintansa vaikutukset koko arvoketjunsa mitalta ja toimii todennettavasti esimerkiksi ilmaston ja työolojen parantamisen eteen. Myöskään vaikeita asioita ei pidä väistää.

Vielä helmikuun alkupuolella vastuullisuuskeskustelussa näkyivät lähinnä ympäristö- ja työolokysymykset. Helmikuun 24. päivän jälkeen moni yritys ajoi renkaat vinkuen vauhdilla seinään, kun ei reagoinut riittävän ajoissa Venäjän hyökkäyssodan vastaisiin toimenpiteisiin ja talouspakotteisiin.

Demokraattisten valtioiden kansalaiset nousivat tukemaan Ukrainaa ja vaatimaan konkreettista vastuullisuutta yrityksiltä. Vaihtoehdoksi ei enää kelvannut edes kevyesti Venäjällä jatkaminen, vaan niin nopea poistuminen kuin vain mahdollista. Viivyttelyn ja venkoilun leima saattaa olla sidosryhmien ja asiakkaiden muistissa pitkään.

Avoimesti ja rennosti – selkosuomella

Uskottavasti avoin ja läpinäkyvä tarkoittaa sitä, että toiminnan tavoista, laajuudesta ja tilasta on tarjottava tietoa halukkaille. Kuten kaikessa viestinnässä, myös vastuullisuusviestinnän materiaaleissa on syytä välttää kapulakieltä ja jargonia.

Tyylilajin ei siis tarvitse olla mutkikasta ja tylsää, vaan erottautumisen voi aloittaa esimerkiksi olemalla rento. Ja jos tone of voice on Varustelekan tasoa, voi omista puutteista puhua rouheastikin. Siitä jää muistijälki.

Myös vastuullisuuden saralla voi kasvaa ajatusjohtajaksi. Jos rohkeus riittää ajatusjohtajuuden tavoittelemiseen, kannattaa ottaa kantaa, tuoda näkemyksiä keskusteluun ja synnyttää keskustelua. Vastuullisuus rakentuu kestävimmin dialogissa.

Mitenkäs menee niinku omasta mielestä?

Käännän katseen vielä meihin, työpaikkaani. Netprofilessa vastuullisuus on ennen kaikkea tekoja, joka näkyy jokapäiväisissä valinnoissa ja myös strategiassa. Netprofilessa vastuullisuus on sisäänrakennettuna arvoihin ja moniin käytännön tapoihin toimia.

Arjen vastuullisuus on näkynyt julkisesti eniten oman toimialamme vastuullisuuden kehittämiseen ja eettisiin toimintatapoihin vaikuttamisessa Suomessa ja kansainvälisesti. Se näkyy osallistumisena Euroopan neuvoston CAHAI-työryhmän työskentelyyn (tekoäly ja ihmisoikeudet). Artikkelia komistavassa kuvassa ollaan tämän työn kovassa ytimessä.

IMG_2377

Netprofilen Christina Forsgård osallistuu kansainvälisen viestintäorganisaation etiikkapuheenjohtajana Euroopan neuvoston CAHAI-työryhmän työskentelyyn, jossa valmistellaan tekoälyn kehittämiseen ja käyttöön liittyvää kansainvälistä ihmisoikeuslainsäädäntöä.

Vastuullisuus näkyy myös toimistollamme, tarjoiluissa ja asiakastyössä. Taloudellisesti se näkyy myös asiakasvalinnoissa. Olemme kohteliaasti kieltäytyneet työskentelystä yrityksille, joiden toiminta ei mielestämme ole vastuullista. Näin myös tänä Venäjän hyökkäyssodan keväänä, jolloin kriisiviestintäavulle on ollut runsaasti kysyntää.

Vaikka Netprofile ei kokonsa vuoksi ole velvollinen tuottamaan vastuullisuusraportteja, ehkä meidän kannattaisi. Vastuullisuus voi silti olla todellisuutta, vaikka se ei olisi raportissa.

 
Pysy kuulolla Netprofilen tuoreimmista uutisista ja tilaa uutiskirjeemme!