Essi Isomäki 1.12.2015 14:45

Voittajan on helppo hymyillä

ICCO_GlobalAwards2015-Netprofile.jpg

 "Onneksi olkoon! Mutta mitä te oikeastaan voititte?" Tätä kysyi minulta useampikin taho nähtyään Lontoosta nettiin tuikattuja voitonhurmioisia somepostauksiani 

Suomessa Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL järjestää vuosittain kotimaisen mittelön vuoden parhaille viestintätöille. Netprofile on yksi kisan historian menestyneimmistä toimistoista - plakaattia on seinällä jokaiselta vuodelta. 

MTL Communications Awards -kisan kansainvälisen viestinnän sarjan voittanut työmme mobiilimaksuyritys iZettlelle pokkasi kultaa tämän vuoden helmikuussa ja niinpä päätimme lähettää sen ottamaan mittaa myös kansainväliseen ICCO Global Awards -kilpailuun. 

Viestinnässä objektiivista paremmuutta on vaikea mitata. Mainosmaailmassa on totuttu kertakampanjoihin, joilla on alku, loppu ja ROI. Viestinnän vaikutusta haetaan useimmiten pitkällä tähtäimellä: meilläkin asiakassopimusten tyypillinen kesto on "toistaiseksi" 

Kestäviä suhteita ei rakenneta viikoissa eikä aina kuukausissakaan. Nyt maailman parhaaksi B2B-viestintäprojektiksi valittu työmmekin oli yhdistelmä pitkäjänteistä viestintää ja luovia kampanjoita, joilla rakennettiin kiinnostuspiikkejä.    

Yrittäjien, asiakkaiden ja median tutustuttaminen iZettle-kortinlukijaan vei yli vuoden. Kiinnostuksen herättäminen ja luottamuksen rakentaminen kalliit korttimaksupäätteet korvaavaan laitteeseen vaati sekä pohtimista että jalkatyötä: piti ymmärtää käyttäjiä, käyttötilanteita, hyötyjä ja huolia. 

Olimme Netprofilesta suoraan yhteydessä laitteen ansiosta myyntiään kasvattaneisiin pienyrittäjiin ja tapasimme heitä. Jalkauduimme myös keräämään rahaa Nälkäpäiväkeräyksessä. Kerroimme toimittajille juurta jaksain, miksi uusi ja edullinen kortinlukija on oikeasti iso juttu pienille yrityksille, käsityöläisille, järjestöille ja monille muille. 

Antaumuksella tehty työ palkittiin vähitellen yhä useammilla kiittävillä blogi- ja somepäivityksillä sekä lehti- ja tv-jutuilla. Tuloksena iZettle sai runsaasti positiivista näkyvyyttä, ja seurauksena jatkuvasti lisää rekisteröityneitä käyttäjiä. 

Vuoden 2014 Slushiin ideoimme guerilla-henkisen kampanjan, jonka ytimessä oli hyvän tekeminen iZettlen avulla. Hyvä viestintä ja markkinointihan ei ole sanomista, se on tekemistä. Tällä ikiaikaisella reseptillä tehdään voittavaa julkisuustyötä. 

Loimme 14 000:een paisuneen kansainvälisen Slush-kansan keskuuteen hyvää mieltä säteilevän joulupukkihahmo Start-up Santan. Innostimme mukaan kolme hyväntekeväisyysjärjestöä, jotka keräsivät Santan kanssa rahaa iZettlen kortinlukijoilla muun muassa Ebolan vastaiseen taisteluun ja kehitysmaiden naisyrittäjien tukemiseen.  

Slush on tapahtuma, jossa huomiota janoavat kaikki. Kuvallisen viestinnän aikakaudella innokaskaan insinööri ei millään pärjää aitopartaiselle pukille. 

Työelämän puurtamisen keskellä todella palkitsevat hetket ovat harvassa. Siksi suosittelen kaikille markkinointi- ja viestintäalalla rohkeasti osallistumaan kilpailuihin. Etenkin, jos takataskusta sattuu löytymäänsmartest, most elegant, and highest value work our industry has to offer”! 

Skål!

Kuvassa: Kaj Flick (Precis), Essi Isomäki, Christina Forsgård, Tommi Niittymies, Juha Frey, Helen Fospero (BBC)