Antti Möller 22.8.2019 10:07

Älysormus valvoo unta – mutta auttaako notifikaationalkutus?

JPEG-kuva

Jotkut väittävät, että tieto lisää tuskaa. Kesällä otin käyttöön Oura-älysormuksen ja se osoitti minulle jälleen, että hyvin paketoituna näin ei todellakaan ole.

Maailma on pullollaan kaikenlaisia hilavitkuttimia ja härpäkkeitä. Monen laitteen hyödyllisyyden voi perustellusti kyseenalaistaa, ja myös työnantajaltani saamani Ouran suhteen minulla oli aluksi epäilykseni. Ajatus on toki mitä parhain, sillä pomoni halusivat auttaa meitä pitämään itsestämme parempaa huolta. Skeptisyyteni pohjautui siihen, että minulla oli jo urheilukello ranteessa: mitä merkityksellistä tämä sormus voisi minulle vielä antaa?

Osoittautui, että yllättävän paljon.

Miksi itseä pitäisi mitata?

Minut paremmin tuntevat tietävät, että olen perusluonteeltani varsin harkitsevainen. Näin oli myös älykkäiden sporttilaitteiden kanssa, en ollut edelläkävijöiden joukossa #quantifiedself-huumassa. Kuitenkin siitä on jo useampi vuosi, kun otin käyttöön ensimmäisen urheilukellon. TomTomin laite mittasi mm. sykettä ja päivittäisiä askelia.

Erityisesti askelmittarin tulokset olivat kaltaiselleni ajatustyöläiselle aluksi kauhistus: toimistolla vietetyn työpäivän päätteeksi askelia saattoi olla plakkarissa vaivaiset pari tuhatta, etäpäivistä puhumattakaan! Toki yleensä pyöräilen töihin, mutta silti aloin oivaltaa, että omassa arjessa on parantamisen varaa.

Samoihin aikoihin innostuin uudesta harrastuksesta, juoksemisesta. Sittemmin juoksukengissä vietetty aika on vain lisääntynyt, ja samalla nälkä oman kehityksen seuraamiseen kasvoi. Urheilukello vaihtui Garminiin, joka antaa entistä tarkempaa tietoa nopeudesta sekä sykkeestä suorituksen aikana.

Jälkikäteen on helppo todeta, että jäin itseni mittaamiseen aika nopeasti koukkuun. Päivittäiset numerot puhuivat minulle selvää kieltä siitä, kuinka epäterveellistä tavallinen toimistotyö on. Sitting is the new smoking oli omalla kohdallani täysin totta. Tarvitsin kuitenkin teknologiaa tämän minulle todistamaan.

Arki kuntoon

Moni kaltaiseni urheilua säännöllisesti harrastava varmasti ajattelee, että jokunen tunti hikiliikuntaa viikossa riittää. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole:

“Uusimpien tutkimusten valossa on jopa perusteltua väittää, että urheilua harrastamaton, mutta koko päivän jaloillaan oleva, paikasta toiseen kävelevä myymäläapulainen viettää terveellisempää elämää kuin viidesti viikossa tunnin urheileva, mutta päivät toimistotyössä istuva henkilö.”

Näin toteaa edesmennyt urheilulääkäri Aki Hintsa kirjassaan Voittamisen anatomia. Tämä on aika karua luettavaa meille istumatyöläisille – ja juuri siksi Ouran antama palaute on niin tarpeen.

Tätäkin kirjoittaessani sain sormukselta viestiä: "Time to stretch your legs a bit?" Sävy on juuri sopiva, ei syyllistävä vaan lempeästi kannustava.

Lukuisia huippu-urheilijoita ja bisnesjohtajia valmentanut Hintsa uskoi pienten tekojen voimaan. Analysoituaan henkilön elämän eri osa-alueet hän listasi 2–3 pientä mutta konkreettista asiaa, joihin valmennettavan tuli seuraavien viikkojen aikana pyrkiä. Hän saattoi kehottaa menemään nukkumaan puoli tuntia aiemmin tai pysäköimään auton reilun kilometrin päähän toimistolta ja kävelemään loppumatkan töihin.

Ouran palaute voi vaikuttaa samalla tavalla. Kysyin kollegoiltani, onko älysormuksen käyttö saanut heitä muuttamaan käyttäytymistään. Tulos oli jopa yllättävä: 90 prosenttia vastasi, että laite on konkreettisesti sparrannut parempiin elämäntapoihin!

Kuomien kommentit kertovat hyvinvoinnin pelillistämisen mahdollisuuksista sekä siitä, miten hauskasti teknologia voi arkeen sulautua:

"Konkreettisia esimerkkejä: olen luopunut iltakahvista, välttelen alkoholia liian lähellä nukkumaanmenoa (siis jos on vaikka illallisella, huomaan juovani vähemmän ja lopettavani aikaisemmin) ja liikun enemmän."

"Joka aamu olen katsonut, miltä yön uni näytti Ouran mukaan. Ouran käyttö kyllä kannustaa mm. menemään entistä aikaisemmin nukkumaan. Pitkin päivää seurailen paljonko askelia on tullut, olenko ollut riittävän aktiivinen vai olisiko esim. lyhyt iltakävely vielä tarpeen. Puhunkin jo usein "Oura-kävelystä" tai "Oura-askelista" tai että "nyt Oura kyllä tykkää" 😀"

Virtaa ja lisää vuosia

Täytin juuri 40 vuotta ja rajapyykin ylittäminen väistämättä sai ajattelemaan omaa terveyttä. Onneksi aika paljon voi itsekin vaikuttaa siihen, että virtaa riittää duuniin ja arkeen vielä työpäivän jälkeenkin. Ouran hyvinvointidatasta itselleni tärkeimmäksi on osoittautunut unta ja palautumista koskevat tiedot.

Hyvin nukuttu yö on yksi elämän pienistä suurista iloista, mutta sen saavuttaminen on niin kovin helppo sössiä. Oura vahvisti käsitystäni omasta luontaisesta nukahtamisikkunasta ja on saanut minut välttämään myöhäisillan rankkoja treenejä.

Minulla on tällä hetkellä selkeä urheilutavoite ja siihen suunniteltu haastava juoksuohjelma, joten kehon vireystilalla on merkitystä. Oura pukee valmiustason helposti ymmärrettävään 0-100 asteikkoon mutta tarjoaa uteliaalle myös rutkasti syventävää lisätietoa. Olen oppinut paljon uutta esimerkiksi sykevälivaihtelusta ja yöllisestä leposykkeestä. Uusia kysymyksiäkin on toki noussut, ihmettelen mm. usein vähäiseksi jäävää REM-unta.

Kun vire on kohdillaan, on mukava lähteä töihin tai pidemmällekin lenkille.                    Kun vire on kohdillaan, on mukava lähteä töihin tai pidemmällekin lenkille.

Kaiken kaikkiaan tämän kotimaisen laitteen sekä sovelluksen käyttökelpoisuus ja design ovat yllättäneet minut positiivisesti. Hyvinvointidata on pureksittu helposti omaksuttavaan muotoon, mutta myös tiedonnälkäiselle on tarjolla luettavaa. Aina aamuisin kiinnostaa nukuttu yö ja päivän vire, ja lisään myös treenit sovellukseen käsin. Lisäksi Ouran kohdalla olen tehnyt harvinaisen poikkeuksen ja sallinut notifikaatiot kännykän ruudulle, koska sormuksen antamat vinkit ovat juuri sellaisia, joiden haluankin keskeyttävän minut.

Omien tuntemusten ja vertailulaitteen perusteella data vaikuttaa luotettavalta. Johannes Puron sanoihin onkin helppo yhtyä: aktiivista ruuhkavuosielämää viettävälle Oura tarjoaa varmasti virikkeitä parempaan huomiseen.

Mikäli haluat tulla juttelemaan älylaitteista tai ylipäänsä teknologian uusista tuulista, niin tervetuloa Shiftiin Turkuun 29.-30.8.!

OTA KAIKKI IRTI SHIFTISTÄ 2019